Lausunto talousvaliokunnalle ulkomaisten sijoitusten seurannasta unionissa

Lausunnot

Asia: U 16/2024 vp

Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ulkomaisten sijoitusten seurannasta unionissa ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/452 kumoamisesta.

Pääomasijoittajat ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja esittää lausuntonaan seuraavaa.

Pääomasijoittajat ry katsoo valtioneuvoston kannan olevan tasapainoinen ja perusteltu. Myös Pääomasijoittajat ry pitää tärkeänä, että muuttuneessa turvallisuus- ja geopoliittisessa ympäristössä EU kehittää taloudellisen turvallisuuden strategiaa ja että EU:lla on keinoja tarvittaessa puuttua kilpailua vääristävään toimintaan ja taloudellisen turvallisuuden riskeihin.

Pääomasijoittajat ry yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan EU:n ratkaisujen tulee perustua lähtökohtaisesti kauppaa vapauttaviin ja arvoketjuja monipuolistaviin ratkaisuihin ja korostaa ennustettavan sääntelyn merkitystä selkeän ja vakaan investointi- ja toimintaympäristön luomisessa yrityksille. Yrityksille ja sijoittajille on keskeistä ymmärtää millaisten edellytysten vallitessa niiden sijoitukset voivat joutua seurantamekanismin ja jäsenvaltioiden toimenpiteiden kohteeksi. Näitä edellytyksiä ja toimenpiteitä olisi hyvä jatkovalmistelussa selkeyttää, koska tämänhetkisestä esityksestä ei ilmene, mihin toimiin jäsenvaltioissa voidaan ryhtyä seurantamekanismin kohteeksi joutuneiden sijoitusten osalta. On myös syytä huomata, että kyseessä ei ole pelkkä raportointivelvollisuus vaan yrityskauppoihin ja sijoituksiin lisäepävarmuutta tuova hallinnollinen elementti, jonka käytön tulisi olla tarkkarajaista, ennustettavaa ja suhteellisuusperiaatteen mukaista.

Pääomasijoittajat ry pitää positiivisena, että Suomi pitää jatkossakin tärkeänä avoi-muutta ja myönteistä suhtautumista myös EU:n ulkopuolisista maista tuleville sijoituksille ja pyrkii välttämään sisäänpäin kääntymistä. Tämä on keskeistä myös suomalaisille pääomasijoitusrahastoille ja niiden kohdeyhtiöille. Pääomasijoitusrahastojen koon, suomalaisten yritysten ja Suomen kansantalouden kasvattamiseksi tarvitaan jatkossakin ulkomaisia sijoituksia. Muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa niiden omistukseen ja määräysvaltaan liittyviin riskeihin on kuitenkin perusteltua kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.

Pääomasijoittajat ry toivoo, että jatkovalmistelussa esitystä selkiytetään erityisesti raportoitavien sijoitusten ja seurantamekanismin toimenpiteiden osalta.

Pääomasijoittajat ry
Suvi Collin
Head of Legal & ESG
050 560 3532
suvi.collin@paaomasijoittajat.fi

Lue seuraavaksi

Lausunnot

Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle Finnvera Oyj:n kokonaislainsäädäntöuudistuksesta

VN/23506/2023 Tausta Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan valtion vientitoimintaa tulee vahvistaa ja hallituskauden aikana toteutetaan Finnveraa Oyj:tä koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus.…
Lue artikkeli