Puukuidusta akustiikkalevyjä kehittävä Aisti julkaisee €29 miljoonan euron kokonaisrahoituksen – perustaa tehtaan Kiteelle

Uutiset

Jyväskyläläinen teknologiayhtiö Aisti on kehittänyt vaahtorainausteknologiaan pohjautuvan prosessin, joka mahdollistaa akustiikkalevyjen valmistamisen puukuiduista. Nyt täyteen saadun, 29 miljoonan euron A-rahoituskierroksen turvin se rakentaa ensimmäisen tehtaansa Kiteelle Aisti® Teno-akustiikkalevyjen kaupallista tuotantoa varten.

Rahoituskierroksessa on mukana sekä merkittäviä yksityisiä että julkisia rahoittajia, ja se koostuu pääomasijoituksista ja lainarahoituksesta. Mukana ovat tunnetut varhaisen vaiheen teknologiasijoittajat Voima Ventures, Maki.vc, Valve Ventures sekä lukuisia yksityissijoittajia. Osa rahoituksesta koostuu viiden miljoonan euron rahoituksesta Norion Bankilta, seitsemän miljoonan euron julkisesta rahoituksesta Etelä-Savon ELY-keskukselta sekä kahdeksan ja puolen miljoonan euron pääomalainasta Ilmastorahastolta. Myös Finnvera on mukana rahoituskierroksella.

Aisti julkaisi osan rahoituskierroksestaan jo aikaisemmin tänä vuonna. Nyt rahoituskierros on saatu täyteen, joka mahdollistaa tehdasprojektin käynnistämisen.

Uusi tehdas mahdollistaa Aistin innovatiivisten, teknisesti huippulaatuisten ja kustannustehokkaiden puukuitupohjaisten akustiikkamateriaalien tuomisen rakennusteollisuuden käyttöön.

Patentoidun materiaalin taustalla on pitkäaikainen tuotekehitys, jonka ansiosta puukuituja voidaan hyödyntää vaahtorainausprosessissa innovatiivisten akustiikkamateriaalien valmistamiseen. Innovatiivisen prosessin turvin lignoselluloosakuidut muutetaan todella huokoisiksi, kevyiksi levyiksi rakennusteollisuuden tarpeisiin. Aistin tuote tarjoaa vaihtoehdon perinteisille mineraalivillapohjaisille materiaaleille ja sitä voidaan käyttää sisäkatoissa ja seinissä. Lisäksi teknologialla voidaan valmistaa tuotteita, jotka toimivat lämmöneristyksessä, pakkausmateriaaleina ja komposiittilevyinä. Aistille on myönnetty materiaalipatentti.

“Aistin materiaaliteknologia tarjoaa rakennusteollisuudelle huippulaatuisen ja kustannustehokkaan akustiikkaratkaisun. Akustiikkalevymme asettavat uuden standardin innovatiiviselle luonnonmateriaalien hyödyntämiselle, yhdistäen erinomaisen käytettävyyden ja estetiikan”, sanoo Mikko Paananen, Aistin perustaja ja toimitusjohtaja.

Uuden rahoituksen turvin Kiteelle rakennettavan tehtaan vuosikapasiteetti on kaksi ja puoli miljoonaa neliömetriä valmista akustiikkalevyä.

“Nyt kerätyllä rahoituksella pääsemme eteenpäin Kiteen tehtaan rakentamisen kanssa, mikä mahdollistaa pitkän aikavälin kaupallistamissuunnitelmamme. Ensimmäisenä tavoitteenamme on vastata Pohjoismaiden markkinoiden luonnollisten rakennusmateriaalien kasvavaan kysyntään. Olemme todella innoissamme, että olemme saaneet näin vahvan tuen sijoittajiltamme ja muilta yhteistyökumppaneiltamme. Sen avulla saamme tuotteemme markkinoille ja pääsemme kunnianhimoisiin kasvutavoitteisiimme”, Paananen päättää.

Aistin tehtaan tuotanto käynnistyy vuoden 2026 toisella puoliskolla. Rakennusyritykset pääsevät silloin käsiksi nykyisten laatuvaatimusten mukaisiin, innovatiivisiin ja kustannustehokkaisiin akustiikkalevyihin. Aisti on jo allekirjoittanut useita ostosopimuksia, joiden vuosittainen arvo on noin 6,8 miljoonaa euroa. Tämä vastaa kolmen prosentin osuutta Pohjoismaiden akustiikkalevymarkkinasta.

 

Lisätietoja:

Mikko Paananen, toimitusjohtaja ja yksi perustajista, Aisti
+358 44 577 4805
mikko@aisti.com

***

Aisti
Jyväskylässä vuonna 2019 perustettu Aisti uudistaa akustiikkalevyjen valmistusta tarjoamalla innovatiivisia materiaaliratkaisuja. Kahdeksan huippuammattilaisen tiimi on kehittänyt täysin uudenlaiset, puukuitupohjaiset Aisti® Teno -akustiikkalevyt. Aistin akustiikkalevyt tarjoavat erinomaisen ääniympäristön sekä sisäilmaston ja vastaavat samalla modernin rakennusteollisuuden materiaalitoiveisiin. Tähän mennessä Aisti on kerännyt yhteensä 32 miljoonaa euroa edistääkseen tavoitettaan vähentää rakennusalan hiilijalanjälkeä. Aistin ovat perustaneet Mikko Paananen, Antti Fredrikson ja Petri Jetsu.

aisti.com

Lue seuraavaksi

Uutiset

Puhdasta kasvua kotimaassa ja maailmalla – Juuri Partners sijoittaa 24 Pesulaan

Juuri Partners tekee merkittävän sijoituksen Suomen suurimpaan itsepalvelupesulaketju 24 Pesulaan. Jo aiemmin Iso-Britanniaan laajentunut kokkolalaislähtöinen perheyritys saa sijoituksen myötä lisäresursseja…
Lue artikkeli