Jäsenesittelyssä Bridge Impact: ”Oikeat ihmiset oikeissa tehtävissä rakentavat yrityksen kasvun”

Blogit
Bridge Impact

Bridge Impact tuo kyvykkyyden johtamisen pääomasijoittajien palvelukseen. Yrityksen perustajat Kari Paananen ja Tuomo Varila uskovat kehittämänsä kyvykkyyden johtamisen metodin hyödyttävän kasvuyrityksiä kriittisessä vaiheessa, kuten yrityskaupan jälkeen tai uuden johdon aloittaessa.

Bridge Impactin tiimillä on laaja kokemus ihmisten johtamisesta. Kari Paanaselle on pitkän kaupallisen alan uran kautta muodostunut kuva oikeaoppisesta osaamisen hyödyntämisestä. Tuomo Varila taas hyödyntää teknologia-alan kokemustaan datan analysoinnissa ja muutosprosessien vaatimusten hahmottamisessa.

‘’Esimerkiksi yritysten yhdistymisten kohdalla on tärkeää pyrkiä hahmottamaan millainen tulevaisuus yritystä odottaa ja millaista osaamista missäkin tehtävässä vaaditaan. Tämä vaatii strategista silmää, jossa me olemme ammattilaisia. Olemme erikoistuneet erityisesti kyvykkyyteen, johon kuuluvat taidot, mutta myös motivaatio ja toimintatavat’’, Varila kertoo.

”Kun tähdätään muutokseen ja kasvuun, kasvun kannalta oikeiden ihmisten kuuluu olla oikeissa tehtävissä. Tämä on myös hoidettava heti, jotta esimerkiksi kansainvälinen kasvu pääsee käynnistymään välittömästi, eikä kehitys junnaa siksi, että osaamista ei ole tunnistettu oikein”, Paananen vahvistaa.

Kyvykkyyksien tunnistaminen tekemisen ytimessä

Bridge Impact on rakentanut syväluotaavan osaamisen ja henkilöstöstrategian metodin, jolle Varila ja Paananen ovat antaneet nimen Capability Design®. Se keskittyy monipuolisesti osaamisen johtamiseen aina rekrytointivaiheesta muuttuvan yrityksen tarpeisiin. Metodilla luodaan esimerkiksi kyvykkyysprofiileja, jotka perustuvat osaajan kykyihin suhteessa tehtävien vaatimuksiin. Kyvykkyyden johtamisen kautta voidaan esimerkiksi tunnistaa erilaisia kyvykkyysvajeita ja luoda ratkaisuja niiden täyttämiseksi. Koulutus, talon sisäiset siirrot, rekrytointi ja ulkoistaminen ovat mahdollisia ratkaisuja.

Bridge Impactin lähestymistavassa yhdistyy realismi ja usko potentiaaliin. ‘’Usein oletetaan, että jos sama ihminen on aiemmin ollut paras tehtävässään, hän on sitä myös yrityksen kannalta uudessa tilanteessa. Tämä on virhepäätelmä. Muuttuvissa tilanteissa ja ympäristöissä joku voi osata saman tehtävän paremmin ja aiemmin tehtävässä menestynyt menestyy taas toisenlaisessa tehtävässä. Avain on löytää jokaiselle sopiva rooli’’, Paananen lisää.

Pääomasijoittajien näkökulmasta kasvuyritysten luotaaminen Capability Designin® avulla on erityisen tärkeää, sillä sen kautta tunnistetaan myös se kaikkein tärkein: motivaatio. ‘’Motivaatio on suorassa yhteydessä kompetenssiin. Ne, joilla on motivaatiota, käyttävät myös taitojaan tehokkaasti ja erinomaisesti. Väärässä roolissa oleminen taas laskee motivaatiota’’, Varila kertoo.

Bridge Impactin sivut löydät täältä.

Käy lukemassa, millaista yhteistyötä Bridge Impact on tehnyt pääomasijoittajan kanssa: Juuri Partners vaatii väkevyyttä myös suorahakukumppaniltaan

Lue seuraavaksi

Blogit

Pääomasijoittaja voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden säilymiseen

World Economic Forumin mukaan kolme tämän vuosikymmenen suurinta ongelmaa ovat äärimmäiset sääilmiöt, ilmastotoimissa epäonnistuminen sekä luontokato, eli luonnon monimuotoisuuden, biodiversiteetin,…
Lue artikkeli