Ihmiskunnalla on kiire pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Haaste on valtava, mutta keinoja siihen kehitetään kiihtyvällä vauhdilla. Hiilidioksidin ympärille syntyy nyt mahdollisuuksia uudenlaiselle liiketoiminnalle ja myös sijoittajille, toteaa LähiTapiola Varainhoidon salkunhoitaja Antti Komulainen.
Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät uhkat nousivat hetkeksi jälleen näkyvämpiin otsikoihin, kun kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkisti tuoreen raporttinsa viime viikolla. Raportin viesti on selkeä. Kriittinen maapallon keskilämpötilan 1,5 asteen nousu ylitetään todennäköisesti viimeistään 2030-luvun alkupuolella, jonka jälkeen riskit ekosysteemiä uhkaavien ilmiöiden voimistumisesta kasvavat merkittävästi. Ainoa ratkaisu lämpötilan nousun pysäyttämiseksi on vähentää kasvihuonepäästöjä nopeasti. Viimeistään vuosisadan puolivälissä täytyy olla tilanteessa, jossa ihmisten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat korkeintaan yhtä suuret kuin ihmisten rakentamat hiilinielut ja tämän jälkeen päästä tilanteeseen, jossa nielut ovat suuremmat kuin päästöt. Tämä edellyttää hiilidioksidin sitomista pois ilmakehästä.
CCS ja CCU ovat kirjainyhdistelmiä, joihin tulemme törmäämään lähivuosina enemmän ja enemmän. Ne tulevat sanoista Carbon capture and storage sekä Carbon capture and utilization, eli suomeksi puhutaan hiilidioksidin talteenotosta, varastoinnista ja hyötykäytöstä. Lyhenteillä viitataan teknologioihin, joilla kerätään esimerkiksi energiapolttamisen tai teollisuusprosessien yhteydessä syntyvää hiilidioksidia, ja joilla tämä sitten joko varastoidaan pitkäaikaisesti tai muokataan erilaisiksi tuotteiksi. Hiilidioksidi voidaan myös ottaa talteen suoraan ilmakehästä tai biopohjaisista prosesseista, jolloin päästään miinusmerkkisiin päästölukuihin, kun talteenoton vaatima energia tuotetaan uusiutuvasti. Pitkäaikaisesti hiilidioksidia voidaan varastoida esimerkiksi maaperän onkaloihin, joista aiemmin on pumpattu öljyä.
Hiilidioksidin varastointi tai hyötykäyttö eivät ole uusia asioita, mutta viimeistään nyt niiden välttämättömyys tunnustetaan laajasti. Käyttöönottoa on toistaiseksi hidastanut tuttu ongelma – miten saada toiminta taloudellisesti kannattavaksi. Teknologian kustannuksista puhuttaessa pätee sama kuin tuuli- ja aurinkoenergian kohdalla, eli tarjonnan kasvaessa hinnat tulevat alas. CCS:n tapauksessa on kuitenkin kustannuskysymyksen lisäksi haasteena business-mallin luominen: kuka maksaa talteenoton ja varastoinnin?
Merkittävin keino EU-alueella tämän haasteen taklaamiseen on päästökauppajärjestelmä, joka pakottaa kasvihuonekaasupäästöjä tuottavat laitokset päästöoikeuksien ostoon. Mitä enemmän tuotat päästöjä, sitä enemmän tarvitset päästöoikeuksia, ja mikäli pystyt keräämään päästöjä talteen ja varastoimaan hiilidioksidin pitkäaikaisesti, otetaan tämä huomioon päästöjä alentavasti. Jo vuonna 2005 käyttöönotettu päästökauppajärjestelmä EU:n päästökauppajärjestelmä oli pitkään kovin lepsu ja oikeuksien alhaisesta hinnasta johtuen sillä ei saatu kovin merkittäviä vaikutuksia päästöihin. Muutama vuosi sitten järjestelmää muutettiin ja syntyvien oikeuksien määrää rajattiin, mikä nosti oikeuksien hintaa. Tämän vuoden aikana oikeuksien hinta on kuitenkin harpannut reippaasti ylös – hinta on vuoden takaisesta yli kaksinkertaistunut. Mitä korkeampi hinta, sitä useammalle yritykselle tulee kannattavaksi kehittää vähäpäästöisempiä teknologioita ja sitä enemmän myös syntyy kysyntää hiilidioksidin talteenottoon liittyviin ratkaisuihin.
EU:n päästökauppajärjestelmä on hyvä instrumentti, mutta ei nykymuodossaan vielä riittävä ajatellen päästövähennystarpeita. Sitä ollaankin nyt muokkaamassa vastaamaan EU:n kesällä julkistamaa ”Fit for 55” –ohjelmaa, joka perustuu uuteen tavoitteeseen vähentää kasvihuonepäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. Päästökiintiöiden määrää lasketaan vuosittain ja järjestelmään ollaan ottamassa uusia sektoreita (mm. rakennukset ja liikenne). Tulevaisuutta ajatellen merkittävä puute järjestelmässä kuitenkin on se, että siinä ei ole mekanismia, jolla suoraan ilmakehästä kerättävän ja pitkäaikaisesti varastoidun hiilidioksidin miinusmerkkinen päästövaikutus saataisiin hyvitettyä. Tällaisen CRC-kehikon (carbon removal credits) käyttöönotosta keskustellaan, mutta ihan lähitulevaisuudessa sitä ei valitettavasti ole tulossa.
Hiilidioksidin ympärille on joka tapauksessa syntymässä paljon uudenlaista taloudellista toimeliaisuutta – uusia yrityksiä ja kokonaisia toimialoja. Sen lisäksi, että CO2 on haitallista ongelmajätettä, tulee se olemaan myös moneen soveltuvaa raaka-ainetta. Kovaa vauhtia kehitetään ja käyttöönotetaan teknologioita, joiden avulla hiilidioksidista kehitetään muun muassa polttoaineita, kemikaaleja, rakennusmateriaaleja ja jopa ruokaa. Samaan aikaan kehitetään uusia varastointitapoja ja niiden kustannukset tulevat alas tarjonnan lisääntymisen myötä. Viime aikoina yhä useampi yhtiö on ryhtynyt esittelemään hankkeitaan liittyen hiilidioksidin sitomiseen ja on syntymässä yhä enemmän yhtiöitä, joiden ydinliiketoimintaa on hiilidioksidin talteenotto ja varastointi. Vastuullisen sijoittajan näkökulmasta tämä on erittäin tervetullut ja innostava asia. Norjassa carbon capturing alaan on ryhdytty jo toden teolla satsaamaan ja siitä ollaan rakentamassa uutta menestystarinaa öljyn tuotannon aikanaan hiipuessa. Samaan aikaan on hieno huomata, että Suomessa on vahvaa alan osaamista ja kehitystyötä. Toivon mukaan osaamme hyödyntää kasvualan potentiaalin – luoda liiketoimintaa, synnyttää uusia työpaikkoja ja siinä sivussa pelastaa maailmaa.
Antti Komulainen
salkunhoitaja
LähiTapiola Varainhoito
Alkuperäinen artikkeli julkaistu LähiTapiolan sivuilla 19.8.
