Evolver yhdistää Pohjoismaiden rakentamisen tietomallinnuksen markkinat

Evolver Fund I on hankkinut osake-enemmistön yhtiöistä M.A.D. Oy, Arktis AS ja Nolliplan AB. Yritykset ovat erikoistuneet rakentamisen tietomallinnuksen sekä Open BIM pohjaisiin ohjelmistoihin ja ratkaisuihin. Kukin yritys on markkinajohtaja maassaan. Uuden pohjoismaisen konsernin liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa. Operatiivinen johto jatkaa tehtävässään, ja entisillä pääomistajilla on jatkossakin vahva panos.

Nyt toteutettu kauppa on rahaston toinen sijoitus. Uusi konserni tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisia hyötyjä tuotteillaan, asiantuntemuksellaan ja paikallisella läsnäolollaan. Samalla se varmistaa asemansa Pohjoismaiden johtavana Open BIM pohjaisten tietomallinnusratkaisujen toimittajana. Markkinaasemansa ansiosta konsernista tulee entistä mielenkiintoisempi kumppani niin nykyisille kuin uusillekin asiakkaille sekä ohjelmistojen toimittajille. Yritykset jatkavat toimintaansa nykyisillä liikenimillään. Konsernin pääkonttori perustetaan Helsinkiin.

Arktis AS:n entinen pääomistaja ja uuden konsernin toimitusjohtaja Halvor Sandbu kommentoi kauppaa näin: ”Yhdessä meistä tulee vahvempi toimija kuin mitä olimme erillämme. Sulautumalla voimme hyödyntää toistemme taitoja ja resursseja sekä parantaa asiakaspalveluamme entisestään. Synergia tuo tehokkuutta, ja Evolver on aktiivinen, tukeva pääomistaja. Jatkamme kehittymistä yhteisen suunnitelman mukaisesti. Minä ja kollegani haluamme jatkossakin auttaa asiakkaitamme ymmärtämään niitä monia mahdollisuuksia, joita digitalisaatio rakennusalalle tuo.”

”Olemme hyvin tyytyväisiä kauppaan. Rakennusalan digitalisaatiolla on edessään huikea tulevaisuus, joka koskettaa paitsi asiakkaitamme myös koko yhteiskuntaa. Mahdollisuudet virtaviivaistaa ja lisätä tuottavuut ta ovat valtavat. Nykyinen markkina asema tekee meistä luonnollisen kumppanin niin asiakkaille kuin ohjelmistoyrityksillekin sekä luo erinomaiset edellytykset kasvulle. Tulemme tukemaan yrityksen johtoa kaikin tavoin yhteisellä matkallamme”, sanoo Erik Flodin Evolver Equity Oy: n osakas ja tulevan hallituksen puheenjohtaja.

 

Lisätiedot

Halvor Sandbu,
CEO,
+47 970 03 280

Erik Flodin,
Partner, Evolver Equity,
+358 457 575 9151

 

M.A.D. Oy
M.A.D. on Suomen johtava rakentamisen tietomallintamisen asiantuntijayritys. M.A.D.
tarjoaa laajan valikoiman BIM-ohjelmistoja sekä koulutus- ja konsultointipalveluita
arkkitehtitoimistoille ja rakennusalalle. Yritys sijaitsee Helsingissä ja työllistää noin 20
henkilöä.
www.mad.fi

Nolliplan AB
Nolliplan tarjoaa BIM-ohjelmistoja, -palveluita ja -kokonaisratkaisuja Ruotsin arkkitehtuurija
rakennusalalle. Yhtiö on Ruotsin markkinoiden ainoa ArchiCAD-, Solibri- ja Vicotuotteiden
edustaja. Yhtiön asiakkaita ovat arkkitehtitoimistot, suunnittelijat ja
rakennusurakoitsijat. Yrityksellä on toimistot Tukholmassa, Malmössä ja Göteborgissa.
Nolliplan työllistää 17 henkilöä.
www.nolliplan.se

Arktis AS
Arktis tarjoaa Norjan rakennusalalle innovatiivisia digitaalisia työkaluja ja räätälöityjä
palveluita. Yhtiö on maan ArchiCAD-, Solibri- ja ArchiFrame-ohjelmistojen jakelija. Sen
asiakkaita ovat arkkitehtitoimistot, suunnittelijat ja rakennuliikkeet sekä pientalotehtaat.
Vuodesta 2008 yritys on käyttänyt Graphisoft-liikenimeä. Yritys sijaitsee Oslossa ja työllistää
noin 20 henkilöä.
www.graphisoft.no

Evolver Equity
Evolver Equity on suomalainen pääomasijoitusyhtiö, joka tekee buyout-sijoituksia
pohjoismaisiin PK-yrityksiin. Evolver auttaa omistajavetoisia yrityksiä saavuttamaan
potentiaalinsa tarjoamalla osaamista, pääomaa ja työkaluja liiketoiminnan kestävään
kehittämiseen ja kasvun vauhdittamiseen. Vuodesta 2009 Evolver on tehnyt lähes 30
yritystransaktiota. Evolver on Finanssivalvonnan ylläpitämään julkiseen rekisteriin
rekisteröity vaihtoehtorahastojen hoitaja, sekä Pääomasijoittajat ry:n jäsen.
www.evolverequity.com