Kasvupaketissa otettu askel oikeaan suuntaan – yksinkertaisella säädösmuutoksella mahdollista tukea kotimaista kasvua
Pääomasijoittajat ry ja Säätiöt ja rahastot ry antavat hallitukselle kiitosta sen kehysriihessä tekemistä kestävään kasvuun tähtäävistä päätöksistä ja konkreettisista toimista. Päätös selvittää yleishyödyllisten yhteisöjen sijoitusmahdollisuuksien parantamista kotimaisiin pääomasijoitusrahastoihin on erinomainen – uudistus vahvistaisi kotimaista omistajuutta ja auttaisi kanavoimaan lisää kasvurahaa suomalaisille startup- ja kasvuyrityksille.
Hallituksen kehysriihen kasvupaketissa todetaan, että yleishyödyllisten yhteisöjen ky-muotoisiin pääomasijoitusrahastoihin tekemien sijoitusten säätämistä verovapaaksi selvitetään ja pyritään toteuttamaan vuodesta 2026 alkaen.
Suomalaisiin pääomasijoitusrahastoihin sijoittaminen tarjoaisi yleishyödyllisille yhteisöille, kuten säätiöille, mahdollisuuden sijoittaa varallisuuttaan hajautetusti talouskasvua, innovaatioita ja työpaikkoja luoviin yrityksiin. Suomalaiset yleishyödylliset yhteisöt eivät kuitenkaan tällä hetkellä voi sijoittaa kotimaisiin pääomasijoitusrahastoihin veroneutraalisti, toisin kuin esimerkiksi ulkomaisiin rahastoihin tai suoraan osakkeisiin.
”Tällä hetkellä säädösesteen takia säätiöiden 20 miljardin euron sijoitusvarallisuudesta vain pieni osa kanavoituu suomalaisille startup- ja kasvuyrityksille. Säädösmuutoksen kerrannaisvaikutukset olisivat suuria, kun säätiöillä olisi mahdollisuus tukea kotimaista kasvua pääomasijoitusrahastojen kautta, ja sen jälkeen rahoittaa sijoitustuotoillaan kotimaista tiedettä, taidetta ja muuta yhteiskunnan kehittämistä”, kommentoi Liisa Suvikumpu, Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja.
”Säädösmuutos olisi yksinkertainen, nopea ja kustannustehokas tapa tukea suomalaista kasvua ja hyvinvointia. Se ei myöskään vähentäisi valtion verotuloja, mutta voisi lisätä niitä pääomasijoittamisen kasvun ja yritysten menestyksen myötä. On erinomaista, että pitkään yhdessä tavoittelemamme uudistus on tunnistettu talouskasvun edellytyksiä vahvistavaksi toimeksi ja nostettu hallituksen kasvupakettiin”, kommentoi Anne Horttanainen, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja.
Lisätiedot:
Anne Horttanainen
Pääomasijoittajat ry, toimitusjohtaja
anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fi
Liisa Suvikumpu
Säätiöt ja rahastot ry, toimitusjohtaja
liisa.suvikumpu@saatiotrahastot.fi