Emilia Närhi Pääomasijoittajat ry:n viestintään

Blogit

Joulukuu on tuonut tullessaan uusia tuulia Pääomasijoittajat ry:n viestintään, kun Emilia Närhi on aloittanut viestintäpäällikön sijaisuuden. Nykyisen viestintäpäällikön Juulia Korkiavaaran jäädessä perhevapaille, tulee Emilia työskentelemään yhdistyksessä vuoden 2025 loppuun. Emilian rooliin kuuluu yhdistyksen viestinnän kokonaisuuden suunnittelu, toteutus ja hallinta.

Emilia on valmistunut filosofian maisteriksi Vaasan yliopistosta, jossa hän suuntautui erityisesti organisaatioiden viestintään. Aikaisemmin hän on työskennellyt laajasti viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä niin yritysviestinnän kuin tutkimusviestinnän kentällä. Emilialla on kokemusta startup-viestinnästä, jossa hän hoiti sisällöntuotantoa monikanavaisesti.

Viimeisimpänä hän on työskennellyt Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksella, jossa hänen vastuullaan olivat viestinnän monipuoliset tehtävät, kuten tiedotteiden laatiminen, tapahtumien järjestäminen ja sisällöntuotanto. Häneltä löytyykin laajaa osaamista monipuolisista viestinnän tehtävistä aina ulkoisesta viestinnästä sisäiseen viestintään.

”Lähden suurella innolla tekemään töitä Pääomasijoittajat ry:n viestinnässä, ja erityisesti tuomaan alan tunnettavuutta vielä laajemmin esille. On hienoa päästä työskentelemään näin osaavassa ja inspiroivassa porukassa, sekä edistämään merkittävää työtä pääomasijoittamisen parissa. Odotan innolla mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan”, Emilia kertoo.

“Juulia on ollut viestintämme kantava voima, ja hänen työnsä ansiosta yhdistyksen viestintä on kehittynyt erinomaisesti. Hänen jäädessään perhevapaille on ilo toivottaa Emilia tervetulleeksi joukkoomme. Emilia on jo ehtinyt ilahduttaa positiivisella ja ratkaisukeskeisellä asenteellaan, ja hänen aikaisempi kokemuksensa järjestöviestinnästä tuo meille vahvan pohjan jatkaa työtämme. Odotan jo suuresti yhteistyötä Emilian kanssa tulevina kuukausina”, toteaa Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen.

Lue seuraavaksi

Blogit

Member blog: Gender diversity advances in Finnish VC & PE industry, but challenges remain

Over the past five years, the Finnish venture capital and private equity industry has seen good progress in gender diversity.…
Lue artikkeli