Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja, varatuomari Anne Horttanainen nimitetty Pääomasijoittajat ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Tiedotteet

Anne Horttanainen on nimetty Pääomasijoittajat ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään alkuvuodesta.

Kauppakamarin johtotehtävissä yli kymmenen vuotta toiminut Horttanainen on koulutukseltaan juristi. Ennen Keskuskauppakamarin johtotehtäviä hän on toiminut lakimiehenä Keskuskauppakamarissa ja työeläkevaikuttaja Tela ry:ssä.

Yritysten toimintaympäristöön vaikuttamisen parissa pitkään toiminut Horttanainen tarttuu Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtajan pestiin innolla.

”On mahtavaa tulla johtamaan hyvin toimivaa ja paikkaansa vakiinnuttanutta yhdistystä ja tiimiä. Taloudellisen ympäristön epävarmuus luo tietenkin haasteita sekä yrityksille että niitä kasvattaville pääomasijoittajille, ja sen takia onkin ensiarvoisen tärkeää, että jatkossakin pidetään huolta siitä, että Suomesta rakennetaan maailman paras paikka osaajille, yrittäjille ja sijoittajille. Tartun haasteeseen mielelläni, ja olen omalta osaltani rakentamassa kestävästi kasvavaa Suomea”, Horttanainen kertoo.

”Pääomasijoittajat auttavat yrityksiä kasvamaan kansainvälisellä tasolla ja kotimaisiksi markkinajohtajiksi, ja rakentavat siten kilpailukykyisempää Suomea. On hienoa saada Anne luotsaamaan Pääomasijoittajat ry:tä. Hänen pitkä kokemuksensa vaikuttamistyöstä yritysten hyväksi ja laajat sidosryhmäverkostonsa auttavat vahvistamaan toimialan ääntä”, kommentoi Janne Holmia, Pääomasijoittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Anne Horttanaisen edeltäjä Pia Santavirta siirtyy vuoden vaihteessa valtion sijoitusyhtiö Tesin toimitusjohtajaksi.

(Kuva: Keskuskauppakamari)

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Pääomasijoittajat ry
Saara Vettenranta, viestintäpäällikkö
saara.vettenranta@paaomasijoittajat.fi
040 7233 516

Lue seuraavaksi

Tiedotteet

Kasvupaketissa otettu askel oikeaan suuntaan – yksinkertaisella säädösmuutoksella mahdollista tukea kotimaista kasvua

Pääomasijoittajat ry ja Säätiöt ja rahastot ry antavat hallitukselle kiitosta sen kehysriihessä tekemistä kestävään kasvuun tähtäävistä päätöksistä ja konkreettisista toimista.…
Lue artikkeli