JIS-Automation Oy panostaa kasvuun ja kehittymiseen Korona Investin tuella

Uutiset

Teollisuus-, rakennusautomaatio- ja sairaalateknisiin järjestelmiin erikoistunut JIS-Automation Oy tavoittelee vahvaa strategiansa mukaista kasvua. Kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut Korona Invest liittyi mukaan kanssaomistajaksi ja henkilöstöomistajien kumppaniksi strategian toteuttamiseen.

”Meille JIS-Automationissa on tärkeää, että huikea tarinamme jatkuu entistä hienompana. Kovin kilpailuvalttimme on ammattimainen, omasta tekemisestään ylpeä henkilöstö ja laadukas tekemisen meininki. Kasvun rahoituskumppanin valinnassa päädyimme suomalaiseen Korona Investiin, koska näimme, että samanhenkisyys, arvopohja ja ammattimainen tekeminen toteutuu myös heidän toiminnassaan. Yhteistyö Koronan kanssa tuo meille paljon uutta osaamista yhtiön kehittämiseen ja kasvuun.”, kertoo JIS-Automationin toimitusjohtaja Jouni Isokivi.

”JIS-Automation on saavuttanut vankan aseman automaatiojärjestelmien ja -teknologioiden erikoisosaamisellaan. Haluamme tuoda useiden kasvuyhtiöiden parissa kertyneet kokemuksemme ja osaamisen yhtiön kehittämiseksi. Meille on tärkeää, että yhtiön avainhenkilöt jatkavat erittäin merkittävinä omistajina ja lähdemme yhdessä tähtäämään kohti seuraavia tavoitteita.”, sanoo Korona Investin sijoitusjohtaja Juho Mäkiaho.

Järjestelyn arvioidaan astuvan voimaan maaliskuun loppuun mennessä viranomaishyväksyntöjen saamisen jälkeen.

JIS-Automation Oy on teollisuus-, rakennusautomaatio- ja sairaalateknisiin järjestelmiin erikoistunut yritys, jonka toimipaikat sijaitsevat Pirkkalassa, Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä. JIS työllistää noin 110 sähkö- ja automaatioteknologioiden ammattilaista.

Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut suomalainen toimija. Korona Invest tekee sijoituksia toimialariippumattomasti kasvuhaluisiin ja -kykyisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Lisätietoja:

JIS-Automation Oy
toimitusjohtaja Jouni Isokivi
puh. 040 062 5508
etunimi.sukunimi(a)jis.fi
www.jis.fi

Korona Invest Oy
sijoitusjohtaja, osakas Juho Mäkiaho
puh. 040 962 7662
etunimi.sukunimi(a)koronainvest.fi
www.koronainvest.fi

Lue seuraavaksi

Uutiset
Kuva Biopallon reaktorista

Nostetta Venturesin tuorein sijoituskohde Biopallo Systems muuntaa orgaanisen jätteen maanparannusaineeksi

Kuopiolainen Biopallo Systems Oy keräsi kasvurahoituksen orgaanisen jätteen hiilirikkaaksi maanparannusaineeksi muuntavan teknologian kaupallistamiseen. Teollisuuden sivuvirroista tulevan orgaanisten jätteiden ja biomassojen…
Lue artikkeli