“Monesti ajetaan liian suoraan maaliin” – Kansainvälinen neuvottelija Anita Ojala, Juuri Partners

Postaus on osa uutta Pääomasijoittajaksi: Minun polkuni -blogisarjaa. Blogisarjassa esiin pääsevät suomalaiset pääomasijoittajat ja heidän moninaiset urapolkunsa, joista sijoittajat ammentavat osaamista suomalaisten kasvuyritysten hyväksi.

Anita Ojala innostui rahoitusmarkkinoista nuorena tyttönä ja pääsi heti uransa alkuvaiheessa pankissa työskennellessä tutustumaan roskasalkkuihin, erilaisiin neuvottelukulttuureihin ja rahoitusjärjestelyihin. Ojala huomasi, että suomalaisilla on paljon opittavaa neuvottelemisesta, ja että hän itse saa parhaat puolet itsestänsä esiin, kun paine on pahimmillaan.

Anita Ojala teki ensimmäisen sijoituksensa teini-ikäisenä.

Yrittäjäperheen kasvatti tiesi nuoresta pitäen haluavansa Kauppakorkeakouluun opiskelemaan.

“Mua kiinnosti johtaminen ja yritysmaailmassa toiminen. Tykkäsin lukea talousuutisia pienestä lähtien”, Ojala muistelee.

Ojalalle kävi tuuri, sillä Vaasan yliopisto sattui olemaan Suomen ensimmäinen korkeakoulu, jossa pystyi erikoistumaan rahoituksen opiskeluun.

Valmistuminen tapahtui samoihin aikohin, kun Suomessa oli täysi lama päällä. Onneksi vastavalmistuneelle löytyi töitä Suomen Yhdyspankista. Ojala päätyi epäonnistuneiden yritysten hautausmaalle – hoitamaan pankin roskasalkkuja.

“Ojala päätyi epäonnistuneiden yritysten hautausmaalle – hoitamaan pankin roskasalkkuja.

“Pääsin näkemään mitä tapahtuu, kun homma ei onnistu. Tää oli tosi hyödyllistä, sillä siinä pääsi näkemään konkreettisen esimerkin kautta mikä on se syy, minkä takia jokin liiketoiminta ei ole kannattavaa”.

Seuraavaksi matka vei Nordean mukana Venäjälle, Puolaan ja Baltian maihin, jossa Ojala auttoi Siemensin, Nokian, ja Telian kaltaisia pelureita rakentamaan mobiiliverkkoja. Itä-Euroopassa Ojala oppi toimimaan haastavissa ja välillä kirjaimellisesti jäätävissä neuvottelutilanteissa.

“Talviaikaan kun sinne meni vaatetus piti miettiä tarkasti, kun neuvotteluhuoneet eivät olleet lämmitettyjä ja siellä oltiin aina pari tuntia neuvottelemassa.”

“Suomalaiset monesti liian suoria”

 Ojalan seuraavat 17 vuotta hujahti rahoitusmarkkinoita opiskeltaessa ja neuvottelutaitoja hioessa. Ensin Aasiassa muutaman vuoden ajan Finnfundin, Suomen valtion omistaman kehitysrahoittajan leivissä.

“Finnfundin aikaan tein paljon sijoituksia Aasiassa ja Itä-Euroopassa. Työ oli matkalaukkuelämää ja tein sitä Suomesta käsin – reissupäiviä oli paljon, lähemmäs sata vuodessa.”

Tämän jälkeen Ojala siirtyi takaisin Nordeaan hoitamaan pohjoismaisia yritysjärjestelyjä.

“Ei pidä koskaan ajatella, että se mitä joku sulle tölväsee, olisi henkilökohtaista. Pitää yrittää mennä vastapuolen ajatuksiin. Koska yleensä siinä on selkeää logiikkaa, mitä mieltä joku on jostain. Asiat eivät ole mustavalkoisia vaan niissä on monia eri sävyjä”, Ojala sanoo.

“Ei pidä koskaan ajatella, että se mitä joku sulle tölväsee, olisi henkilökohtaista. Pitää yrittää mennä vastapuolen ajatuksiin.

