EQ keräsi lisäpääomia kahteen private equity -rahastoonsa

eQ PE XII North -pääomarahaston toinen sulkeminen tehtiin 24.4.2020 ja rahasto keräsi siinä 31 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Toisen sulkemisen jälkeen rahaston koko on 157 miljoonaa euroa. Varainkeruuta jatketaan ja rahaston lopullinen sulkeminen pidetään kesäkuussa. Tavoitekoko on 200 miljoonaa euroa.

eQ PE XII North -rahasto tekee sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin, jotka sijoittavat listaamattomiin, pieniin ja keskisuuriin kasvuyrityksiin Pohjois-Euroopassa. Sitoumuksia tehdään uusiin, perustettaviin rahastoihin ja lisäksi ostetaan kiinnostavia rahastoja jälkimarkkinoilta, mikä nopeuttaa rahan sitoutumista. Rahaston sijoitukset hajautetaan eri toimialoille, maantieteellisesti ja ne hajautuvat hyvin myös ajallisesti. Tavoitepaino jälkimarkkinasijoituksille on noin kolmasosa kokonaisuudesta.

Samassa yhteydessä eQ teki toisen sulkemisen myös eQ PE SF III -pääomarahastoon, joka sijoittaa ainoastaan jälkimarkkinoille. SF III -rahasto keräsi toisessa sulkemisessa 40 miljoonaa euroa pääomia ja on sen jälkeen 115 miljoonan euron kokoinen. eQ PE XII North -rahaston jälkimarkkinasijoitusten osuus toteutetaan eQ PE SF III -rahaston kautta. Myös eQ PE SF III -rahaston varainkeruu jatkuu kesäkuuhun saakka ja sen tavoitekoko on 150 miljoonaa euroa.

eQ Varainhoidon pääomasijoitustoiminnan johtaja Staffan Jåfs toteaa:
”Covid 19 vuoksi pääomarahastojen varainkeruu todennäköisesti kokonaisuutena katsoen hidastuu. Kiinnostus parhaita managereita kohtaan jatkuu kuitenkin vahvana, mistä eQ:n varainkeruu on hyvä esimerkki. Jälkimarkkinoilla aktiviteetti on lisääntynyt selvästi ja secondary -rahastot pystyvät hyödyntämään tilannetta. Private equity -sijoituksia kannattaa mielestäni tehdä tasaisella tahdilla ja myös tällaisena aikana. Historiallisesti katsottuna rahastot, jotka on käynnistetty taloudellisesti vaikeina aikoina, ovat olleet tuotoltaan erinomaisia.”

Lisätietoja:

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy, +358 (9) 6817 8736, staffan.jafs@eQ.fi

eQ-konserni on kotimainen Varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä yhtiöryhmä. eQ Varainhoito tarjoaa monipuolisia varainhoitopalveluita (ml. pääomarahastot ja kiinteistövarainhoito) sekä instituutioasiakkaille että yksityishenkilöille. Konsernin hallinnoitavat varat ovat 11,7 miljardia euroa. Konserniin kuuluva Advium Corporate Finance tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja.

Lisätietoa konsernista saa sivuilta www.eQ.fi.

ESG eQ Private Equity:n toteuttamana – sanoista tekoihin ja tuloksena korkein arvosana PRI-arvioinnissa