CapMan Growth perustaa kolmannen rahastonsa: ensimmäinen sulkeminen 110 miljoonaa euroa ylittää tavoitekoon

Uutiset

CapMan Growth Equity III -rahasto aloittaa toimintansa 110 miljoonan euron pääomalla, ylittäen alkuperäisen tavoitekoon. Rahastoon kohdistunut vahva kiinnostus on osoitus tiimin näytöistä menestyksekkäiden kasvutarinoiden sekä onnistuneiden irtautumisten luotsaajana. Rahaston odotetaan saavuttavan sovitun 130 miljoonan euron maksimikokonsa huhtikuun 2024 loppuun mennessä.

CapMan Growthin kolmas rahasto ylittää jo ensimmäisessä sulkemisessaan tiimin edellisen, 97 miljoonan euron suuruisen, rahaston koon. Toimintansa aikana, vuodesta 2017 lähtien, CapMan Growth on kerännyt sijoittajilta kasvusijoituksiin yhteensä yli 300 miljoonaa euroa.

Nykyisessä markkinatilanteessa edellistä rahastoa suuremman uuden rahaston kerääminen on selkeä osoitus huomattavasta kiinnostuksesta CapMan Growthin sijoitusstrategiaa kohtaan. Kiinnostuksen taustalla on tiimin vahvat näytöt useiden kasvuyhtiöiden menestyksekkäästä rakentamisesta ja onnistuneista irtautumisista, joista Picosun ja Coronaria ovat hyviä esimerkkejä.

CapMan Growthin strategiana on tehdä aktiivisia vähemmistösijoituksia yrittäjävetoisiin kasvuyrityksiin, tavoitteenaan yhdessä yrittäjien sekä toimivan johdon kanssa moninkertaistaa yhtiöiden koko.

CapMan Growthin sijoittajakunta koostuu pääasiassa kotimaisista institutionaalista sijoittajista sekä Suomen menestyneimmistä yrittäjistä, joiden joukossa myös useita CapMan Growthin kohdeyhtiöiden perustajia.

”Sijoitusstrategiamme on herättänyt paljon kiinnostusta kasvuyritysten ja sijoittajien keskuudessa. Moni kasvuyrittäjä toivoo vähemmistösijoittajalta tukea kasvun rakentamisessa niin, että kuitenkin säilyttää itse määräysvallan yhtiössään. Sijoittajat ovat myös nähneet strategiamme mielenkiintoisena vaihtoehtona perinteisille pääomasijoitusrahastoille. Suuri kiitos luottamuksesta nykyisille ja uusille sijoittajille”, sanoo Antti Kummu, CapMan Growthin managing partner.

CapMan Growth on johtava suomalainen kasvusijoittaja, joka tekee merkittäviä vähemmistösijoituksia 10–200 miljoonan euron liikevaihtoa tekeviin yrittäjävetoisiin kasvuyrityksiin. Tarjoamme yrittäjille tapauskohtaisesti osairtautumisen sekä tuemme kasvua ja kansainvälistymisetä. Olemme olleet mukana rakentamassa mm. Coronariaa, Cloud2:sta, Digital Workforcea, Fennoaa, Fluidoa, Neural DSP:tä, Picosunia, Sofigatea, Silmäasemaa sekä Unikie:ta.

Lue seuraavaksi

Uutiset

Puhdasta kasvua kotimaassa ja maailmalla – Juuri Partners sijoittaa 24 Pesulaan

Juuri Partners tekee merkittävän sijoituksen Suomen suurimpaan itsepalvelupesulaketju 24 Pesulaan. Jo aiemmin Iso-Britanniaan laajentunut kokkolalaislähtöinen perheyritys saa sijoituksen myötä lisäresursseja…
Lue artikkeli