Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle Finnvera Oyj:n kokonaislainsäädäntöuudistuksesta
VN/23506/2023
Tausta
Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan valtion vientitoimintaa tulee vahvistaa ja hallituskauden aikana toteutetaan Finnveraa Oyj:tä koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus.
Kokonaislainsäädäntöuudistuksen tavoitteena on parantaa Finnvera Oyj:n rahoitusjärjestelmän toiminnallisuutta, vaikuttavuutta ja kilpailukykyä. Uudistuksella pyritään varmistamaan julkisen yritysrahoitusjärjestelmän toimivuus ja vienninrahoituksen kansainvälinen kilpailukyky erityisesti pk-yritysten ja vaikuttavuudeltaan merkittävien toimialojen viennin edistämiseksi osana Suomen elinkeinopoliittisia tavoitteita.
Pääomasijoittajat ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja toteaa seuraavaa:
Pääomasijoittajat ry pitää hyvänä, että Finnveraa koskevaa sääntelyä selkeytetään ja ajanmukaistetaan. Uudistuksen nähdään lisäävän toiminnan tehokkuutta ja vaikuttavuutta.
Pääomasijoittajat ry kannattaa nykyisellään hajaantuneen rahoitusvaltuuden muutosta kokonaisvaltuudeksi rahoitustoiminnalle. Joustavuus rahoituksen kohdentamisessa mahdollistaisi reagoimisen erilaisiin markkinatilanteisiin ja -tarpeisiin.
Pääomasijoittajat ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että mikäli valvonta ehdotetusti siirretään Finanssivalvonnalle tulisi varmistaa, että Finanssivalvonnalla on asianmukaiset resurssit käytettävissään valvontaan. Finanssivalvonnalle annettavat uudet tehtävät eivät saisi myöskään heikentää sen nykyisiin tehtäviin käytössä olevia resursseja.
On lisäksi kannatettavaa pitää kiinni periaatteesta, että valtiollinen toimija, tässä tapauksessa Finnvera, ei saisi kilpailla suhteessa yksityisiin rahoitusyhtiöiden nähden, vaan sen tulisi toimia markkinoita täydentäen ja paikaten.
Pääomasijoittajat ry
Anne Horttanainen
Toimitusjohtaja
+358 40 510 4907
anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fi