Pääomasijoittajat nimesivät sijoituskohteistaan potentiaaliset pörssilistautujat – mukana kiinnostavia yrityksiä kaikista kokoluokista

Tiedotteet

Suomalaiset pääomasijoittajat ovat nimenneet kohdeyrityksistään 44 startup- ja kasvuyritystä, joiden voisivat nähdä listautuvan seuraavan viiden vuoden aikana. Listalta löytyy niin vakiintuneita, jo suuria yrityksiä kuin uudempia teknologiayrityksiäkin.

Pääomasijoittajat voivat olla mukana kasvattamassa yritystä sen kaikissa kasvuvaiheissa – rahoitusta ja kasvukumppaneita löytyy niin varhaisen vaiheen siemenyrityksille kuin yli sadan miljoonan liikevaihtoa takoville vakiintuneemmille yrityksille.

“Yhteistä näille yrityksille on halu ja kyky kasvaa. Tältä listalta löytyy esimerkiksi kotimaisia markkinajohtajia ja kansainvälisiä kasvuraketteja”, sanoo Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta.

Pääomasijoittajien listalle nousi yhteensä 44 potentiaalista listautujaa. Suurin osa nimetyistä yrityksistä oli ICT-yrityksiä tai tuotteita ja palveluita yrityksille.

Tämän vuoden potentiaalisten pörssilistautujien listalta löytyy yrityksiä kaikista kasvuvaiheista.  Alle viiden miljoonan liikevaihtoluokkaan kuuluvat muun muassa kesällä 25 miljoonan euron sijoituskierroksen kerännyt digitaalisia työympäristöjä tarjoava Happeo. Yli sadan miljoonan kokoluokkaan kuuluu esimerkiksi myyntitavoitteensa viime vuonna ylittänyt pientalovalmistaja Den Finland.

Vaikka maailmantilanteen epävarmuus heijastuu myös talouteen, pääomasijoitusyhtiö Intera Partnersin osakas ja toimitusjohtaja Juhana Kallio pitää pörssiä relevanttina suuntana yritysten kasvupolulla.

”Pörssi on irtautumisvaihtoehtona edelleen kiinnostava, ja kehitämme normaaliin tapaan yritystemme listautumisvalmiuksia”, hän kommentoi.

Pääomasijoittajat ovat aina väliaikaisia omistajia, joiden tavoitteena on kasvattaa omistamiensa yritysten arvoa. Omistuksesta irtaudutaan yleensä 3–7 vuoden kuluessa. Irtautumisia voidaan tehdä eri tavoilla – tavallisia keinoja ovat muun muassa myynti toiselle pääomasijoittajalle, teollinen yrityskauppa tai pörssiin listautuminen.

Puolella Helsingin pörssiin listautuvista yrityksistä on taustallaan pääomasijoittaja

Helsingin pörssiin vuosina 2015–2021 listatuista yrityksistä noin puolella on taustallaan pääomasijoittaja. Vuosi 2021 oli ennätyksellinen vilkas listautumisvuosi. Myös pääomasijoittajat yritysten kasvattajina näkyivät listautujissa: kahdeksasta päälistalle tulleesta yrityksestä viiden taustalla oli pääomasijoittaja.

”Hyvä esimerkki yrityksen kasvupolusta on viime vuonna listautunut Puuilo. Perheyrityksestä liikkeelle lähtenyt ja kahden pääomasijoittajan, Sentican ja Adelis Equity Partnersin, avulla kasvanut yritys listautui Helsingin pörssiin vuosi sitten”, Santavirta kertoo.

Suomalaisen materiaaliteknologian nousu näkyi viime vuoden listautumisissa. Tekstiiliteollisuutta uudistava Spinnova ja betonille ekologisempaa vaihtoehtoa rakentava Betolar listautuivat molemmat Helsingin pörssin First North -listalle. Molempien yritysten taustalla on pääomasijoittaja, Spinnovalla Maki.vc ja Betolarilla Voima Ventures.

Tämän vuoden listautumistahti on maltillisempaa: päälistalle on noussut neljä yritystä erilaisten yritysjärjestelyiden kautta ja Nasdaq First North -kasvumarkkinalle on listattu viisi uutta yritystä. First Northiin listautuneen Nordic Lightsin taustalla on pääomasijoittaja Sponsor Capital.

