Naistenpäiväblogi: Palomiesten kampaaja

Lapsena ystäväni unelma-ammatti oli palomiesten kampaaja. Tähän hän tietysti päätyi loogisen päättelyketjun tuloksena: palomies ei ole tyttöjen ammatti, mutta hän halusi kuitenkin päästä liukumaan tankoa pitkin. Koomiselta kuulostava ammattihaave kertoo kuitenkin muustakin kuin lapsen luovasta mielikuvituksesta, sillä ammatinvalintaa ohjaavat yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet vaikuttavat jo pienen lapsen käsitykseen siitä, millaisesta tulevaisuuden ammatista hän voi haaveilla.

Tyttöjen työt ja poikien työt

Koulutus- ja työelämän sukupuolittunutta eriytymistä tutkineen SEGLI-hankkeen mukaan Suomessa työelämän jako perinteisiin naisten ja miesten ammatteihin on poikkeuksellisen jyrkkä. Seitsemällä ammattikoulun kahdestatoista suurimmasta alasta yli 90% opiskelijoista on samaa sukupuolta, eikä työelämän tilanne ole juuri sen monimuotoisempi. Tilastokeskuksen mukaan vain 10% suomalaisista työskentelee aloilla, joilla miehiä ja naisia on suurin piirtein saman verran.

Ennen ensimmäisiä koulutusvalintoja monen nuoren ainoa kosketus työelämään on lyhyt TET-harjoittelu. Monipuolisen tiedon puutteessa mielikuvilla, olivat ne sitten totuudenmukaisia tai eivät, on suhteettoman paljon painoarvoa. Ani harva hakeutuu opiskelemaan alaa, josta hän ei tiedä juuri mitään tai jolta hän ei tunne juuri ketään, etenkään, jos lisäksi kaikki opiskelijat ovat eri sukupuolta.

Purkutalkoot-hankkeen tutkimusraportin mukaan tytöt ja pojat päätyvät opiskelemaan täysin eri aloja, sillä stereotyyppiset käsitykset miehille ja naisille sopivista töistä muovaavat nuorten käsityksiä siitä, mitkä ammatit nähdään itselle mahdollisina ja sopivina. Sukupuolittuneet ammattikäsitykset ja niiden taustalla häälyvät oletukset ovat usein tiedostamattomia, ja siitä syystä koulutusvalinnat saattavatkin tuntua nuoresta itsestään selviltä. Todellisuudessa mahdollisiksi miellettyjen ammattien valikoima on usein jo huomattavasti kaventunut näiden oletusten perusteella.

Epämääräinen epätyö?

Sukupuoli ei kuitenkaan ole ainoa ammatinvalintaa määrittävä asia. Esimerkin voima on vahva, ja jos nuori kohtaa elämässään erilaisia, epätyypillisiäkin uravalintoja, on todennäköisempää, että hän näkee kyseiset ammatit myös itselleen mahdollisina vaihtoehtoina.

Vaikka alojen sukupuolittunut eriytyminen korostuu erityisesti ammatillisessa koulutuksessa, ei korkeakoulutuskaan ole vapaa ennakkoluuloista. Sellaiselle nuorelle, jonka perheessä ei ole korkeakoulutettuja ja lähipiirin ammatit edustavat konkreettista, suorittavaa työtä, voi asiantuntijatyö näyttäytyä hyvinkin etäisenä ja varsinkin yliopistoon hakeutuminen olla korkean kynnyksen takana.

Vielä lukiossakin tutuksi tulevat helposti selkeät ammatit, kuten lääkärit ja opettajat. Projektipäällikkö ja viestintäassistentti kuulostavat tottumattoman korviin lähinnä epämääräiseltä epätyöltä, jonka sisällöstä saati merkityksestä ei ole harmainta aavistusta. Jos minulle olisi lukioikäisenä kerrottu, että tulen työskentelemään projektiasiantuntijana, en olisi osannut edes arvata, miten monipuolista työni on.

Tieto lisää tusk… diversiteettiä

Esimerkin voima tosiaan on vahva. Lapset päätyvät usein samankaltaisiin ammatteihin kuin vanhempansakin, ja koulutustaso periytyy. Esimerkeissä on kuitenkin se pieni pulma, että varsinkaan hyviä ja monipuolisia sellaisia ei siunaannu jokaisen lapsen ja nuoren elämään.

Sukupuolen sekä taustan voimaa uravalintaa määrittävänä tekijänä voidaan lieventää lisäämällä tiedon määrää. Tutkimuksetkin sen osoittavat: tieto lisää diversiteettiä.

Sysäämme aikamoisen vastuun segregaation purkamisesta nuorten harteille, jos syyttävät sormemme osoittavat yksilöiden valintoihin eivätkä aikuisten ylläpitämiin sosiaalisiin ja rakenteellisiin tekijöihin. Nuorten tulee päästä tutustumaan paremmin työelämään ja sen tarjoamiin lukuisiin mahdollisuuksiin jo peruskoulussa ja lukiossa, jotta ennakkoluulot ja oletukset vaikuttaisivat vähemmän opiskelu- ja työpaikkojen valinnassa. On yritystenkin kannalta suurta osaamispotentiaalin ja resurssien hukkaan heittämistä, jos lahjakkaat ja lupaavat nuoret eivät hakeudu alalle tiedon puutteen takia. Jos luotamme lähinnä mielikuvien, mututuntuman sekä hyvien, huonojen ja olemattomien esimerkkien voimaan lisätäksemme diversiteettiä, epäilen, että saamme odottaa aika kauan.

“Kertoisiko lapsi työsi unelma-ammatikseen?”

Diversiteetistä puhutaan paljon ja kukaan ei ainakaan myönnä vastustavansa sitä. Mutta miten sitä käytännössä voidaan lisätä? Helpommin sanottu kuin tehty. Tiedon lisääminen ja avoin keskustelu lasten ja nuorten kanssa on avainasemassa. Tällä hetkellä kumpaakaan ei ilmeisesti ole tarpeeksi ja ummehtuneet asenteetkin kaipaisivat tuulettamista, sillä työelämän sukupuolittuneen segregaation purkaminen on edistynyt tuskallisen hitaasti. Jotta osaaminen saataisiin valjastettua mahdollisimman laajasti, jokaisen lapsen ja nuoren tulee voida rakentaa osaamispolkuaan ennakkoluulottomasti omista vahvuuksistaan ja kiinnostuksen kohteistaan käsin. Tulevaisuuden osaajia löytyy nimittäin kaikissa sukupuolissa, erilaisista taustoista, kaupungeista ja maaseudulta.

Kun lapsilla ja nuorilla on ymmärrystä omista kyvyistään ja realistista tietoa eri ammateista, heillä on silloin myös mahdollisuus unelmoida. Silloin he saattavat päätyä jonakin päivänä unelma-ammattiinsa, toisin kuin ystäväni, josta ei – harmillista kyllä – tullut palomiesten kampaajaa.

Emma Erholtz, projektiasiantuntija, Pääomasijoittajat ry

Ps. Ja se ratkaisu? Ole kuulolla, sillä 16.4. tapahtuu jotain jännittävää asiaan liittyen!