Rajobit automatisoi rutiineja ohjelmistorobotiikan avulla

Uutiset

Oulusta lähtöisin oleva ohjelmistorobotiikkaan keskittynyt Rajobit Oy on kehittänyt RPA-tarjooman, jolla se pystyy tavoittamaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä kustannustehokkaasti. Ohjelmistorobotiikan avulla yritys pystyy automatisoimaan eri toimialoilla ihmisten tietokoneella tekemiä rutiineja, joita löytyy paljon sekä talous- ja hallintotoiminnoista että ydinliiketoiminnan puolelta. Asiakkaat ovat ottaneet vastaan Rajobitin palvelun erittäin hyvin ja yritys on voimakkaassa kasvussa. Kiihdyttääkseen kasvua ja laajentaakseen palvelua myös uusille markkinoille, yhtiö on sopinut yhteistyön aloittamisesta pääomasijoitusyhtiö Nordic Optionin kanssa. Nordic Option tuo Rajobitin toimintaan lisää taloudellisia resursseja ja muita liiketoiminnan kehityksen kannalta olennaisia elementtejä, joiden avulla yhtiön kotimaista ja kansainvälistä kasvua voidaan vauhdittaa merkittävästi.

”Olemme rakentaneet loistavan robotiikkapalvelun, jolle on todistetusti valtavasti kysyntää niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yhtiön kasvu on saatu mukavasti liikkeelle tulorahoituksen avulla ja olemme matkan aikana tulleet entistä tietoisemmaksi siitä, mitä tarvitsemme nopeuttaaksemme palveluidemme vientiä laajemmalle. Olemme erittäin iloisia, että voimme vauhdittaa kasvuamme Nordic Optionin avulla. Meille kumppanuuspäätökseen liittyen erittäin tärkeää oli rahoitusratkaisujen lisäksi ihmiset, joiden kanssa viemme yritystä seuraaville askelmille. Nordic Optionin kanssa löysimme mielestämme juuri sellaisen kokonaisuuden, jota lähdimme hakemaan.”

”Rajobitilla on asiakkaita jo useilta eri toimialoilta ja asiakastyytyväisyys on erittäin korkea. Yhtiön liiketoimintamalli mahdollistaa ohjelmistorobotiikaan hyödyntämisen yhä pienemmissä yrityksissä ja markkinassa on siten valtavasti mahdollisuuksia. Olemme erittäin iloisia siitä, että Rajobit valitsi Nordic Optionin rahoitus- ja kehityskumppaniksi rakentamaan kansainvälistä kasvua”, toteaa Nordic Optionin toimitusjohtaja Jaakko Lampela.

Rajobit Oy on ohjelmistorobotiikkaan keskittynyt palveluyritys, joka tarjoaa rutiinien automatisointia kaiken kokoisille yrityksille eri toimialoilla. Rajobitin innovatiivinen toimitusmalli mahdollistaa yrityksille ohjelmistorobotiikan hankkimisen juuri omaan tarpeeseen sopivan määrän. Palvelu skaalautuu helposti laajalle asiakasjoukolle ja asiakkuuksien sisällä laajalle joukolle prosesseja. Myöskään maantieteellinen sijainti ei estä palvelun voimakasta laajenemista. Rajobitillä on toimipisteet Oulussa ja Tampereella. Asiakkuuksia on Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa.

Nordic Option Oy on pohjoissuomalaisiin kasvuyrityksiin sijoittava pääomasijoitusrahasto, jonka pääomistajat ovat Arvo Sijoitusosuuskunta, Partnera Oyj ja Oulun kaupunki. Yhtiön tavoitteena on tarjota pohjoinen vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen mahdollistamiseen.

Lisätiedot:

Joni Ranta-Eskola
Toimitusjohtaja Rajobit Oy
joni@rajobit.com, 0400-893359

Jaakko Lampela
Toimitusjohtaja Nordic Option Oy
jaakko.lampela@nordicoption.fi, 050-5665385

Lue seuraavaksi

Uutiset

MB Rahastot tukemaan Neomoren kasvua

MB Rahastot sijoittaa SAP-toiminnanohjausjärjestelmään erikoistuneeseen IT-konsultointiyhtiö Neomoreen tukeakseen yhtiön kasvutarinaa. Neomoren toimitusjohtaja Kristian Rantakoski jatkaa järjestelyn jälkeen yhtiön merkittävänä omistajana…
Lue artikkeli