Pääomasijoittajat nimesivät sijoituskohteistaan 54 potentiaalista pörssilistautujaa – joko listautumisikkuna pian aukeaa?

Tiedotteet

Listautumismarkkinalla on ollut poikkeuksellisen pitkä hiljainen kausi, mutta pinnan alla valmisteluja tehdään monissa yrityksissä. Pääomasijoittajat ovat merkittävässä roolissa suomalaisten yritysten listautumisissa, sillä Helsingin pörssiin vuosina 2019-2023 listatuista yhtiöistä lähes puolet on ollut pääomasijoitustaustaisia. Pääomasijoittajat ovat jälleen julkaisseet listan yrityksistä, joita he pitävät potentiaalisina pörssilistautujina seuraavan viiden vuoden aikana.

Pääomasijoittajat ry julkaisee vuosittain listan suomalaisten pääomasijoittajien kohdeyrityksistä, joilla on sijoittajien mukaan potentiaalia listautua pörssiin seuraavan viiden vuoden aikana. Tämän vuoden listalle on nostettu yhteensä 54 yritystä, jotka edustavat eri toimialoja ja kokoluokkia.

”Tästä monipuolisesta yritysjoukosta löytyy sekä perinteisempiä pörssikandidaatteja että varhaisemman vaiheen teknologiayrityksiä, joilla pääomasijoittajat näkevät olevan rahkeita listautumiseen lähitulevaisuudessa. Viime vuosina olemme jo nähneet Spinnovan ja Betolarin kaltaisten startupien listautumisia Nasdaq First North -kasvumarkkinalle, joten myös listan pienempiä yrityksiä kannattaa pitää silmällä”, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen huomauttaa.

Vuosien 2016-2023 välillä Helsingin pörssiin listautuneista yhtiöistä viidesosa on ennen listautumisaikeidensa julkistamista löytynyt jo Pääomasijoittajat ry:n julkaisemien potentiaalisten pörssilistautujien joukosta.

Listaa on kerätty suomalaisille pääomasijoittajille suunnatulla kyselyllä vuodesta 2016 alkaen, ja sen tarkoituksena on nostaa esiin listaamattomia yrityksiä, joille pääomasijoittajat näkevät pörssin mahdollisena seuraavana askeleena. Lopullinen listautumispäätös on aina monen tekijän summa.

”Vaikka yritys olisi listautumiskelpoinen, päätökseen vaikuttavat myös yrityksestä riippumattomat tekijät, kuten talouden sykli, osakemarkkinoiden kehitys, osakesijoittajien kiinnostus listautumisiin sekä muiden irtautumisvaihtoehtojen houkuttelevuus”, sanoo Juhana Kallio, Pääomasijoittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja ja pääomasijoittaja Intera Partnersin toimitusjohtaja.

Taustalla tapahtuu myös listautumisikkunan ollessa kiinni

Listautumismarkkinalla on ollut poikkeuksellisen hiljaista, ja vuoden 2023 aikana on toistaiseksi nähty vain yksi, Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan tekninen listautuminen Nasdaq First North -kasvumarkkinalle kesäkuussa.

Listaamattomien, kasvuhaluisten yritysten kentässä tapahtuu kuitenkin taustalla paljon, sillä pääomasijoittajat jatkavat strategiansa mukaista sijoitustoimintaa ja kohdeyritystensä kehittämistä myös epävakaina aikoina. Vuonna 2022 suomalaiset pääomasijoittajat sijoittivat ennätykselliset 888 miljoonaa euroa yhteensä 347 yritykseen.

Näistä pääomasijoittajan kanssa kasvavista yrityksistä osa todennäköisesti päätyy myös pörssiin, sillä pääomasijoittajat ovat aina väliaikaisia omistajia, jotka kehittävät kohdeyrityksiään omistusaikana ja irtautuvat niistä yleensä 3–7 vuoden kuluessa. Irtautumistapoja ovat muun muassa myynti toiselle pääomasijoittajalle, teollinen yrityskauppa tai pörssiin listautuminen. Helsingin pörssiin viiden edellisvuoden aikana listatuista yrityksistä lähes puolella on ollut taustallaan pääomasijoittaja.

”Listautumisikkuna on haastavan markkinatilanteen vuoksi ollut kiinni poikkeuksellisen pitkään. Valmisteluita kuitenkin tehdään pinnan alla useissa yrityksissä. Voitaneen ajatella, että kasvavaa kiinnostusta listautumiselle on ja sopivaa hetkeä tarkkaillaan”, sanoo Horttanainen.

