Eniram – Eniram vähentää 20 000 ihmisen päästöt
Eniram on analytiikkaa tarjoava ohjelmistoyritys, joka on uinut Wärtsilän omistukseen pääomasijoittajien tuella. Yrityksen tuote auttaa laivayhtiöitä minimoimaan polttoaineen käyttöä ja säästää samalla ympäristöä.
Eniramin alan kertoo jo yrityksen nimi, se on englannin kielen sana marine eli merenkulku toisinpäin kirjoitettuna.
Yritys yhdistää big datan ja perinteisen merenkulun toimialan. Tuloksena on teknologiayhtiö, jonka ratkaisut säästävät energiaa.
”Meidän intohimomme on data. Meillä on tausta analytiikassa ja sovelletussa matematiikassa. Minua kiinnostaa, miten voidaan käyttää dataa niin, että elämä muuttuu helpommaksi”, toimitusjohtaja Henrik Dahl kertoo.
Eniramin liiketoiminta alkoi hahmottua, kun perustajat pohtivat, miksi laivoilla ei käytetä sensorien keräämää tietoa hyväksi.
”Miehistö katsoo vain ulos ikkunasta, että tuuleeko tänään vai ei. Tajusimme, että laivojen sensorien keräämä data on pakko saada käyttöön”, Dahl kertoo.
Dahlin mukaan toimialaa ei kiinnosta varsinaisesti data itsessään. Sen sijaan polttoaineen kulutuksen optimointi innostaa meriteollisuutta, sillä se tarjoaa selvää säästöä.
Samana vuonna kaksi isoa pääomasijoitusta
Vuosi 2008 oli käänteentekevä vuosi taloudessa monella tapaa. Sitä se oli myös Eniramille.
Vuonna 2007 yritys teki ensimmäisen miljoonasopimuksensa Miamiin. Näin yritys oli osoittanut tuotteensa potentiaalin ja alkoi hakea pääomasijoituksia kansainvälisen kasvun nopeuttamiseksi.
”Lähdimme alusta asti hakemaan globaalia markkinaa. Halusimme muuttaa meriteollisuuden. Siitä lähtien oli selvää, että pääomasijoittajat tulevat olemaan mukana tavalla tai toisella”, Dahl kertoo.
Ensimmäisen isomman sijoituksen Eniramiin teki suomalainen Conor Venture Partners. Samana vuonna Eniram keräsi vielä toisen kierroksen, jossa pääsijoittajaksi tuli norjalainen Ferd. Yhteensä rahoitusta kerättiin vuoden aikana viisi miljoonaa euroa.
Toinen iso asia vuonna 2008 oli Lehman Brothersin romahduksesta alkanut finanssikriisi, joka jäädytti maailmankaupan ja näin vähensi laivaliikennettä rajusti. Se vaikutti Eniramin kurssiin paljon.
”Yhtiön johto ja hallitus päättivät fokusoida bisneksen risteilysegmenttiin, koska se ei ole riippuvainen tavaramääristä. Saimme vaikeassa markkinatilanteessa hyvää kasvua. Muuten firma olisi mennyt nurin”, kuvaa Conorin Manu Mäkelä.
Painopiste siirtyy laivoista laivueisiin
Aluksi Eniram keskittyi yksittäisiin laivoihin, joiden kulkua se ohjasi taloudellisempaan suuntaan. Nyt painopiste on siirtymässä laivuetason optimointiin. Muutos toimialalla tapahtuu hitaasti.
”Meriteollisuus on äärimmäisen hidas adoptoimaan uusia teknologioita. Laivojen keski-ikä on 30 vuotta, suunnittelu vie viisi vuotta”, Dahl sanoo.
Yhtiön ratkaisuja käytetään nyt yli 270 laivassa. Dahlin tavoitteena on, että tulevaisuudessa 10 000 laivan data kulkee Eniramin ohjelmiston läpi.
Euroina 270 laivaa merkitsee Eniramille noin 10 miljoonan euron liikevaihtoa ja 550 000 euron tulosta. Ympäristölle 270 laivaa tarkoittaa noin 20 000 ihmisen vuosittaista hiilidioksidilisäystä vastaavaa säästöä.
”Tavoitteena on saada se viiteen miljoonaan. Silloin voimme sanoa, että säästämme enemmän hiilidioksidia kuin Suomi tuottaa”, Dahl kertoo.
Wärtsilä osti Eniramin 43 miljoonalla eurolla
Vielä muutama vuosi sitten Suomessa harmiteltiin, että kotimaiset pörssiyhtiöt eivät ole kiinnostuneet suomalaisista startupeista. Nyt tuuli näyttää kääntyneen.
Kesällä 2016 Wärtsilä kertoi ostaneensa Eniramin 43 miljoonalla eurolla. Tämä on yksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisten toimijoiden välisistä teknologiayritystransaktioista.
”Yrityskauppa kertoo Eniramin tekemästä mahtavasta työstä. On upeaa, että aikaisen vaiheen yritysten korkea taso ollaan huomaamassa myös suomalaisissa suuryrityksissä. Suurten ja pienempien yritysten välistä yhteistyötä näkisin Suomessa mielelläni enemmänkin – tapoja on monia”, Mäkelä toteaa.
Wärtsilän mukaan Eniram jatkaa ainakin alussa vahvana itsenäisenä toimijana.
”Tämän kaupan ansiosta Wärtsilällä on vankka johtoasema meriteollisuuden digitalisaatiossa. Digitalisaatiolla on iso rooli strategiassamme ja se tukee tavoitettamme tehdä sekä Wärtsilästä että asiakkaistamme kilpailukykyisempiä. Meille se merkitsee kasvamista sekä orgaanisesti että yritysostoin”, Wärtsilän konserninjohtaja Jaakko Eskola kommentoi Wärtsilän tiedotteessa.
—
Tarina julkaistu marraskuussa 2016.
—
Tunnusluvut
Liikevaihto:
- 1,03 miljoonaa (2008)
- 10,20 miljoonaa (2015)
Henkilöstö:
- 20 (2008)
- 75 (2015)
Palkintoja:
- Deloitte Technology Fast 50 voittaja (2011)
- Global Cleantech Top 100 Company (2014)
- Lloyd’s List Global Awards Big Data -kategorian voittaja (2015)
Haastattelut
Henrik Dahl
Toimitusjohtaja ja yksi perustajista, Eniram
Manu Mäkelä
Conor Venture Partners