Consultor Finland ja Profit Consulting yhdistyvät ja tavoittelevat kasvun moninkertaistamista

Uutiset

Yhdistymisen jälkeen noin 20 miljoonan euron liikevaihdosta uutta kasvuharppausta tavoitteleva yhtiö on vahva toimija julkisella sektorilla sekä finanssisektorilla, teollisuudessa, turvallisuusalalla ja vähittäiskaupassa.

Pääomasijoitusyhtiö Voland Partners rahoittaa yritysjärjestelyn, jossa kaksi IT-alan erikoisosaajaa, Consultor Finland Oy ja Profit Consulting Oy, yhdistyvät.

Vuonna 2004 perustettu Consultor Finland on ollut edelläkävijä verkostomaisen IT-konsultoinnin kehittäjänä Suomessa. Consultor yhdistää laajan kumppaniverkoston erikoisasiantuntijat suurten asiakkaidensa tietojärjestelmäuudistuksiin. Lisäksi yhtiö työllistää 28 työntekijää Vantaalla, Kotkassa ja Rovaniemellä.

Vuonna 2007 perustettu Profit Consulting on luonut vankan aseman IT-alan erikoisosaajana. Yhtiön henkilöstöstrategia on perustunut alan kokeneimpien asiantuntijoiden rekrytointiin. Profit Consulting työllistää 53 työntekijää Espoossa. Molemmat yritykset ovat kasvaneet noin 10 miljoonan euron vuotuiseen liikevaihtoon.

Poikkeuksellista osaamista

Yhdistymisestä syntyvä uusi yhtiö kykenee tarjoamaan entistä laajempia ja haastavampia kokonaisuuksia, joissa yhdistyvät kumppaniverkoston joustavuus, IT-projektinjohdon ja hankintaosaamisen palvelut sekä poikkeuksellisen kattava ja syvä tekninen IT–osaaminen.

Yhtiö pyrkii kasvamaan 20 miljoonasta 50 miljoonan euron liikevaihtoon 3–4 vuodessa.

Profit Consulting ja Consultor Finland ovat hienosti johdettuja yhtiöitä. Molemmat ovat tunnettuja kyvystään varmistaa asiakkaidensa IT-hankkeiden onnistuminen. Yhdistymisestä syntyy toimialan johtava yhtiö”, Voland Partnersin perustajaosakas Jyrki Laune arvioi.

Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi on valittu Consultor Finland Oy:n toimitusjohtaja Markus Andersson.

Täydennämme toisiamme liiketoiminnallisesti, mutta myös erilaisten asiakassegmenttien ansiosta. Molemmat yhtiöt ovat hioutuneet korkeatasoisiksi erikoisosaajiksi 20 vuoden toimintansa aikana. Saamme nyt hyödynnettyä molempien parhaat puolet”, Andersson sanoo.

Rekrytoimme parhaimmista parhaimmat tekijät ratkaisemaan asiakkaidemme vaikeimmat ongelmat oikeilla menetelmillä. Tämän olemme luvanneet yrityksen perustamisesta lähtien. Lupauksen lunastaminen vaatii kokeneita osaajia, joista käydään jatkuvasti kovaa kilpailua. Tällaista yhdistymisestä syntyvää kasvuharppausta olisi haastavaa tehdä pelkästään orgaanisella kasvulla”, Profit Consulting Oy:n perustajaosakas ja varatoimitusjohtaja Hannu Vähäsaari sanoo.

Kasvuhaluisten 10 miljoonan haaste

Consultor Finlandin ja Profit Consultingin yhdistyminen ratkaisee suomalaisille teknologiayrityksille tyypillisen kasvuhaasteen, minkä vuoksi kasvu 5–10 miljoonan euron liikevaihdosta 20–50 miljoonaan vaikeutuu.

Kasvaakseen yritys tarvitsee uusia osaajia, mutta houkutellakseen parhaimmista parhaimpia, yrityksellä tulisi olla mahdollisuus toimittaa entistä haastavampia ja laajempia kokonaisuuksia suurimmille asiakkaille. Päästäkseen mukaan suurimpiin hankkeisiin, yrityksen tulisi olla riittävän iso. Kun työntekijämäärä lasketaan muutamissa kymmenissä, mahdollisuudet kaatuvat usein suurten yhtiöiden riskienhallintaan.

Vaikka henkilötasolla suuryhtiöissä olisi vankkaakin luottamusta meidän kaltaisiimme osaajiin, heidän on turvallisempaa valita työhön suuri yhtiö. Näin mahdollinen epäonnistuminen on riskienhallinnallisesti hyväksyttävämpää”, Vähäsaari kertoo.

Myös Consultorissa on kohdattu sama kasvun pullonkaula.

Verkostomaisen toimijan, kuten Consultorin, kynnys yritysten suurimpiin hankkeisiin on ollut melko korkea. Oman henkilöstömme määrän kasvu on auttanut tässä viime vuosina. Kun lähestytään 100:n osaajan kokonaisuutta, mahdollisuudet päästä näyttämään osaamisemme ovat jo aivan toisenlaiset”, Andersson kertoo.

Consultor Finland ja Profit Consulting ovat lunastaneet suurten asiakkaiden luottamuksen laadulla ja kyenneet luomaan pitkäaikaisia luottamussuhteita.

Meillä on pitkä lista suurten yhtiöiden asiakastarinoita siitä, kuinka kriisihankkeet pelastetaan oikeilla keinoilla, joiden ansiosta asiakas saa jopa 10-kertaisen tuottavuuden IT-kehitykseensä ja pystyy laadunparantumisen myötä vähentämään ulkoisten konsulttien määrää puoleen”, Vähäsaari sanoo.

Uuden yhtiön nimi julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Lisätiedot:

Markus Andersson
toimitusjohtaja, Consultor Finland Oy
markus.andersson@consultor.fi
+358 40 754 4601

Hannu Vähäsaari
varatoimitusjohtaja, perustajaosakas, Profit Consulting Oy
hannu.vahasaari@profitconsulting.fi
+358 400 381 985

Jyrki Laune
perustajaosakas, Voland Partners Oy
jyrki.laune@voland.fi
+358 40 743 2391

Lue seuraavaksi

Blogit

Jäsenesittelyssä Voland Partners: ”Perinteisempien teknologiayritysten lisäksi sijoitamme yrityksiin, jotka uudistavat toimialaansa teknologian avulla”

Voland Partners on pääomasijoitusyhtiö, joka tekee vähemmistösijoituksia teknologiayrityksiin, joilla on jo todistettu liiketoimintamalli sekä positiivinen kassavirta. Viime vuonna perustetun Volandin…
Lue artikkeli