Nykyisessä työssä, Juuri Partnersin perustajana, opittuja taitoja pääse soveltamaan laajalti. Juuri Partners on vuonna 2015 perustettu pääomasijoitusyritys, joka sijoittaa suomalaisiin pk-sektorin kasvuyhtiöihin, joilla on markkinoilla testattu tuote ja minimissään viiden miljoonan euron liikevaihto.

Nordeassa Ojala pitchasi yrityksiä pohjoismaisille sijoittajille ja hoiti heidän rahoitusjärjestelyjä pankin puolesta. Nyt siirryttyään pöydän toiselle puolelle, Ojala pystyy ymmärtämään yrittäjiä paremmin. Kokeneena neuvottelijana Ojala pystyy auttamaan yrittäjiä pulmatilanteissa kuten yritysjärjestelyissä, rahoitusneuvotteluissa ja uusien avainhenkilöiden palkkaamisessa.

“Kaikissa neuvotteluissa tulee aina se hetki kun menee vähän sukset ristiin ja alkaa ahdistamaan. Sen oppii aistimaan. Sitä aina odottaa milloin se tiukka hetki tulee.”

Ojala on itse parhaimmillaan vaikeissa tilanteissa. “Mä oon henkilö, joka saa parhaat puolet itsestänsä esiin, kun paine on pahimmillaan.”

Suomalaisilla on Ojalan mielestä paljon opittavaa neuvottelemisesta, argumentoinnista sekä strategisesta ajattelusta. Parhaimpia neuvottelijoita ovat Ojalan mukaan britit, jotka ovat treenanneet argumentointia pienestä lähtien.

“Täällä Suomessa ollaan monesti ihan liian suoria ja naiiveja. Ajetaan liian suoraan maaliin, monesti kannattaa lähestyä haluttua lopputulosta sivuraiteiden kautta. Ei välttämättä tarvitse näyttää kaikkia kortteja ensimmäisellä kerralla, jolloin neuvotteluasema on aika huono.”

Juuri Partners sparraa omia portfoliofirmoja viikottaisissa puheluissa hallitustyön lisäksi. Firmojen kanssa on aina yleensä päällä isompi kehitysprojekti, jota pyritään seuraamaan. Päätavoite on kuitenkin aina sama: kasvu.

Vähemmistösijoituksia potentiaalisiin kasvuyrityksiin

Suomalainen pääomasijoituskenttä on muuttunut rajusti viime vuosina. Jos ennen suurin osa sijoittajista halusi enemmistöosuuden yrityksestä, niin nykyään yrittäjälle löytyy paljon enemmän vaihtoehtoja.

Juuri Partners on vähemmistösijoittaja, eli sille riittää kontrolloitu vähemmistösijoitus yrityksestä.

Pääomayhtiö otti itsekin riskin lähtiessään perustamaan sellaista – kukaan partnereista ei ollut aiemmin toiminut rahastomanagerina.

“Meidän rahastoidea poikkesi muista ja markkinoilla tuntui olevan aukko meidän kaltaiselle pelaajalle”, Ojala kertoo.

“Meidän rahastoidea poikkesi muista ja markkinoilla tuntui olevan aukko meidän kaltaiselle pelaajalle.

Kaikki neljä osakaspartneria tunnettiin hyvin alalla ja yritys sai 81,5 miljoonan rahaston pystyyn. Tällä hetkellä Juuri Partnersilla on portfoliossa 10 firmaa. Ensimmäistä exitiä eli portfolioyrityksen myymistä odotellaan ensi vuoden puolella.

Viimeisimmät uutiset portfoliorintamalta ovat lupaavia. Laiva- ja hotellisiivouksesta tunnettu N-Clean kasvoi vuonna 2017 yli 40 prosentia, kun alan keskimääräinen kasvu oli 7,0 prosenttia.

“Yritysten pitää kehittyä tosi kovaa, jotta ne pysyvät teknologian muutoksen vauhdissa. Perinteisilläkin aloilla pystyy kasvamaan isosti. Sitä ei vaan olla ymmärretty ihan kaikilla toimialoilla.”

Pääomasijoittajat ovat kasvun rakentajia. Juuri Partnersin ja muut pääomasijoittajat löydät uudistetusta  Pääomasijoittajien sijoittajahakukoneesta.  Alan tuoreimmat uutiset pääset lukemaan uutishuoneesta tai seuraamalla Pääomasijoittajia Twitterissä @FVCAfi.