JPT-Industriasta tulee osa ruotsalaista Tornumia

Tornum Ab on ostanut JPT-Industria Oy:n. Tornum AB on Ruotsin johtava viljankäsittelyalan avaimet käteen ‑ratkaisujen toimittaja. Kauppa laajentaa molempien yritysten tarjontaa ja vahvistaa markkina-asemaa Pohjoismaissa.

Kaupan myötä JPT:stä tulee itsenäinen tytäryhtiö Tornum-konsernissa ja yhtiöt tulevat toimimaan tiiviissä yhteistyössä. Tornum lisää JPT:n tarjontaan uusia tuotteita, joiden avulla yritys voi palvella nykyisiä ja uusia asiakkaita entistä laajemmalla tuotevalikoimalla. Lisäksi osana Tornum Groupia JPT pystyy palvelemaan nykyistä asiakaskuntaa entistä tehokkaammin. Tornumin laajan myyntiverkoston kautta tavoitteena on vahvistaa JPT:n kasvua kansainvälisillä markkinoilla.

“Olemme seuranneet JPT-Industrian toimintaa pitkään ja olemme iloisia mahdollisuudesta yhdistyä JPT:n kanssa. Yrityskaupan myötä Tornumilla on mahdollisuus laajentaa nykyistä viljankäsittelyvalikoimaansa, vahvistaa markkina-asemaansa pohjoismaissa ja myös uusilla asiakassegmenteillä. ” kertoo Tornum AB: n toimitusjohtaja Jerker Funnemark.

”Olemme erittäin onnellisia ja iloisia voidessamme tulla osaksi Tornum-perhettä. Tornumin kansainvälisen myyntiverkoston kautta JPT: llä on mahdollisuus päästä uusille markkinoille ja kasvaa siten hyvämaineiseksi kansainväliseksi toimittajaksi. Yhdessä Tornumin kanssa voimme jatkossakin tarjota ainutlaatuisia ja kilpailukykyisiä ratkaisuja rehu‑, lemmikkieläinruoan ja bioenergiateollisuuden vaatimuksiin.” kertoo JPT-Industrian toimitusjohtaja Juha Nisula.

JPT:n vähemmistöomistaja on ollut vuodesta 2013 pohjalainen pääomasijoitusyhtiö Oy Wedeco Ab.

Wedecon sijoitusjohtaja Sören Björkgård toteaa kaupasta seuraavaa ”Wedeco on erittäin iloinen ja tyytyväinen että Tornum AB osti JPT:n. Tornumin kansainvälisen myyntiverkoston kautta JPT:llä on mahdollisuus tavoittaa uusia vientimarkkinoita ja näin ollen kasvaa merkittäväksi toimijaksi myös ulkomailla. Yrityksen hienot tuotteet ja henkilöstön korkea tietotaito soveltuvat erinomaisen hyvin rehuteollisuuteen‑, lemmikkien ja kalan kuivaruokiin sekä bioenergiateollisuuden tulevaisuuden tarpeisiin.”

Lisätietoja:

Juha Nisula
toimitusjohtaja
JPT-Industria Oy
040 587 8120
juha.nisula@jpt.fi

Jerker Funnemark
toimitusjohtaja
Tornum AB
+46 70145 75 78
jerker.funnemark@tornum.se

Tietoja JPT-Industriasta

JPT-Industrialla työskentelee 35 työntekijää, yritys sijaitsee Ilmajoella. JPT on johtava laitetoimittaja Suomessa tarjoamalla avaimet käteen-ratkaisuja rehuteollisuuden ja bioenergiateollisuuden aloille. Yrityksen liikevaihto viime tilikaudella oli 7,5 miljoonaa euroa. Lisätietoja: www.jpt.fi

Tietoja Wedecosta

Wedeco on vuonna 1987 perustettu, yrittäjävetoisiin omistusjärjestelyihin erikoistunut pohjalainen pääomasijoittaja. Toimintansa aikana yhtiö on ollut mukana vähemmistö- tai enemmistöomistajana noin 100 yrityksessä. Tällä hetkellä se on omistajana 8 yrityksessä.

Tietoja Tornumista

Tornum AB on vuonna 1989 perustettu ruotsalainen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Kvänumissa Ruotsissa. Yritys koostuu Ruotsissa ja Itä-Euroopassa toimivista yrityksistä, jotka vastaavat pienviljelijöiden, teollisuustuottajien sekä elintarvike- ja rehutuottajien tarpeisiin. Tornumin omistaa Industrial Group Volati. Lisätietoja: www.tornum.com