Pääomasijoittajien gradukilpailu on jälleen käynnissä!

Blogit

Pääomasijoittajat ry etsii jo neljättä vuotta putkeen parasta ylemmän korkeakoulutukinnon päättötyötä, jossa tarkastellaan pääomasijoitusalaa innovatiivisesta näkökulmasta. Osallistuminen gradukilpailuun on jälleen avattu ja aikaa osallistua on lokakuun puoleenväliin saakka.

Gradukilpailussa haetaan päättötyötä, joka tuo jotakin uutta, merkittävää ja vaikuttavaa tietoa pääomasijoitusalalle. Tieteenalalla ei ole väliä, kunhan työn aihe liittyy pääomasijoitusalaan. Pääomasijoittajat ry:n tutkimustyöryhmästä koostuva raati valitsee parhaan työn ja voittaja on perinteisesti palkittu yhdistyksemme pikkujouluseminaarissa, jossa itse gradun tekijä on päässyt estradille esittelemään työtään pääomasijoitusalan asiantuntijoille. Palkintona yhdistys lahjoittaa voittajalle 2500 euroa. Lisäksi myönnetään kunniamainintoja ansioituneille töille.

Osallistuminen gradukilpailuun on auki 15.10.2022 saakka. Mukaan pääsee, kun lähettää valmiin lopputyön sekä työstä saadun arvosanan PDF-muodossa Jonne Kuittiselle osoitteeseen jonne.kuittinen@paaomasijoittajat.fi viimeistään yllä mainittuun päivämäärään mennessä. Töiden arvosanoja ei julkaista missään, ne kerätään vain taustatietoja varten.

Kriteerit osallistumiselle

Gradukilpailuun voi osallistua kuka tahansa ylemmän korkeakoulututkinnon päättötyön palauttanut opiskelija, joka on saanut arvosanan työstään aikavälillä 15.10.2021 – 15.10.2022. Kilpailuun käyvät siis pro gradu -tutkielmat, ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon lopputyöt ja diplomityöt. Lisäksi aiheen tulee liittyä pääomasijoitusalaan. Arviointiin vaikuttavat aiheen ajankohtaisuus ja työn vaikuttavuus erityisesti kotimaisen pääomasijoitusalan näkökulmasta, innovatiivisuus, rohkeus sekä analyyttinen ja kriittinen ote. Päättötyön kieli voi olla joko suomi, ruotsi tai englanti.

Edellisten vuosien voittajat

Viime vuonna gradukilpailun voiton vei Aalto-yliopiston opiskelija Henri Lencioni työllään Assessing Venture Capital Investor Performance Drivers – A Practical Application of Machine Learning. Lopputyön tarkoitus oli rakentaa käytännöllinen koneoppimismalli mallintamaan olemassa olevia venture capital -sijoittajia ja heidän tulevaisuutensa onnistumista kohdeyrityksissä. Pääomasijoittajat ry:n raati piti työtä kunnianhimoisena ja teknisesti haastavana, ja työn toteutus oli onnistunut hyvin ja koneoppimisen hyödyntäminen sijoitustyössä on aiheena ajankohtainen.

Kilpailussa annettiin myös kaksi kunniamainintaa erityisen ansioituneille töille. Toisen niistä voitti Aalto-yliopiston Nikke Mikkonen työllään Effect of Fund Size Growth on Subsequent Fund Performance in European Buyout Funds. Toisen kunniamaininnan voitti Vaasan yliopiston Jaska Mäkkylä työllään Operational Consequences of Private Equity Buyouts in Finland. 

Aiempina vuosina kilpailun ovat voittaneet Hankenin Christa Anttila (2020) työllään The venture capital gender gap from female founder perspective ja Helsingin yliopiston Isabella Kartila (2019) työllään New Tax Law Welcomes Foreign Investments in Finnish Private Equity and Venture Capital Funds.

 

Tiesitkö, että gradukilpailun voittajien ja kunniamaininnan saaneiden kirjoittamat blogit ovat perinteisesti olleet Pääomasijoittajat ry:n suosituimpia sisältöjä sosiaalisessa mediassa sekä nettisivuilla! Voit lukea viime vuoden voittajan blogin tästä.

Lue seuraavaksi

Blogit

Pääomasijoittaja voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden säilymiseen

World Economic Forumin mukaan kolme tämän vuosikymmenen suurinta ongelmaa ovat äärimmäiset sääilmiöt, ilmastotoimissa epäonnistuminen sekä luontokato, eli luonnon monimuotoisuuden, biodiversiteetin,…
Lue artikkeli