Vensum Powerille merkittävä rahoitus datakeskusten sähköhukan vähentämiseen

Uutiset

Suomalainen teknologiayhtiö Vensum Power on kerännyt 9 miljoonan euron rahoituksen kehittämänsä lähes häviöttömän tehonmuunnosteknologian teollistamiseen. Rahoituskierrosta johtivat suomalainen Lifeline Ventures, norjalaisen energiayhtiö Evinyn sijoitusyhtiö Eviny Ventures ja intialainen teollisuuskonserni Larsen & Toubro Group. Rahoituksen siivittämänä Vensum Power käynnistää teknologiansa teollisen tuotannon vuonna 2027 ja laajentaa toimintaansa seuraavaksi tekoälydatakeskuksiin, joissa sähkön saatavuus on noussut keskeiseksi haasteeksi.

Vensum Powerin tehokonvertteri on alun perin kehitetty sähköautojen lataukseen, energian varastointiin ja DC-mikroverkkoihin. Samaa teknologiaa hyödynnetään seuraavaksi datakeskusten sähköjärjestelmissä, joissa kasvava kysyntä ja rajallinen verkkokapasiteetti tekevät jokaisesta hukatusta kilowattitunnista kalliin.

”Uuden rahoituksen turvin siirrymme teknologian kehittämisestä sen toimittamiseen teollisessa mittakaavassa ja saman ratkaisun tuomiseen tekoälydatakeskuksiin. Datakeskuksissa ei enää riitä, että sirut ovat tehokkaita, vaan ratkaisevaa on, kuinka suuri osa sähköstä päätyy niille asti. Konvertteriemme software-defined -arkkitehtuurin ansiosta ne toimivat erittäin korkealla hyötysuhteella myös kuorman vaihdellessa hyvin nopeasti”, sanoo Vensum Powerin toimitusjohtaja Peter Nisula.

Kansainvälisestä rahoituksesta tukea kasvuun Rahoituskierrosta johtivat aikaisemman sijoittajan Lifeline Venturesin lisäksi kaksi suurta kansainvälistä teollista toimijaa: norjalainen Eviny Ventures ja intialainen Larsen & Toubro Group. Merkittävien teollisten toimijoiden sitoutuminen heijastaa kasvavaa tarvetta saada enemmän irti rajallisesta tehon saatavuudesta sähkön kysynnän kasvaessa.

”Datakeskukset kilpailevat samasta sähköverkon kapasiteetista kaikkien muiden toimialojen kanssa. Vensum Powerin teknologia ratkaisee ongelman, joka jää usein huomiotta: hukan, joka syntyy, kun sähkö muunnetaan laitteille sopivaksi. Sekä globaali energiamurros että digitaalisen infrastruktuurin kasvu edellyttävät, että tämä onnistuu suuressa mittakaavassa. Olemme ylpeitä voidessamme tukea Vensum Poweria sen kasvaessa kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo Prashant Chiranjive Jain, Larsen & Toubron L&T Vyoma -liiketoimintayksikön toimitusjohtaja ja L&T Electronic Products & Systems -yksikön johtaja.

Eviny Venturesille sijoitus Vensum Poweriin on osa sen tavoitetta tukea teknologioita, jotka voivat osaltaan vauhdittaa energiamurrosta.

”Näemme päivittäin, kuinka paljon sähköä hukkuu muuntamisessa matkalla käyttökohteeseensa. Vensum Powerin ratkaisu vähentää tätä hukkaa juuri niissä toiminnoissa, jotka tunnemme erityisen hyvin: sähköautojen latauksessa, energiantuotannossa ja -varastoinnissa. Sijoituksemme myötä tuomme yhtiön tueksi Evinyn yli satavuotisen kokemuksen uusiutuvasta energiasta”, sanoo Eviny Venturesin toimitusjohtaja Andreas Engelsen.

Kierrokseen osallistuivat myös yhtiön aikaisemmat sijoittajat Grid.vc ja Harjavalta Ventures. Uuden rahoituksen myötä Vensum Power on kerännyt yhteensä 15,2 miljoonaa euroa.

***

Vensum Power

Vensum Power on vuonna 2018 perustettu suomalainen energiateknologiayhtiö, joka kehittää ohjelmistomääritteistä (software-defined) tehonmuunnosteknologiaa. Yhtiön lähes häviötön konversio auttaa hyödyntämään rajallisen sähkökapasiteetin tehokkaammin nopeasti kasvavissa sähköistämisen sovelluksissa ja tekoälyinfrastruktuurissa. Vensum Power työllistää tällä hetkellä noin 20 asiantuntijaa. www.vensum.com.

Lisätietoja medialle

Peter Nisula, toimitusjohtaja, Vensum Power
peter.nisula@vensum.com

Tero Lehtonen, operatiivinen johtaja, Vensum Power
tero.lehtonen@vensum.com

Lue seuraavaksi

Uutiset

Intera julkistaa 450 miljoonan euron Intera Fund V -rahaston – Suomen suurin buyout-rahasto keskittyy kasvun rakentamiseen

Intera Partners on tänään julkistanut viidennen rahastonsa, joka saavutti 450 miljoonan euron enimmäiskokonsa ja ylitti selvästi alkuperäisen 375 miljoonan euron…
Lue artikkeli