Lue seuraavaksi
CapMan Growth Equity Fund III on allekirjoittanut sopimuksen merkittävästä sijoituksesta Factory-ravintolaketjuun, joka tunnetaan korkealaatuisesta, itse valmistetusta kotiruuasta hyvällä hintalaatusuhteella. Investointi tukee Factoryn kunnianhimoista kasvustrategiaa laajentua valtakunnalliseksi ketjuksi ja vahvistaa läsnäoloaan myös kauppakeskuksissa. Uutena omistajana kasvua vauhdittamaan liittyy myös ravintola-alan konkari Aku Vikström, joka tulee lisäksi mukaan yhtiön hallitukseen.
Factory on laajentunut voimakkaasti viimeisten vuosien aikana, ja sillä on tällä hetkellä 22 ravintolaa Etelä-Suomessa, lähinnä pääkaupunkiseudulla. Yhtiö on osoittanut viimeisen 15 vuoden ajan tasaista reilun 20 prosentin vuosikasvua sekä vahvaa tuloksentekokykyä, säilyttäen kassavirtapositiivisuuden jopa Covid-19-pandemian aikana. Toukokuussa 2025 päättyneellä tilikaudella Factoryn liikevaihto oli 20,8 miljoonaa euroa ja sen kannattavuus ylittää merkittävästi toimialan keskiarvon.
Factoryn menestysresepti perustuu sen ammattitaitoiseen henkilöstöön sekä vahvaan yrityskulttuuriin. Panostus monipuolisiin työnkuviin sekä henkilöstön hyvinvointiin on tuottanut poikkeuksellisen korkean sitoutumisasteen: eNPS 50. Yhtiöllä on noin 200 työntekijää, kaikki vakituisissa työsuhteissa tai tuntisopimuksilla ilman vuokratyövoimaa. Tämä operatiivisen tehokkuuden sekä motivoituneen henkilöstön yhdistelmä on ollut keskeinen tekijä Factoryn kestävän menestyksen taustalla.
Yhtiön kasvusuunnitelma keskittyy uusien ravintoloiden avaamiseen eri puolille Suomea: niin vilkkaisiin toimistokiinteistöihin kuin enenevissä määrin myös kauppakeskuksiin, joissa suoraviivaisten, mutta samalla laadukkaiden ja terveellisten ravintolakonseptien kysyntä on todella vahvaa. Tavoitteena on vähintään kaksinkertaistaa ravintoloiden määrä lähivuosina.
“Factoryn tiimi on rakentanut Janin ja Matin johdolla poikkeuksellisen vahvan liiketoiminnan selkeällä ja tehokkaalla konseptillaan,” sanoo Tomi Alén, CapMan Growthin partneri. “Olemme myös erittäin innoissamme saadessamme Akun mukaan tukemaan yhtiön kehitystä, ja näemme yhdessä houkuttelevan mahdollisuuden vahvan maanlaajuisen toimijan rakentamiseksi lähivuosina.”
Factoryn perustaja, nykyinen pääomistaja Jani Antila, jatkaa merkittävänä osakkeenomistajana sekä aktiivisessa roolissa yhtiön kehittämisessä hallituksen jäsenenä. Yhtiön toimitusjohtajana sekä merkittävänä osakkaana jatkaa Matti Karvonen.
“Tämä kumppanuus merkitsee jännittävää uutta vaihetta Factorylle,” sanoo Antila. “CapManin ja Akun tuella sekä lisäresursseilla voimme viedä konseptimme seuraavalle tasolle säilyttäen laadun ja asiakaskokemuksen, jotka ovat aina olleet menestyksemme ytimessä.”
CapMan Growth tekee sijoituksiinsa liittyen yhteistyötä toimialojen parhaiden asiantuntijoiden, kuten Aku Vikströmin, kanssa. Vikström on NoHo Partnersin sekä Royal Ravintoloiden entinen toimitusjohtaja ja toimii nykyisin Orkla Foods Europen toimitusjohtajana. Hän sijoittaa yhtiöön ja liittyy Factoryn hallitukseen.
“Factorylla on vahva tarina, rohkeita ja yrittäjähenkisiä ihmisiä sekä erinomainen konsepti, joka on jo lunastanut paikkansa suomalaisten kuluttajien mielissä. Uskon, että tässä tarinassa on merkittävää kasvupotentiaalia, ja odotan innolla, että pääsen tukemaan Factoryn tiimiä sen seuraavien lukujen kirjoittamisessa,” sanoo Vikström.
Tämä sijoitus on CapMan Growth Equity Fund III:n neljäs.
***
Lisätietoja:
Tomi Alén
Partner, CapMan Growth
+358 50 412 1947
Matti Karvonen
Toimitusjohtaja, Factory
+358 400 399 710