Verto Analytics – Rikkaampaa dataa nykykuluttajien elämästä
Verto Analyticsin toimiston ikkunasta avautuu näkymä hevoslaitumelle. Kontrasti näkymän ja nuoren menestyjäyrityksen välillä on suuri: Vain 14 kuukautta tuotteen lanseeraamisen jälkeen yhtiö on valloittanut suuryritysten päämajat Piilaaksossa ja New Yorkissa, ja esimerkiksi Facebookilla johtoryhmän jäsenet pohtivat Snapchatin päihittämistä Verton tuottamaa dataa hyödyntäen.
Verto on rakentanut skaalautuvan SaaS (Software as a Service) -informaatiopalvelun monikanavaisen mediamittausdatansa päälle, ja myy sitä nyt 14 kuukautta tuotteen lanseerauksen jälkeen aktiivisesti San Franciscon, New Yorkin ja Lontoon toimistojen kautta maailman isoimmille Internet-, TV-, ja mainosalan yrityksille.
Jos Vertolta kysytään, tulevaisuudessa Verton datan avulla kilpailijoitaan kampittavat tuhannet muutkin yritykset, ja suurin osa maailman mainosrahasta kanavoidaan Verton mittausdatan perusteella.
Nuoren yrityksen toimitusjohtaja Hannu Verkasalo ei ole itsekään ehtinyt vanhaan ikään, vaikka hänen ansioluetteloaan katsoessa näin voisi olettaa. Tekniikan tohtori Verkasalo on ehtinyt lukea myös neljä muuta yliopistotutkintoa ja on menestynyt sarjayrittäjä.
Yhden yrityksistään, Zokemin, hän on myynyt USA:ssa pörssilistatulle Arbitron-nimiselle yritykselle ja päätynyt ostajalle varatoimitusjohtajaksi yrityskaupan jälkeen.
Melkoinen track record.
Yrittäjäuransa Verkasalo jakaa kolmeen osaan. Ensimmäiset yritykset tekivät konsultointia ja erilaisia alihankintatoimeksiantoja analytiikka- ja mobiilipuolella. Toisessa osassa hän teki teknologia- ja tuoteyrityksiä: Menudata ja Zokem -yritysten liikeideat liittyivät teknologian lisensointiin tai ohjelmistojen tarjoamiseen kuluttaja- tai yritysasiakkaille.
Nyt menossa on kolmas ja tuorein vaihe Verto Analyticsin toimitusjohtajana. Tällä kertaa fokuksessa on datan tarjonta eli tiedon myyminen SaaS-palvelun muodossa.
Verton toimitusjohtaja Hannu Verkasalo jakaa yrittäjäuransa kolmeen osaan. Nyt menossa on kolmas ja tuorein vaihe.
NBC ja
Facebook halusivat ymmärtää nykykuluttajan digitaalista elämää
”Älynväläys Verto Analyticsiin syntyi, kun juttelin Facebookin johtoryhmän kanssa Palo Altossa, ja NBC:n tämän toimialueen johtajien kanssa New Yorkissa”, kertoo Verkasalo yrityksen perustamisesta. ”Kummatkin yritykset kertoivat yhden isoimmista kasvuhaasteista olevan tiedon puute uuden maailman kuluttajakäyttäytymisestä.”
Uudella maailmalla viitattiin nykykuluttajiin, jotka käyttävät useita laitteita: televisiota, älypuhelinta, tietokonetta tai vaikka puettavaa teknologiaa.
”Yritykset eivät tienneet, kasvavatko heidän palvelunsa hitaammin vai nopeammin kuin kilpailijoidensa”, Verkasalo jatkaa. ”Lisäksi he eivät voineet helposti käyttää ulkopuolista dataa oman yleisönsä myymiseen mainostajille.”
