Palkittu nettilakipalvelu Aatos.app keräsi 1,2 miljoonan euron rahoituskierroksen

Uutiset

Aatoksen palvelussa yksityishenkilöt voivat hoitaa lakiasiansa heti valmiiksi netissä. Automatisoidun palvelun avulla esimerkiksi avioehdon, testamentin tai perunkirjoituksen saa tehtyä suoraan kotisohvalta.

Suomalainen lakipalveluita verkossa tarjoava startup Aatos Legal Technology Oy on kerännyt 1,2 miljoonan euron rahoituskierroksen nopeuttaakseen kansainvälistä kasvuaan. Pääsijoittajana toimii Innovestor Ventures. Uusien sijoittajien lisäksi myös yhtiön aiemmat sijoittajat kuten Aikainen Oy osallistuivat kierrokselle.

Aatoksen palvelussa yksityishenkilöt voivat lakimiehen tapaamisen sijaan hoitaa lakiasiansa heti valmiiksi netissä. Automatisoidun palvelun avulla esimerkiksi avioehdon, testamentin tai perunkirjoituksen saa hoidettua suoraan kotisohvalta.

“Aatos on kasvanut nopeasti palvelun julkistamisesta vuonna 2020. Lyhyessä ajassa meistä on tullut merkittävä kuluttajalakipalveluiden tarjoaja Suomessa. Helppokäyttöisen palvelun ansiosta olemme onnistuneet saamaan käyttäjiä kaikista ikäryhmistä parikymppisistä aina 90-vuotiaisiin saakka.” kommentoi Aatoksen toimitusjohtaja Aku Pöllänen.

Lakiala on pysynyt pääosin muuttumattomana viimeisten vuosikymmenten aikana. Suurin osa lakipalveluista perustuu edelleen manuaaliseen työhön, ja digitalisoituminen on edennyt hitaasti. Aatos pyrkii muuttamaan alan hankalaksi ja kalliiksi koettua imagoa kehittämällä helpommin saavutettavaa palvelua verkkoon.

”Erinomainen tekninen osaaminen yhdistettynä skaalautuvaan liiketoimintamalliin ja toteutettuihin asiakaspilotteihin vakuuttivat meidät tiimin potentiaalista. Olemme innoissamme Aatoksen liittymisestä portfolioomme ja tuemme heitä alan uudistamisessa, joka todella on sen tarpeessa”, toteaa Innovestorin toimitusjohtaja Wilhelm Lindholm.

Uusi rahoitus antaa yhtiölle mahdollisuuden nopeuttaa kasvusuunnitelmien toteuttamista. Seuraavaksi Aatos laajenee Pohjoismaissa, rekrytoi lisää työntekijöitä ja panostaa markkinointiin.

“Aatos-palvelu on kehitetty yksilön tarpeisiin, mutta se on skaalattavissa miljoonille. Kaikki tekemisemme tapahtuu käyttäjäystävällisyyden ja skaalautuvuuden ehdoilla”, Pöllänen tiivistää.

Lähde: Aatos.app tiedote

Lue seuraavaksi

Uutiset
Kuva Biopallon reaktorista

Nostetta Venturesin tuorein sijoituskohde Biopallo Systems muuntaa orgaanisen jätteen maanparannusaineeksi

Kuopiolainen Biopallo Systems Oy keräsi kasvurahoituksen orgaanisen jätteen hiilirikkaaksi maanparannusaineeksi muuntavan teknologian kaupallistamiseen. Teollisuuden sivuvirroista tulevan orgaanisten jätteiden ja biomassojen…
Lue artikkeli