Lue seuraavaksi
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella. Yhdessä secondary-kierroksen kanssa 10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Tesillä on suomalaisista sijoittajista suurin omistusosuus kierroksen toteutumisen jälkeen.
Tesi osallistui kierrokselle yhdessä suomalaisten Solidiumin, Ilmarisen, Varman, Nokian ja Lifeline Venturesin sekä Qatarin valtion QIA:n ja amerikkalaisen TCV:n kanssa. Rahoituskierroksen toteutumisen jälkeen Tesi omistaa ICEYE:n osakkeista noin 7 %, Suomen valtio Tesin ja Solidiumin kautta noin 12 %, ja suomalaiset institutionaaliset sijoittajat kaikkiaan noin 17 %.
Vuonna 2014 perustettu ICEYE on yksi merkittävimmistä suomalaisista syväteknologia- ja kaksikäyttöyrityksistä. Globaalisti kasvava ICEYE valmistaa ja operoi pienikokoisia SAR-satelliitteja, jotka pystyvät kuvaamaan maapalloa pilvien läpi pimeässä.
”Suomeen on viimeisen 10 vuoden aikana rakentunut vahva ja kasvava avaruusteollisuus. Avaruusteknologia on Suomelle strategisesti tärkeä vahvuusalue ja valtio osallistuu sen kasvattamiseen useilla tavoilla. Suomi on ollut Iceyessa mukana sijoittajana Tesin kautta jo aikaisessa vaiheessa. Yhtiö on kasvanut nopeasti ja olemme mukana myös tässä rahoituskierroksessa”, sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto.
”Suomen kasvuyrityskenttä on viime vuosina kehittynyt positiivisesti. Olen erityisen iloinen siitä, että parhaat yritykset saavuttavat kansainvälisesti merkittäviä yli 10 miljardin arvonmäärityksiä” jatkaa ministeri Puisto.
”Tesi on ollut mukana ICEYE:n kasvupolulla sen alkutaipaleelta. Kasvuomistajana haluamme vahvistaa suomalaisia yrityksiä, joilla on poikkeukselliset eväät skaalautuvaan kasvuun strategisesti merkittävillä aloilla. ICEYE on yksi lupaavimmista ja kansallisesti merkittävimmistä suomalaisista nopeasti kasvavista teknologiayhtiöistä”, sanoo Juha Lehtola, Tesin venture- ja kasvusijoitukset -tiimin johtaja.
Tesin kohderahasto Lifeline Ventures sijoitti ICEYE:hin jo vuonna 2014. Sen jälkeen Tesi on tehnyt suoria sijoituksia yhtiöön vuosina 2018, 2022 ja 2025. Sijoituksillaan Tesi on kanavoinut ICEYE:hin myös EU-rahoitusta Euroopan investointipankin kanssa luomastaan ESIR-yhteisrahoitusohjelmasta.
Nyt kerätty kasvurahoituskierros on Suomen kaikkien aikojen suurimpia. ICEYE on Ouran (2025) ja Supercellin (2016) jälkeen Suomen kolmas decacorn eli arvoltaan yli 10 miljardin dollarin startup. Tesi on ollut kasvuomistajana Ourassa ja ICEYE:ssa yhtiöiden alkutaipaleelta lähtien.
***
Lisätietoja:
Juha Lehtola, johtaja, venture- ja kasvusijoitukset
juha.lehtola@tesi.fi
+358 40 064 7671