Kiilto Ventures sijoitti akkujen kierrätysmenetelmiä kehittävään startupiin

Uutiset

Startup-yritys Jälle Technologies ratkaisee käyttöikänsä loppuun tulevien litiumioniakkujen kierrätyksen haasteita ottamalla talteen kriittisiä metalleja ja jalostamalla grafiitista grafeenioksidia.

Sähköautojen ja energiavarastojen yleistyminen on kasvattanut litiumioniakkujen määrää nopeasti. Käyttöikänsä loppuun tulevien akkujen määrän ennustetaan kasvavan 70-kertaiseksi Euroopassa vuoteen 2030 mennessä vuoteen 2020 verrattuna. Tarve paikallisille ja skaalautuville kierrätysmenetelmille on suuri.

Virolainen Jälle Technologies kehittää kierrätysmenetelmiä käyttöikänsä loppuun tuleville litiumioniakuille. Yhtiön kierrätysmenetelmän avulla litium ja muut kriittiset raaka-aineet saadaan otettua talteen pienemmällä energiankulutuksella kuin nykyisin menetelmin. Lisäksi yhtiö on kehittänyt menetelmän jatkojalostaa kierrätetyistä akuista saatavaa grafiittia grafeenin tyyppiseksi aineeksi (grafeenioksidi), jota puolestaan voidaan hyödyntää mm. komposiiteissa, pinnoitteissa ja liimoissa vahvistamaan kyseisten materiaalien ominaisuuksia.

Sijoituskierroksen ”lead”-sijoittajana toimi Kiilto Ventures. Lisäksi mukana oli vakuuttava kattaus alan muita sijoittajia, kuten ruotsalainen Norrsken Evolve sekä virolainen 2C Ventures. Pääomarahoituksen lisäksi Jälle Technologies sai lisärahoitusta Virossa myönnettävistä EIS- ja KIK-tukiohjelmista (Enterprise Estonia ja Environmental Investment Centre).

“Olemme seuranneet aktiivisesti akkujen kierrätystä jo jonkin aikaa ja tiedostaneet ongelman massiivisuuden. Jälle Technologiesin visio muuttaa akkujätettä arvokkaiksi resursseiksi edistynein kierrätysmenetelmien avulla on erinomainen esimerkki skaalautuvasta ja kestävyyslähtöisestä innovaatiosta, jota haluamme Kiilto Venturesilla tukea. Tiimillä on vahva akateeminen tausta jonka uskomme luovan erinomaisen pohjan teknologian skaalaamiselle globaalisti. Olemme innoissamme myös lopputuotteiden käytöstä tulevaisuuden rakennusmateriaalien osalta”, sanoo Matti Rönkkö, Kiilto Venturesin toimitusjohtaja.

Erki Ani, Jälle Technologiesin toimitusjohtaja, korostaa yhteistyötä yhtiön arvomaailman jakavien sijoittajien kanssa:

”Maailman sähköistyessä energianvarastoinnin tarve kasvaa väistämättä. Mutta mitä akuille tapahtuu, kun ne saapuvat elinkaarensa päähän? Jälle Technologiesilla katsomme muutaman askeleen eteenpäin ollaksemme valmiita ”kuolleiden akkujen hyökyaaltoon”. Saavuttamalla hyvin korkean akkujen kierrätystehokkuuden ja mahdollistamalla grafeenin tyyppisen aineen hyödyntämisen eri sovelluskohteissa, autamme ratkaisemaan kriittisten raaka-aineiden haastetta Euroopassa. Olemme todella tyytyväisiä, että meillä on sijoittajia, jotka jakavat visiomme. Kyse ei ole pelkästään rahoituksesta, vaan työskentelystä yhdessä sen eteen, että voimme viedä teknologiamme laboratoriosta teollisuuteen.”

Uusi rahoitus käytetään koemittakaavan tuotannon laajentamiseen, patentoitujen prosessien skaalaamiseen ja validointiin sekä yrityksen tiimin kasvattamiseen Virossa.

***

Lisätiedot:

Matti Rönkkö
Toimitusjohtaja, Kiilto Ventures
matti.ronkko@kiilto.com
+358 40 6280999

Lue seuraavaksi

Uutiset

Gorilla Capital Fund III has made its 33rd investment in Virtual Days

Virtual Days helps employers run effective recruitment and employer-branding events fully online. The platform is built for scale, keeps the human…
Lue artikkeli