Hallituksen esitys eduskunnalle osakesäästötilistä annetun lain 5 §:n muuttamisesta

Lausunnot

Eduskunnan talousvaliokunta on pyytänyt Pääomasijoittajat ry:ltä asiantuntijalausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle osakesäästötilistä annetun lain 5 §:n muuttamisesta (HE 44/2023).

Hallitusohjelmaan kirjatun tavoitteen mukaisesti osakesäästötilin talletusrajan nostolla 50 000 eurosta 100 000 euroon halutaan edistää omistamisen kulttuuria ja tehdä Suomesta maailman talousosaavin kansa. Hallituksen tavoitteena on parantaa kaikkien suomalaisten vaurastumisen mahdollisuuksia ja edistää myönteistä muutosta omistamisen kulttuurissa. Hallitus parantaa piensijoittajien asemaa ja luo kannustimia pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen.

Pääomasijoittajat ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja lausuu asiassa seuraavaa:

Pääomasijoittajat ry:n kannattaa hallituksen esitystä

Pääomasijoittajat ry kannattaa hallituksen esityksessä ehdotettua. Esitys kannustaa suomalaisia yksityishenkilöitä arvopaperisäästämiseen ja poistaa esteitä suomalaisten säästämiseltä ja sijoittamiselta. Esityksen voidaan katsoa parantavan kansalaisten talousosaamista ja lisätä kiinnostusta omistamiseen. Samalla saadaan liikkeelle matalakorkoisilla pankkitileillä olevaa varallisuutta, jota tarvitaan kasvun ja kestävien investointien rahoitukseen.

Tarpeettomia rajoituksia tulisi purkaa

Pääomasijoittajat ry kiinnittää vielä huomiota siihen, että osakesäätötileihin liittyy nyt esillä olevan muutoksen jälkeen yhä edelleen tarpeettomia rajoituksia. Lisää joustoa olisi voitu tuoda poistamalla kokonaan osakesäätötilin talletuksen enimmäismäärä. Lisäksi sijoituskohteiden valikoiman laajentaminen osakkeista myös muihin pörssilistattuihin instrumentteihin olisi antanut mahdollisuuden hajauttaa paremmin sijoittamiseen liittyviä riskejä. Oman pohdintansa olisi vaatinut myös se, että onko osakesäästötilin rajoittaminen yhteen tiliin tarkoituksenmukaista.

Lue seuraavaksi

Lausunnot

Lausunto talousvaliokunnalle ulkomaisten sijoitusten seurannasta unionissa

Asia: U 16/2024 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ulkomaisten sijoitusten seurannasta unionissa ja Euroopan…
Lue artikkeli