”Huolimatta haastavasta markkinatilanteesta Suomessa on useita listautumisprojekteja käynnissä odottaen sopivaa ajankohtaa. Yhtiöt, neuvonantajat ja sijoittajat ovat löytäneet Nasdaqin pohjoismaisen First North-kasvumarkkinan, mistä osoituksena on sen nouseminen Euroopan kasvumarkkinoiden ykköstilalle Lontoon AIM:in ohi sekä kerätyillä pääomilla että listautumisten lukumäärällä mitattuna. Erityisen ilahduttavaa on yksityissijoittajien kasvanut kiinnostus uusia yhtiöitä kohtaan ja niiden käymä vilkas kaupankäynti alustalla,” sanoo Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.

Lisätietoa:
Pääomasijoittajat ry
Toimitusjohtaja Pia Santavirta
pia.santavirta@paaomasijoittajat.fi
+358 40 546 7749

Nasdaq Helsinki
Toimitusjohtaja Henrik Husman
henrik.husman@nasdaq.com
09 6166 7208

Intera Partners
Toimitusjohtaja Juhana Kallio
juhana.kallio@interapartners.fi
+358 40 526 6629

 

Pääomasijoittajat ry (FVCA) tekee pääomasijoitusalan edunvalvontaa. Edustamme monipuolista sijoittajajoukkoa, joka rakentaa kestävää kasvua ja jonka kohdeyritykset työllistävät yli 70 000 työntekijää.

Pääomasijoittajat – Kasvun rakentajat

Twitter | Linkedin | Media- ja kuvapankki | Tilaa uutiskirje

Alla listattuna vasemmassa sarakkeessa potentiaalinen pörssilistautuja ja oikeassa sarakkeessa listautujakandidaatin ilmoittanut sijoittaja. Lista on koostettu Pääomasijoittajat ry:n jäseninä olevien suomalaisten pääomasijoittajien sijoituskohteista. Sijoittajat ovat itse ilmoittaneet listalle yrityksiä, joiden voisivat nähdä listautuvan aikaikkunalla 2022–2026.

 

Yritys                                                                               Sijoittaja

Aico Group Oy Juuri Partners
Arkkitehtitoimisto Sarc Oy CapMan
ARNON Oy Pikespo Invest
BCB Medical Innovestor
DEN Group CapMan
Ekokuljetus konserni Sponsor Capital
Finncont Sponsor Capital
Forenom CapMan
Framery Vaaka Partners
Fresh Servant Oy Sponsor Capital
Gigglebug Entertainment IPR.VC
Haltian Oy Nordic Option
Happeo Oy EGP
Havator Group CapMan
Heltti Redstone
HTJ Sievi Capital
HyperIn Oy Innovestor
Indoor Group Sievi Capital
KH Group Sievi Capital
Klevu Oy EGP
Likeit Nepton Group Sponsor Capital
Liwlig Group Oy MB Rahastot
Logistikas Oy Sievi Capital
Midagon Intera Partners
Naava Group Oy Butterfly Ventures
Netox CapMan
Nitor Group Oy Juuri Partners
Oiva Isännöinti Intera Partners
Operon Group Oy Pikespo Invest
Pharmia CapMan
Primex Pharmaceuticals Innovestor
Rantalainen Intera Partners
Renevo Group Adelis Equity Partners
Roima Intelligence Intera Partners
Ropo Capital Adelis Equity Partners
Sauna360 Group Oy Nordic Mezzanine
Secto Automotive Sentica
Silmäasema Oy Capman Growth
Sofigate Capman Growth
SPL Company Oy (Ukko.fi) Juuri Partners
Staria Oyj Vaaka Partners
Unikie Oy Capman Growth
Vantaan Kiinnike ja Rak Oy (Van-ki) Sponsor Capital
Vesivek Sentica

 

Lue seuraavaksi

Tiedotteet

Hiljainen yrityskauppamarkkina näkyy myös alkuvuoden pääomasijoituksissa pk-yrityksiin – sijoittajien markkinatunnelmat kuitenkin kääntyneet positiivisiksi syksyn aikana

Yrityskauppamarkkinan hiljaiselo näkyy myös suomalaisiin pk-yrityksiin vuoden alkupuoliskon aikana tehtyjen pääomasijoitusten vähäisyydessä. Pääomasijoittajien markkinatunnelmat ovat kuitenkin kääntyneet positiivisiksi puolen vuoden…
Lue artikkeli