Yli 1 400 täysin uutta työpaikkaa – pääomasijoitustaustaiset yritykset kulkevat vastavirtaan

Tiedotteet

Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n tuore vaikuttavuustutkimus osoittaa, että pääomasijoittaminen on vahva moottori Suomen talouden uudistumiselle. Viimeisen vuoden aikana pääomasijoitustaustaiset yritykset loivat yli 1 400 täysin uutta työpaikkaa, kun muu yksityinen sektori menetti 37 000 työpaikkaa. Vuosina 2014–2024 Suomen 500 suurimman yrityksen listalle nousseista 146 yrityksestä 29 prosenttia oli saanut pääomasijoituksen, mikä kertoo pääomasijoittamisen merkittävästä roolista suomalaisyritysten kasvun, tuottavuuden ja työllisyyden vauhdittajana.

Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin pääomasijoittamisen vaikutusta suomalaisten yritysten kasvuun ja Suomen talouteen. Buyout-, growth- ja venture capital -sijoitukset toimivat voimakkaina moottoreina yritysten laajentumiselle, työllisyyden lisäämiselle ja tuottavuuden parantamiselle.

Vuonna 2024 pääomasijoitustaustaiset yritykset loivat yhteensä 2 364 työpaikkaa, joista 1 400 oli täysin uusia ja 964 tuli yritysostojen kautta. Yritykset työllistävät Suomessa yhteensä noin 110 000 henkilöä, mikä vastaa ICT-toimialan kokoluokkaa. Kehitys on erityisen huomionarvoista, sillä samaan aikaan muu yksityinen sektori menetti 37 000 työpaikkaa.

”Vaikka kaikkien uusien työpaikkojen tarkkaa sijaintia ei tiedetä, voidaan perustellusti olettaa, että valtaosa on Suomeen syntyneitä. Tämä on erityisen merkittävä havainto, kun samaan aikaan monilla toimialoilla työpaikkojen määrä Suomessa on ollut laskussa”, kommentoi PwC:n partneri Jussi Lehtinen.

29 % uusista suuryrityksistä pääomasijoitustaustaisia – liikevaihto yli 27 miljardia euroa

Vuosina 2014–2024 Suomen 500 suurimman yrityksen listalle nousseista 146 yrityksestä 29 prosenttia oli saanut pääomasijoituksen. Nämä yritykset myös kasvoivat nopeammin kuin ne listalle nousseet verrokkinsa, jotka eivät olleet saaneet pääomasijoitusta. Sama trendi on nähtävillä laajemmassa mittakaavassa: kotimaisten ja ulkomaisten pääomasijoittajien omistamien suomalaisten kohdeyritysten yhteenlaskettu liikevaihto ylittää 27 miljardia euroa, mikä vastaa viittä prosenttia koko Suomen yrityskentän liikevaihdosta. Kolmen vuoden keskimääräinen vuosikasvu on ollut peräti 67 prosenttia, kun verrokkien kasvu jäi neljään prosenttiin.

Tuottavuus on noussut myös merkittävästi – liikevaihto työntekijää kohden on kasvanut 17 prosenttia vuodessa, kun verrokkiryhmissä kasvu jäi kahteen prosenttiin. Lisäksi pääomasijoittajien mukanaolo on ammattimaistanut kohdeyhtiöiden hallitustyöskentelyä ja lisännyt kansainvälisen osaamisen roolia, vaikka Suomessa ollaankin edelleen eurooppalaista keskitasoa jäljessä hallitusten monimuotoisuudessa ja sukupuolijakaumassa.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että osaava omistajuus luo kasvua, työpaikkoja ja tuottavuutta – pääomasijoittajat eivät hae pikavoittoja, vaan tuovat kilpailuetuja ja kansainvälistä osaamista yrityksiin”, toteaa Pääomasijoittajat ry toimitusjohtaja Anne Horttanainen.

Lue koko tutkimus täältä.

***

Lisätiedot:

Anne Horttanainen
Pääomasijoittajat ry, toimitusjohtaja
anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fi
+358 40 510 4907

Jussi Lehtinen
PwC/Strategy&, partneri
jussi.lehtinen@pwc.com
+358 20 787 8756

Lue seuraavaksi

Tiedotteet

Vuoden 2025 Kasvunrakentaja-kilpailun finalistit on valittu – tänä vuonna uudistetusti kahdessa kategoriassa: VC & buyout

Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n yhteistyössä järjestämän Kasvunrakentaja-kilpailun finalistit vuodelle 2025 on valittu! Kasvunrakentaja-kilpailussa etsitään vuoden mielenkiintoisinta ja innostavinta tarinaa pääomasijoittajien…
Lue artikkeli