Alalla olevat kilpailijat, kuten Suomalainen Finnpanel ja yhdysvaltalainen 18 miljardin dollarin suuruinen Nielsen, ovat kuitenkin ottaneet lähestymistavakseen vain yhden laitteen mittaamisen. Verton ajatuksena oli alusta asti tarjota laajempi, kokonaisvaltainen kuva ihmisten mediakulutuksesta.
”Me mittaamme kuluttajaa – emme pelkästään yksittäisiä laitteita, web-sivuja tai appeja”, Verkasalo tiivistää. Tämä on hänen mukaansa tärkeää, koska viimeisen viiden vuoden aikana kuluttajat ovat muuttuneet enemmän kuin viimeisen sadan vuoden aikana.
Samalla teknologia kehittyy huimaa vauhtia, eikä 5-10 vuoden päästä muodissa olevia laitteita ole välttämättä vielä edes keksitty.
”Uskon, että tämä jatkuu myös tulevaisuudessa, Vertosalo kiteyttää. ”Ainoastaan yksi asia pysyy samana – kuluttaja itse.”
Verto on markkinadatan uusi valuutta
Verto kerää dataa kuluttajista digitaalisella paneelitutkimuksella. Merkittävä keksintö Vertolle on kuitenkin tapa, jolla kerätty data rikastetaan.
Tuotteen kehittäminen ja datalähteiden rakentaminen kesti parisen vuotta, minkä mahdollistamiseksi yritys etsi mukaan pääomasijoittajaa.
Alkuvuodesta 2014 sopivaksi kumppaniksi valikoitui Conor Venture Partners. ”Verto etsi aikaisen vaiheen yritykseksi mittavahkoa kahden miljoonan euron siemenrahoitusta”, kertoo Conorin Lontoon toimiston partneri Chris Barchak. ”Me teimme ensisijoituksen ja sitouduimme etsimään sopivan rahoituskumppanin rahoituskierroksen täydentämiseksi.”
Conorin verkostojen avulla tavattiin monia sijoittajia Suomesta ja ulkomailta, ja lopulta mukaan valittiin suomalainen Open Ocean Capital.
Verto julkaisi tuotteensa USA:ssa vuoden 2016 alussa, ja reilussa vuodessa asiakaskuntaan on kerääntynyt isoja nimekkäitä asiakkaita kuten Facebook, Cisco, Intel, Yahoo ja Microsoft.
Verton vahvuuksiin kuuluu tuotetun datan tarkkuus ja kattavuus. Facebook voi helposti verrata omia käyttäjätietojaan Verton tuottamiin, ja varmistua datan olevan laadukasta. Näin ollen Facebook voi myös luottaa, että kilpailijoista kerätyillä tiedoilla voi tehdä liiketoiminnallisia päätöksiä.
Kilpailijoiden toiminnan seuraaminen on vain yksi osa Verton keräämän datan lukemattomista käyttösovellutuksista. Erääksi hyväksi esimerkiksi Verkasalo nostaa mainonnan.
Kuvitellaan, että Pinterest haluaa kertoa mainostajilleen tietyn kohderyhmän etsivän tietoa älytelevisioista Pinterestin kautta selvästi muita kanavia enemmän. Mainostajan, esimerkiksi Samsungin älytelevisioita markkinoivien ihmisten, vakuuttamiseksi Pinterest tarvitsee sitoutumatonta dataa, jota Verto tarjoaa monipuolisesti.
Verkasalon mukaan ilman dataa yritykset eivät esimerkiksi ymmärrä, missä he ”kasvavat nopeammin kuin kilpailijat, ovat heikkoja ja missä hyviä, tai millaisille kuluttajille kannattaisi markkinoida enemmän.”
Tarpeeksi suuri määrä merkittäviä isoja asiakkaita luo painetta kilpailijoille liittyä Verton asiakkaiksi. Ennen pitkää tämä tarkoittaisi, että Vertosta olisi mahdollista rakentaa standardi markkinadatalle.
Verto kerää dataa kuluttajista digitaalisella paneelitutkimuksella.
