Huollettuja älypuhelimia myyvä Swappie valittiin vuoden 2020 Kasvunrakentajaksi: ”Swappie on aito teknologiayritys”

Käytettyjä ja huollettuja älypuhelimia myyvä kasvuraketti vakuutti tuomariston erityisesti sillä, että yritys toimii ympäristötietoisesti – Swappie vähentää matkapuhelinten hiilijalanjälkeä. Vahva ja aito pohja globaaleihin megatrendeihin – kestävään kulutukseen ja kiertotalouteen – sai myös kiitosta tuomareilta. Uusien kansainvälisten markkinoiden avaaminen on usein haastavaa, mutta Swappie on onnistunut siinä poikkeuksellisen hyvin ja prosessi on hiottu ketteräksi ja täysin virtuaaliseksi.

Tuomaristo kiitti Swappieta myös siitä, että Swappie on osannut hyödyntää arvoketjua tehokkaasti. Kyse on teknologiayhtiöstä, joka synnyttää kaikille osapuolille lisäarvoa.

Tuomaristo kuvaili Swappieta aidoksi teknologiayritykseksi. Vaikka Swappien ydinliiketoimintaan kuuluu juuri käytettyjen puhelinten myynti, puhelinten huolto on tehokasta ja siihen on kehitetty kokonaan uusia sovelluksia ja menetelmiä.

Kilpailun tuomareina toimivat Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulun professori Pekka Mattila, Talouselämän toimittaja ja kirjailija Elina Lappalainen ja Jyväskylän yliopiston professori, taloustutkija Mika Maliranta.

Swappie on kasvanut määrätietoisen työn takia. Poikkeuksellisen analyyttinen ja systemaattisesti toimiva tiimi on vakuuttanut kilpailun tuomariston lisäksi myös sijoittajat, ja Swappie onkin kerännyt jo useamman huomattavan rahoituskierroksen. Sijoittajina Swappiella ovat muun muassa pääomasijoittajat Reaktor Ventures, Lifeline Ventures, Inventure, Tesi ja Telia.

“PwC:llä oli kunnia olla taas kerran Pääomasijoittajien kumppani Kasvunrakentaja-kisassa.  Mielestämme kaikki finalistit olivat erinomaisia esimerkkejä suomalaisista kasvuyrityksistä ja haluamme onnitella heistä kaikkia – ja erityisesti Swappieta kisan voitosta.  Kuten tutkimuksemme aikaisempien vuosien Kasvunrakentaja-voittajista kertoo, yritysten kasvu on jatkunut erittäin hyvin kisavoiton jälkeen ja pääomasijoittajille nämä ovat olleet erittäin tuottoisia sijoituksia”, sanoo PwC:n partneri Hannu Suonio.

”Kasvunrakentaja-kilpailun tarkoituksena on juhlia kasvua ja kansainvälistymistä ja innostaa samalla myös muita yrityksiä rohkeisiin kasvupolkuihin. Tämän vuoden finalistit Forenom, Oura, Framery ja Swappie ovat kaikki innostavia esimerkkejä vahvasta tahdosta palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin ja määrätietoisesti laajentaa toimintaa kansainvälisesti pääomasijoittajien tukemana. Suuret onnittelut kaikille finalisteille upeasta työstä”, kannustaa Pia Santavirta, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja.

Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n yhteistyössä järjestämä Kasvunrakentaja-kilpailu etsii vuoden mielenkiintoisinta ja innostavinta tarinaa, jossa on rakennettu kasvua yhdessä pääomasijoittajan kanssa. Aikaisempien vuosien voittajia ovat Smarty.io, Unisport, Blueprint Genetics, Kamux, Rightware ja Musti ja Mirri.

Räjähdysmäisesti kasvava Swappie tähtää käytetyn elektroniikan markkinajohtajaksi

Muiden finalistien tarinat voit lukea täältä:

Forenom: Pohjoismaiden markkinajohtajaksi ja kohti kansainvälistä kasvua

Frameryn tarina: autotallissa alkanut suunnittelutyö johti yli sadan miljoonan euron bisnekseen

Oululainen älysormus Oura muuttaa datan hyvinvoinniksi