Startup-rahoituksen määrä jälleen uusiin ennätyslukemiin

Suomalaiset startupit rikkovat jälleen ennätyksiä: vuonna 2021 rahoitusta on kerätty 1,2 miljardia, joka on kaikkien aikojen ennätyspotti. Sijoituksia on tullut runsaasti erityisesti kansainvälisiltä pääomasijoittajilta.

Suurin sijoittajaryhmä oli edelleen pääomasijoittajat, jotka sijoittivat viime vuonna yhteensä 743 miljoonaa euroa suomalaisiin startupeihin. Tästä summasta 190 miljoonaa euroa tuli kotimaisilta pääomasijoittajilta ja 553 miljoonaa euroa ulkomaisilta pääomasijoittajilta. Ulkomaiset venture capital -sijoitukset suomalaisiin yrityksiin tuplaantuivat vuodessa. Pääomasijoituksen sai 182 suomalaista startupia.

Kansainvälinen rahoitus oli vahvaa myös muiden sijoittajien ryhmässä: muun muassa ulkomaiset yritykset ja kansainväliset varakkaat yksityishenkilöt sijoittivat suomalaisiin startupeihin yhteensä 302 miljoonaa.

Muut kotimaiset sijoittajaryhmät olivat tasaisesti 50 miljoonan tuntumassa: suomalaiset enkelisijoittajat sijoittivat 52 miljoonaa, suomalainen joukkorahoitus 50 miljoonaa ja muut suomalaiset tahot, kuten yritykset, 50 miljoonaa.

Vuoden 2021 suurimmat sijoituskierrokset keräsivät Wolt, Aiven ja Oura. Nämä yritykset ovat kaikki nykyisin yksisarvisten eli yli miljardin dollarin arvoisten startup-yritysten joukossa.

Suomalaiset huippumenestyjät houkuttelivat myös viime vuonna suuria summia kansainvälistä rahaa Suomeen. Ulkomaisten sijoittajien osuus startupien saamasta kokonaispotista kasvoi jo 71 prosenttiin. Ulkomaisia sijoituksia tehtiin Suomeen yhteensä 855 miljoonalla eurolla”, kertoo Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta.

Suomalainen startup-yrityskenttä on monipuolistunut parin viime vuoden aikana: aiemmin leijonanosa startup-yrityksistä tuotti palveluita muille yrityksille, mutta nyt menestyvät kuluttajapalvelut ovat kasvaneet valtavasti. Hyviä esimerkkejä tällaisista yrityksistä ovat muun muassa Wolt ja Swappie”, kertoo kansainvälisen pääomasijoitusrahaston Verdanen osakas ja Pääomasijoittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Janne Holmia.

Kotimaiset pääomasijoittajat tekivät sijoitusennätyksen

Kotimainen pääomasijoituskenttä on myös kehittynyt ja kansainvälistynyt erittäin vahvasti. Suomalaiset pääomasijoittajat ovat sijoittaneet historiallisen suuren summan kotimaisiin ja ulkomaisiin startupeihin vuonna 2021, yhteensä 294 miljoonaa euroa. Etenkin aivan alkuvaiheen startupeihin sijoituksia on tehty ennätysmäärä, yhteensä 52 miljoonaa euroa (+79 %).

Suomalaisten venture capital -sijoittajien tekemät siemenvaiheen sijoitukset ovat lähes tuplaantuneet vuodessa. Näistä sijoituksista syntyy uusia menestystarinoiden alkuja”, kertoo Santavirta.

Suomalaisten pääomasijoittajien osaamiselle on kysyntää myös ulkomailla. Jo 36 % kotimaisten sijoittajien sijoituspotista suuntautui ulkomaille. Samalla vahvistetaan kansainvälisiä verkostoja, mikä hyödyttää myös Suomen startup-ekosysteemiä”, jatkaa Santavirta.

Menestyksekästä varainkeruuta ja teemarahastoja

Suomalaisten huippuyritysten lisäksi kansainvälistä rahaa ovat houkutelleet myös kotimaiset venture capital -rahastot. Perinteisesti pääomasijoitusrahastoihin sijoittavat suomalaiset rahastosijoittajat, kuten työeläkeyhtiöt ja family officet, ja nyt niiden rinnalle on löytynyt rahastosijoittajia myös Suomen ulkopuolelta.

Hyvien varainkeruuvuosien johdosta suomalaisten venture capital -sijoittajien hallinnoimat pääomat ovat nousseet ennätyslukemiin, lähes 2 miljardiin. Tästä summasta osa on jo sijoitettu startup-yrityksiin ja uusiin sijoituksiin on käytettävissä edelleen 935 miljoonaa euroa.

Onnistuneiden varainkeruuvuosien takana on monta tekijää: suomalaiset rahastot ovat kasvaneet suuremmiksi, sijoitustoiminta on kansainvälistynyt, rahastojen tuotot ovat olleet hyviä ja olemme nähneet lukuisia teknologia-alan menestystarinoita. Suomalaisten venture capital -rahastojen hyvä menestys houkuttelee yhä useampia rahastosijoittajia”, kommentoi Santavirta.

Viime vuosina kotimaisista rahastoista kuusi on kivunnut yli sadan miljoonan euron kokoluokkaan, mikä on venture capital -rahastoissa eurooppalaista keskitasoa. Lisäksi uusia, tiettyihin toimialoihin erikoistuneita rahastoja on perustettu, kuten metaversumiin sijoittava FOV Venturesin rahasto, ruokateknologiaan sijoittava Nordic FoodTech VC, opetusteknologiaan sijoittava Sparkminds.vc ja syväteknologiaan sijoittava Voima Ventures.

Suomessa on kasvatettu tähän mennessä kymmenen yksisarvista eli yli miljardin arvoista startupia, kuten Wolt, Aiven, Relex ja nyt uusimpana Oura. Lähes kaikilla näistä yrityksistä on ollut kasvunsa tukena pääomasijoittaja. Monipuolistuneella ja kasvaneella pääomasijoittajien joukolla on epäilemättä yhä paremmat edellytykset auttaa seuraavia uusia huippuyrityksiä, joilla on rahkeita kasvaa globaaleiksi markkinajohtajiksi”, päättää Santavirta.

Lisätietoja:

Pääomasijoittajat ry

Pia Santavirta, toimitusjohtaja
+358 40 546 7749, pia.santavirta@paaomasijoittajat.fi
Janne Holmia, hallituksen puheenjohtaja
+358 40 0843333, janne.holmia@verdane.com
Saara Vettenranta, viestintäpäällikkö
+358 40 723 3516, saara.vettenranta@paaomasijoittajat.fi

Pääomasijoittajat ry (FVCA) tekee pääomasijoitusalan edunvalvontaa. Edustamme monipuolista sijoittajajoukkoa, joka rakentaa kestävää kasvua ja jonka kohdeyritykset työllistävät yli 70 000 työntekijää. Pääomasijoittajat – Kasvun rakentajat

Twitter | Linkedin |InstagramMediapankki | Tilaa uutiskirje