”Yrityksillä on edelleen kiinnostusta listautua ja käymmekin jatkuvasti keskusteluita listautumista harkitsevien yritysten kanssa. Nasdaqin pohjoismaisilla markkinoilla odotamme vielä useita listautumisia loppuvuoden 2023 aikana ja listautumismarkkinan odotetaan vilkastuvan ensi vuoden puolella. Sijoittajat seuraavat nyt tarkasti, miten syksyn listautumiset onnistuvat paitsi Pohjoismaissa, mutta myös muilla markkinoilla”, kommentoi Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.

Lue lisätiedot potentiaalisista pörssilistautujista täältä (PDF).

Lisätiedot:

Anne Horttanainen
Pääomasijoittajat ry, toimitusjohtaja
anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fi
+358 40 510 4907

Henrik Husman
Nasdaq Helsinki, toimitusjohtaja
henrik.husman@nasdaq.com
09 6166 7208

Juhana Kallio
Pääomasijoittajat ry, hallituksen puheenjohtaja
juhana.kallio@interapartners.fi
+358 40 526 6629

Pääomasijoittajat ry (FVCA) on pääomasijoitusalan yhteinen ääni Suomessa. Edustamme monipuolista sijoittajajoukkoa, joka rakentaa kestävää kasvua ja jonka kohdeyritykset työllistävät yli 70 000 työntekijää. Pääomasijoittajat – Kasvun rakentajat.

Twitter | LinkedIn | Mediapankki | Tilaa uutiskirje


Alla listattuna vasemmassa sarakkeessa potentiaalinen pörssilistautuja ja oikeassa sarakkeessa listautujakandidaatin ilmoittanut sijoittaja. Lista on koostettu Pääomasijoittajat ry:n jäseninä olevien suomalaisten pääomasijoittajien sijoituskohteista. Sijoittajat ovat itse ilmoittaneet listalle kohdeyrityksiään, joiden voisivat nähdä listautuvan aikaikkunalla 2023–2027.

Accountor Group Sponsor Capital
Alltime Group Oy MB Rahastot
Arkkitehtitoimisto Sarc Oy CapMan Buyout
Balanco Accounting Oy Voland Partners
Black Donuts Engineering BOA Group
Cadmatic Mandatum Asset Management Private Equity
Cajo Technologies Oy Innovestor
Capalo.ai Oy Innovestor
Cloud1 Oy Voland Partners
Convion Oy VNT Management Oy
Duunitori Oy Intera Partners
Elcoline Group Oy Evli / EAB Private Equity
EniferBio Oy Nordic Foodtech VC
Fennoa Oy Capman Growth
Finncont Sponsor Capital
Fluo konserni Sponsor Capital
Forenom CapMan Buyout
Framery Vaaka Partners
Fresh Servant Oy Sponsor Capital
Haltian Oy Mandatum Asset Management Private Equity & Nordic Option Oy
Happeo Oy Evli Growth Partners
Havator Group CapMan Buyout
HögforsGST Oy Intera Partners
Innomosti Oy Innovestor
IQM OpenOcean
Jobilla Trind Ventures
Klevu Oy Evli Growth Partners
Kuva Space Oy Nordic Foodtech VC
Liwlig Group Oy MB Rahastot
Medanets Oy Innovestor
Midagon Intera Partners
Netox CapMan Buyout
Neural DSP Trind Ventures
Nitor Oy Juuri Partners
Nosto Solutions OpenOcean
Oddlygood Global Mandatum Asset Management Private Equity
Oiva Isännöinti Intera Partners
Owatec Oy Nordic Option Oy
Pharmia CapMan Buyout
Proventia Group Oyj Evli / EAB Private Equity
Pyroll Pakkaukset Group Oy MB Rahastot
re:mount Adelis Equity Partners
Roima Intelligence Intera Partners
Ropo Capital Adelis Equity Partners
Ruokaboksi Oy Nordic Foodtech VC
Saarni Cloud konserni Sponsor Capital
Secto Automotive Sentica Partners
Silmäasema Oy Mandatum Asset Management Private Equity & Capman Growth
Staria Oyj Vaaka Partners
Supermetrics OpenOcean
Suvia Group Oy MB Rahastot
Ukko.fi Juuri Partners
Vantaan Kiinnike ja Rak Oy (Van-ki) Sponsor Capital
Vesivek Sentica Partners

Lue seuraavaksi

Tiedotteet

Hiljainen yrityskauppamarkkina näkyy myös alkuvuoden pääomasijoituksissa pk-yrityksiin – sijoittajien markkinatunnelmat kuitenkin kääntyneet positiivisiksi syksyn aikana

Yrityskauppamarkkinan hiljaiselo näkyy myös suomalaisiin pk-yrityksiin vuoden alkupuoliskon aikana tehtyjen pääomasijoitusten vähäisyydessä. Pääomasijoittajien markkinatunnelmat ovat kuitenkin kääntyneet positiivisiksi puolen vuoden…
Lue artikkeli