Pääomasijoittajat nimesivät kohdeyrityksistään 47 potentiaalista pörssilistautujaa

Tiedotteet

Listautumismarkkinalla on nähty poikkeuksellisen pitkä hiljainen kausi, mutta pääomasijoittajien kohdeyritysten joukosta löytyy runsaasti yrityksiä, joilla on sijoittajiensa mukaan potentiaalia listautua pörssiin lähivuosina. Markkinalla on nähty viitteitä siitä, että listautumisikkunan avauduttua moni yritys olisi valmis listautumaan nopeallakin aikataululla.

Pääomasijoittajat ry on julkaissut listan suomalaisista pääomasijoittajien kohdeyrityksistä, joilla on sijoittajiensa mukaan potentiaalia listautua pörssiin seuraavan viiden vuoden aikana. Pääomasijoittajat nostivat listalle yhteensä 47 yritystä, joista yhdeksän on vuosittain julkaistavalla listalla uusia tulokkaita.

Listan yrityksistä valtaosa tuottaa B2B-palveluita ja -tuotteita tai yritysohjelmistoja, mutta mukaan mahtuu yrityksiä niin bioteknologian, vähittäiskaupan kuin kvanttiteknologiankin aloilta. Monipuolisessa yritysjoukossa on sekä vakiintuneita yhtiöitä että muutamia aikaisemman vaiheen startupeja.

”Listan yrityksiä yhdistää etenkin vahvat kasvunäkymät. Useat ovat markkinajohtajia toimialoillaan tai omaavat valtavasti potentiaalia kansainväliseen kasvuun. Kysyttäessä pääomasijoittajilta, miksi juuri nämä yritykset ovat potentiaalisia pörssilistautujia, moni mainitsee myös tunnetun brändin tai ekologiset arvot, jotka ovat omiaan houkuttelemaan yksityissijoittajia yrityksen tarinaan mukaan”, kommentoi Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen.

Listautumissuunnitelmat odottavalla kannalla

Suomen listautumismarkkina on ollut jäissä poikkeuksellisen pitkään. Viime vuonna Helsingin pörssissä nähtiin vain kaksi listautumista – Mandatumin irtautuminen Sammosta sekä Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan tekninen listautuminen Nasdaq First North -kasvumarkkinalle. Lisäksi Lamor siirtyi First North -listalta pörssin päämarkkinalle.

”Yhtiöiden listautumissuunnitelmat ovat Suomessa ja muualla maailmassa olleet jo pidempään odottavalla kannalla. Verrattuna vuoden takaiseen näemme kuitenkin jo hienoista vilkastumista vuoden toisella vuosipuoliskolla Nasdaqin pohjoismaisilla markkinoilla. Neuvonantajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella useat yritykset Suomessa ovat valmiita listautumaan varsin nopeastikin markkinoiden aktivoiduttua”, kommentoi Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.

Pääomasijoittajat ovat aktiivisia omistajia, jotka kehittävät kohdeyrityksiään omistusaikanaan ja irtautuvat niistä yleensä 3–7 vuoden kuluessa. Irtautuminen voi tapahtua esimerkiksi toiselle pääomasijoittajalle myynnin, teollisen yrityskaupan tai pörssilistautumisen kautta.

Helsingin pörssiin viimeisen kymmenen vuoden aikana listatuista yrityksistä noin puolella on ollut taustallaan pääomasijoittaja, ja esimerkiksi listautumisten huippuvuonna 2021 pääomasijoittajat listasivat yhteensä 17 yritystä Helsingin pörssiin.

”Kuten keräämämme listakin osoittaa, kiinnostavista potentiaalisista pörssiyhtiöistä ei ole pulaa. Yleisen korko- ja inflaatioympäristön asettuminen ja sitä myötä valuaatioiden nouseminen lisännee yhtiöiden halukkuutta listautua. Pääomasijoittajat arvioivat listautumista irtautumisvaihtoehtona normaaliin tapaan, ja näemme toivottavasti useita kohdeyrityksiä myös pörssissä lähivuosina”, Horttanainen toteaa.

Lue lisätiedot potentiaalisista pörssilistautujista täältä (PDF).

 

Lisätiedot:

Anne Horttanainen
Pääomasijoittajat ry, toimitusjohtaja
anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fi
+358 40 510 4907

Henrik Husman
Nasdaq Helsinki, toimitusjohtaja
henrik.husman@nasdaq.com
09 6166 7208

Tilaa lehdistötiedotteemme

Lue seuraavaksi

Tiedotteet

Suomalaiset yritykset ykkössijalla eurooppalaisissa pääomasijoitustilastoissa

Pääomasijoitusalan eurooppalaisen kattojärjestö Invest Europen tuoreiden tilastojen mukaan suomalaisiin yrityksiin on tehty viime vuonna Euroopan maista eniten pääomasijoituksia suhteessa bruttokansantuotteeseen.…
Lue artikkeli