Lausunto luonnoksesta (25.6.2025) hallituksen esitykseksi laeiksi vuoden 2026 tuloveroasteikosta ja tuloverolain muuttamisesta sekä eräiksi muiksi verolaeiksi

Lausunnot

VN/11304/2024 

Ehdotetut muutokset perustuvat pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan sekä hallituksen kevään 2025 kehysriihessä tekemiin päätöksiin. Hallituksen veropolitiikan tavoitteena on kotitalouksien ostovoiman kohentuminen, työnteon kannustimien parantuminen ja talouskasvun edellytysten vahvistuminen. Näihin pyritään muun muassa verotuksen ennakoitavuutta parantamalla ja sääntelyn purkamisella. 

Esitysluonnos sisältää lukuisia muutosehdotuksia, ml. seuraavat muutokset: 

  • Luovutusvoittoverotusta ja varainsiirtoverotusta muutettaisiin ehdollisen lisäkauppahinnan osalta. 
  • Suomeen töihin tulevien avainhenkilöiden lähdevero alennettaisiin 32 prosentista 25 prosenttiin. Lisäksi lain soveltamisala laajenisi kotimaahan palaaviin Suomen kansalaisiin; lakia sovellettaisiin Suomen kansalaisiin enintään 24 kuukauden ajan työskentelyn alkamisesta. 

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2026 alusta. 

Yleistä 

Esityksestä lausumillamme asioilla on vaikutuksia pääomasijoittamisen toimintaympäristöön ja suomalaisen kasvuyrittäjyyden kilpailukykyyn. Sekä yrityskaupat että ammattitaitoinen, kansainvälistä liiketoimintakokemusta omaava henkilöstö, ovat tärkeä osa pääomasijoittajien kohdeyritysten kasvumahdollisuuksia. Otamme lausunnossamme kantaa näihin muutoskohtiin, jotka koskettavat erityisesti suoraan toimialaamme ja sijoittajiemme toimintaa. 

Ehdollinen lisäkauppahinta 

Kuten esityksessä todetaan, ehdollista lisäkauppahintaa koskevat määräykset ovat tyypillisiä yrityskaupan ehtoja, ja ehdollisten lisäkauppahintojen käyttöala ei rajoitu vain yrityskauppoihin, vaan niitä voidaan käyttää myös muun omaisuuden luovutuksissa. 

Pääomasijoittajat ry katsoo, että tuloverolakiin ehdotettu muutos luovutusvoiton verottamisesta luovutussopimuksessa sovitun ehdollisen lisäkauppahinnan osalta sen verovuoden tulona, jona lisäkauppahinnan suorittamisvelvollisuus ja määrä ovat vahvistuneet, on ajallisesti hyvin looginen osa yrityskauppaprosessia, ja siten ehdotettu muutos selkeyttää verovelvollisen asemaa. Sama vaikutus on myös muilla esitetyillä yrityskauppojen ehdolliseen lisäkauppahintaan liittyvillä muutosehdotuksilla, kuten ehdotuksella ehdolliseen lisäkauppahintaan kohdistuvan luovutusvoiton osan määrittämisestä lisäkauppahinnan vahvistumisvuoden verotuksessa.  

Kaiken kaikkiaan Pääomasijoittajat ry katsoo, että ehdollista lisäkauppahintaa koskevat muutokset sujuvoittavat verotusprosesseja, keventävät verovelvollisten hallinnollista taakkaa ja parantavat verovelvollisen verotuksen ennakoitavuutta, ja ovat siten kannatettavia.  

Ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverotus 

Pääomasijoittajat ry kannattaa ehdotettua avainhenkilölain mukaisen yleisen avainhenkilön lähdeveron alentamista 25 prosenttiin sekä myös Suomen kansalaisten kuulumista avainhenkilölähdeveron piiriin esitetyllä tavalla.  

Ammattitaitoinen, kansainvälistä liiketoimintakokemusta omaava työvoima on usealle kasvuyritykselle elinehto, ja Suomen tulee olla verotuksellisesti vähintään yhtä houkutteleva työntekopaikka sekä ulkomaalaisille että kansalaisilleen kuin esimerkiksi muut Pohjoismaat. Kilpailu osaavasta työvoimasta eri valtioiden kanssa on kovaa, ja siten muiden valtioiden kanssa kilpailukykyisen verotuksen pitäisi edesauttaa Suomeen (takaisin)muuttamista.  

 

 

 

Lue seuraavaksi

Lausunnot

Lausunto: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain muuttamisesta

VN/13385/2025  Pääomasijoittajat ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta, joka koskee elinkeinotulon verottamista ja varojen arvostamista verotuksessa. Esityksellä on useita vaikutuksia…
Lue artikkeli