Lausuntopyyntö Eläkesäätiöiden ja eläkekassojen toiminnan ulkoistaminen -työryhmän mietinnöstä
VN/2986/2023
Pääomasijoittajat ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa. Pääomasijoittajat ry kannattaa esityksessä ehdotetulla tavalla eläkesäätiöiden ja eläkekassojen toiminnan ja ulkoistamisen edellytysten selkeyttämistä.
Ulkoistamisen salliminen ja toiminnan keskittäminen mahdollistaa eri kokoisten toimijoiden toimintaedellytysten turvaamisen, mikä puolestaan on keskeistä pääomamarkkinoiden toimivuudelle. Jo nyt on nähtävissä, että eläkeyhtiöiden sulautumisten ja toimijoiden koon kasvamisen seurauksena niiden sijoitussummat ovat niin isoja, että ne eivät mahdollista sijoittamista suomalaisiin, usein varsiin pieniin pääomarahastoihin.
On syytä huomata, että suomalaisten pääomasijoitusrahastojen mediaanikoko on 70 miljoonaa euroa, minkä vuoksi yksittäiset sijoitukset ovat usein alle 10 miljoonaa euroa. Mitä enemmän Suomessa on pieniä ja keskisuuria sijoittajia, sitä helpompaa esimerkiksi kotimaahan sijoittavien pääomarahastojen on kerätä pääomia näiden toimijoiden antamista 2-5 miljoonan sijoitussitoumuksista. Tällä puolestaan on keskeinen merkitys rahastojen mediaanikokojen kasvattamiselle ja varainkeruulle myös ulkomaisilta sijoittajilta. Mitä isommiksi pystymme kasvattamaan kotimaiset rahastot kotimaisin varoin, sitä paremmin ne pystyvät tukemaan suomalaisten yritysten kasvua ja uudistumista. Työeläkekassoilla ja -yhtiöillä on tässä keskeinen merkitys ja tärkeä varmistaa, että ne pystyvät jatkossakin toimimaan yhä kiristyvässä sääntely-ympäristössä.
Pääomasijoittajat ry
Suvi Collin
ESG- ja lakiasiainjohtaja
+358 50 560 3532
suvi.collin@paaomasijoittajat.fi