Verso Capital Oy
Verso Capital on vuonna 2012 perustettu suomalainen pääomasijoitusyhtiö, joka on erikoistunut kasvuvaiheen B2B buy-out hankkeisiin Euroopassa.
Sijoitamme yrityksiin ja liiketoimintoihin joilla on liikevaihtoa 50 miljoonaan asti, mutta joilla on nykyisessä rakenteessaan tai toimintaympäristössään liiketoiminnan kasvua hidastavia pullonkauloja.
Olemme erikoistuneet carve-out hankkeisiin. Tiimillämme on kokemusta jo yli sadasta toteutetusta hankkeesta, ja meillä on osaamista toteuttaa hankalatkin transaktiot nopeasti ja tehokkaasti.
Olemme tyypillisesti enemmistöomistajana sijoituskohteissamme, ja käytämme merkittävästi aikaa yhdessä yhtiön johdon kanssa ratkaistaksemme yhtiön kasvun ja kannattavuuden pullonkauloja.
Olemme luotettava, läpinäkyvä ja rehellinen kumppani ja autamme aktiivisella työllämme yrityksiä hyödyntämään sekä lunastamaan kasvunsa mahdollisuudet.
Verso on tähän mennessä sijoittanut 12 yritykseen, joista kolme on jo myyty eteenpäin. Kahden nykyisen rahastomme pääoma on 60 miljoonaa euroa.