Tesin monimuotoisuuskartoitus 2020: Määrätietoisesti mukana kehittämässä pääomasijoitusalan monimuotoisuutta

Osana Tesin vuoden 2020 yritysvastuutavoitteita Tesi laati monimuotoisuuskartoituksen Suomen pääomasijoitusmarkkinasta ja Tesistä. Kartoituksessa Tesi tarkasteli omaa organisaatiota, kohderahastojen sijoitustiimejä sekä kohdeyhtiöiden hallituksia. Monimuotoisuutta on mitattu sukupuolen, iän ja kansalaisuuden näkökulmasta muun tiedon rajallisen saatavuuden vuoksi. Tesi on laatinut vastaavan monimuotoisuuskartoituksen myös vuonna 2019, ja raportin nostoissa se vertaileekin vuosien 2019 ja 2020 välillä tapahtuneita muutoksia diversiteetissä.

Kartoituksen tulokset osoittavat, että pääomasijoitusala on yhä hyvin miesvaltainen. Naisten osuus sekä rahastojen sijoitustiimeissä että yhtiöiden hallituksissa on huomattavasti pienempi kuin miesten. Naiset ovat rahastoissa myös todennäköisemmin analyytikko- tai manageritason roolissa kuin partneritason roolissa ja hallituksissa todennäköisemmin hallitusjäsenen kuin puheenjohtajan roolissa. Kuitenkin esimerkiksi sellaisten rahastojen määrä, joilla on vähintään yksi nainen sijoitustiimissään, on kasvanut vertailuvuodesta 2019.

Tesin sijoitustiimeissä sukupuolijakauma noudattaa samaa linjaa kuin alalla keskimäärin: vain vajaa viidesosa työntekijöistä on naisia. Tesin hallituksessa taas on taas poikkeavasti naisenemmistö, mikä eroaa huomattavasti alan keskimääräisestä tilanteesta.

Iän osalta pääomasijoitusala on jakautunut monimuotoisemmin, joskin etenkin kansainvälisissä rahastoissa jakauma on kallistunut hieman enemmän nuorempiin ikäluokkiin. Hallitukset taas koostuvat keskimäärin vanhemmista ikäluokista. Tesin sijoitustiimien sekä hallituksen ikäjakauma vastaa alan keskimääräistä tilannetta.

Pääomasijoitusalalla venture capital -sektori on selkeästi kansainvälisempi työntekijöiden ja hallitusjäsentensä osalta kuin kasvu- ja buyout-sektorit. Tesillä taas kaikki työntekijät ja hallitusjäsenet ovat Suomen kansalaisia, vertailuvuoden 2019 tapaan.

Tesin vuoden 2020 monimuotoisuuskartoitus osoittaa, että työtä on vielä paljon tehtävänä. Haluammekin olla tulevaisuudessa mukana kehittämässä määrätietoisesti pääomasijoitusalaa ja omaa toimintaamme entistä monimuotoisempaan suuntaan,” kommentoi johtaja Heli Kerminen Tesiltä.

Lue lisää Suomen pääomasijoitusmarkkinan ja Tesin monimuotoisuudesta vuoden 2020 monimuotoisuuskartoituksesta.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,9 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa – tesi.fi | @TesiFII