eQ on kerännyt Pohjois-Amerikka PE-rahastoihin jo lähes 700 miljoonaa dollaria

eQ Varainhoidon neljäs Pohjois-Amerikkaan sijoittava Private Equity -rahasto eQ PE XIII US on tammikuussa 2021 alkaneen varainkeruunsa aikana kerännyt ennätykselliset 293 miljoonaa dollaria. eQ:n edellinen, 2019 perustettu eQ PE XI US -rahasto on kooltaan 217 miljoonaa dollaria eli kasvua edelliseen on yli 35 prosenttia. Yhteensä US PE-rahastoihin on vuodesta 2015 lähtien kerätty lähes 700 miljoonaa dollaria.

Erikoissijoitusrahasto eQ PE XIII US tekee sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin, joiden strategiana on tehdä oman pääoman ehtoisia sijoituksia listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Rahaston sijoitussalkussa tulee olemaan noin 15 rahastoa, joiden avulla sijoitukset hajautuvat noin 200 yhtiöön useille eri toimialoille ja osavaltioihin. Kaikkien neljän rahaston hallinnointiyhtiönä toimii eQ ja neuvonantajana RCP Advisors Chicagossa. RCP vastaa sijoituskohteiden valinnasta ja mahdollistaa allokaation kiinnostavimpiin rahastoihin.

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, kommentoi: ”eQ on kerännyt Pohjois-Amerikkaan sijoittaviin PE-rahastoihin lähes 700 miljoonaa dollaria. Yhteistyö strategisen kumppanimme RCP:n kanssa toimii erinomaisesti. Kokenut paikallinen kumppani on välttämätön edellytys sille, että löydämme kiinnostavimmat rahastot ja saamme allokaatiota niistä. Olemme viimeisen kuuden vuoden aikana tehneet sijoitussitoumuksia yli 40 rahastoon ja ensimmäisissä US-rahastoissa näkyy jo erittäin vahvaa arvonluotia asiakkaillemme. eQ PE XIII US -rahaston osalta sijoitussitoumuksia on jo tehty 60 %:lla sijoituskapasiteetista.”

eQ Varainhoidon hallinnoitavat varat olivat maaliskuun 2021 lopussa 9,9 miljardia euroa, josta 2,0 miljardia euroa oli eQ:n private equity -rahastoissa. Perustamme vuorovuosin Eurooppa- ja USA -rahastoja. eQ PE XIII US:n jälkeen vuonna 2022 vuorossa on taas Pohjois-Eurooppaan sijoittava pääomarahasto eQ PE XIV North ja sen lisäksi myös neljäs jälkimarkkinarahastomme eQ PE SF IV. eQ:n Private Equity -rahastot on tarkoitettu ainoastaan ammattimaisille sijoittajille.

Lisätietoja:

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy
+358 (9) 6817 8736, staffan.jafs@eQ.fi

eQ-konserni on kotimainen, vastuulliseen varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä yhtiöryhmä. eQ Varainhoito tarjoaa monipuolisia varainhoitopalveluita (ml. pääomarahastot ja kiinteistövarainhoito) sekä instituutioasiakkaille että yksityishenkilöille. Konsernin hallinnoitavat varat ovat 9,9 miljardia euroa. Konserniin kuuluva Advium Corporate Finance tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja.

Lisätietoa konsernista saa sivuilta www.eQ.fi.