Vaaka Partners vauhditti Lyytin kasvua vaikeassa markkinassa
Kun pääomasijoittaja Vaaka Partners sijoitti tapahtuma-alan ohjelmistoyhtiö Lyytin kasvuun kesällä 2019, suunnitelma oli kunnianhimoinen: rakentaa suomalaisesta SaaS-yhtiöstä eurooppalainen markkinajohtaja.
Vain muutamaa kuukautta myöhemmin maailma sulkeutui.
Koronapandemia pysäytti tapahtuma-alan käytännössä yhdessä yössä. Fyysiset tapahtumat peruuntuivat globaalisti, eikä kukaan tiennyt, kuinka pitkään poikkeustilanne jatkuisi.
Silti Lyytissä päätettiin jatkaa kasvupanostuksia.
Tänä päivänä Lyytin alustaa käyttää vuosittain noin 40 miljoonaa tapahtumaosallistujaa yli 140 maasta. Matka tilanteeseen ei kuitenkaan ollut suoraviivainen.
Lyyti oli jo ennen pääomasijoittajan mukaantuloa rakentanut vahvan aseman Suomen markkinassa. Yritys kehitti SaaS-pohjaista tapahtumahallinnan ja tapahtumamarkkinoinnin ohjelmistoa, jonka avulla yritykset voivat hallita tapahtumia, kutsuja, osallistujaviestintää ja tapahtumadataa keskitetysti.
Yhtiötä rakennettiin pitkään täysin ilman ulkopuolista rahoitusta perustajien omilla panostuksilla ja liiketoiminnan kassavirralla.
”Lyytissä oli rakennettu liiketoimintaa vahvasti asiakkaiden tarpeista käsin. Se näkyi erityisesti erittäin tyytyväisessä asiakaskunnassa”, kuvailee Vaaka Partnersin partneri Panu Vuorela.
Vuoteen 2019 mennessä Lyyti oli kasvanut Suomessa selväksi markkinajohtajaksi. Liikevaihtoa yhtiö teki noin 4,5 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli noin 45.
Kasvun mukana myös johtamisen vaatimukset olivat kasvaneet nopeasti.
Perustajille alkoi syntyä tunne, että seuraava kasvuloikka ja kansainvälistyminen vaatisivat tueksi lisää kokemusta, osaamista ja resursseja. Samalla Vaaka Partners näki markkinassa merkittävän mahdollisuuden.
Tapahtumahallinnan ohjelmistomarkkina oli Euroopassa hyvin pirstaleinen: eri maissa toimi useita paikallisia toimijoita, mutta selvää eurooppalaista markkinajohtajaa ei ollut syntynyt.
”Ajattelimme, että tässä voisi olla mahdollisuus rakentaa pohjoismainen tai jopa eurooppalainen markkinajohtaja”, Vuorela kertoo.
Buyout-sijoittajat astuvat tyypillisesti mukaan siinä vaiheessa, kun jo vakiintuneet kasvuyritykset tavoittelevat seuraavaa kasvuloikkaa ja hakevat rinnalleen aktiivista omistajaa tukemaan kasvua, kansainvälistymistä ja liiketoiminnan kehittämistä.
Lyytin tapauksessa aktiivinen omistajuus näkyi konkreettisesti heti omistuksen alkuvaiheesta lähtien.
Vaaka Partners osallistui aktiivisesti organisaation rakentamiseen, rekrytointeihin ja kansainvälistymisstrategian suunnitteluun. Yhtiöön rekrytoitiin kokeneita senioritason osaajia ja hallitusta vahvistettiin henkilöillä, joilla oli kokemusta kansainvälisestä kasvusta sekä ohjelmistoyhtiöiden skaalaamisesta.
”Pystyimme tuomaan näkökulmaa siihen, millaista osaamista seuraava kasvuvaihe vaatii ja millaisia kokemuksia eri rooleissa tarvitaan”, Vuorela kertoo.
Lisäksi yhtiössä tehtiin ensimmäistä kertaa systemaattista markkinatutkimusta Euroopan eri markkinoista, jotta kansainvälistymistä voitiin suunnata strategisesti oikeisiin maihin.
Kasvusuunnitelmat saivat kuitenkin nopeasti täysin odottamattoman käänteen. Kun koronapandemia pysäytti tapahtuma-alan, moni alan yritys jäädytti investointinsa tai ajoi toimintaansa alas. Lyytissä tehtiin päinvastainen päätös.
”Vaikka markkina käytännössä pysähtyi hetkeksi, päätimme jatkaa kehitysinvestointeja emmekä vetäneet töpseliä seinästä. Ajattelimme, että joskus tapahtumamarkkina kuitenkin palautuu”, Vuorela sanoo.
Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kansainvälistymistä jatkettiin. Ruotsin toimintaa vahvistettiin omalla tiimillä ja Ranskaan rakennettiin uusi liiketoimintaorganisaatio. Samalla tuotteen kehittämistä jatkettiin koko pandemian ajan.
Vuorelan mukaan juuri kriisitilanteissa aktiivisen omistajan merkitys korostuu.
”Raha yksin ei ratkaise vaikeita tilanteita. Tarvitaan kokemusta siitä, miten epävarmuudessa toimitaan ja uskallusta tehdä pitkäjänteisiä päätöksiä myös silloin, kun markkina näyttää heikolta.”
Pandemiasta huolimatta Lyyti onnistui kasvamaan merkittävästi Vaaka Partnersin omistusaikana. Liikevaihto kaksinkertaistui noin yhdeksään miljoonaan euroon, ja noin kolmannes liiketoiminnasta painottui omistuskauden lopussa Suomen ulkopuolelta. Henkilöstömäärä kasvoi noin 45 työntekijästä hieman yli 50 työntekijään.
Vuonna 2025 Vaaka Partners irtautui Lyytistä. Vaikka koronapandemia muutti matkaa merkittävästi, kokonaisuus eteni lopulta monella tavalla suunnitellusti.
Vuorelan mukaan pääomasijoittamisen ytimessä onkin kyky rakentaa yrityksiä pitkäjänteisesti muuttuvissa tilanteissa.
”Harvoin asiat menevät täysin niin kuin sijoitushetkellä ajatellaan. Mutta tärkeintä on, että yritystä pystytään kehittämään pitkäjänteisesti myös epävarmuuden keskellä.”

Kasvutarina on osa Pääomasijoittajat ry:n buyout- ja growth-kasvutarinoita, joissa avaamme aktiivisen omistajuuden vaikutusta yritysten kasvuun ja kehitykseen. Kasvutarina on kirjoitettu Panu Vuorelan haastattelun pohjalta. Lue lisää kasvutarinoista täältä!
***
Lisätiedot:
Panu Vuorela
Vaaka Partners, Partner
panu.vuorela@vaakapartners.fi
+358 40 5100952
Buyout- ja growth-sijoittajista lyhyesti
Suomalaiset buyout- ja growth-sijoittajat sijoittavat vakiintuneisiin kasvuyrityksiin, joiden liikevaihto vaihtelee muutamista miljoonista jopa satoihin miljooniin euroihin. Yrityksillä on jo toimiva liiketoimintamalli ja markkina-asema, mutta kasvun seuraavat vaiheet vaativat lisäpääomaa ja kehittämistä. Pääomasijoittajat tukevat kasvua aktiivisen omistajuuden kautta esimerkiksi kansainvälistymisessä, yritysjärjestelyissä ja operatiivisen toiminnan kehittämisessä.