Yli 20 miljoonaa euroa rahoitusta ja tukea pääomasijoittajien laajalta rintamalta
Suuria ja vakiintuneen aseman saavuttaneita kilpailijoita vastaan taistelu vaatii pääomaa, jota Verto on tähän mennessä kerännyt jo 24 miljoonaa dollaria.
Viimeisin noin 16 miljoonan dollarin rahoituskierros julkaistiin kesällä 2016. Uusina sijoittajina mukaan tulivat Tesi, Visionplus sekä EQT Ventures.
”Sekä pääomasijoittajat että yksilöt pääomasijoittajien sisällä ovat erilaisia”, Verkasalo sanoo ja kertoo kaikkien sijoittajien tuoneen yhtiön kasvutarinaan omanlaista perspektiiviään: ”Esimerkiksi Chris [Barchak] ymmärtää teknologiaa sekä ohjelmistoja ja pystyy tuomaan lisäarvoa organisaatiorakenteisiin ja henkilöstöjärjestelyihin. Laajoilla verkostoillaan Chris ja Conor auttoivat tuomaan myös isompia sijoittajia mukaan.”
Myös muut sijoittajat saavat kehuja: ”Tom Henriksson Open Ocean Capitalilta on auttanut Vertoa ymmärtämään, miten rakennetaan skaalautuva tuote. EQT kasvusijoittajana haluaa ymmärtää, onko yrityksen myyntitiimi ok, millaiset sen kompensaatiomallit ovat ja miten yritys voisi kasvaa vielä nopeammin.”
Verkasalo toivoisi Suomeen isompia rahastoja ja pääomasijoittajia. Tämä voisi auttaa yrittäjiä, joilla jopa kolmasosa vuodesta voi kulua rahoituskierroksen keräämiseen ulkomailta.
Verto synnyttää uusia markkinoita ja tähtää itse miljardien markkina-arvoon
Verkasalon mukaan alan nyrkkisääntö on, että ”noin yksi prosentti mainosrahasta kanavoituu dataan, jonka perusteella mainontaa ohjataan.”
Digitaalisen ja mobiilin mainonnan markkinan koko on tällä hetkellä 200 miljardia dollaria ja se kasvaa hurjaa vauhtia. Verto on arvioinut oman potentiaalisen markkinalohkonsa olevan liikevaihtopotentiaaliltaan noin 5 miljardia euroa seuraavalle viidelle vuodelle.
Conorin Barchak hehkuttaakin Verton kunnianhimoa: ”Me haastamme vakiintuneet suuret toimijat aggressiivisella ja teknisesti ylivertaisella lähestymistavalla. Ainutlaatuista on, että emme ainoastaan voita markkinaosuutta kilpailijoiltamme vaan luomme myös aivan uusia markkinoita.”
Verton tulevaisuuden suunnitelmissa, ilman tarkempaa aikataulua, on pörssilistautuminen. Yhtiön tavoite on digitalisaation ja kuluttajakäyttäytymisen muutoksen vauhdittamana kammeta vanhan maailman kilpailijat ulos markkinalta.
Tällöin sen markkina-arvo voi liikkua miljardeissa.
Kuvat: Verto Analytics
Tarina julkaistu kesäkuussa 2017.
—
Tunnusluvut
- Liikevaihto: 2014: 1.2 M€, 2016: 4,0 M€
- Henkilöstö: 2014: 25, 2016: 62
- Asiakkaita mm. Facebook, Yahoo, Intel, Microsoft, AOL, Zynga, EA Sports, YuMe, eBay, Pinterest, Turner ja Cisco.
- Toimistot: New York, San Francisco, Lontoo, Singapore, Tokio, Peking ja Espoo
- Toimitusjohtaja ja perustaja Hannu Verkasalo on kauppatieteiden maisteri, valtiotieteiden maisteri, diplomi-insinööri, tekniikan lisensiaatti ja tekniikan tohtori.
Haastattelut
Hannu Verkasalo
Toimitusjohtaja ja perustaja, Verto Analytics
Chris Barchak
Conor Venture Partners