Pääomasijoittajat ry:n vuoden 2022 gradukilpailun voittaja ja kunniamaininnan saaneet on valittu – Voiton vei Antto Piirainen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta

Blogit

Pääomasijoittajat ry:n vuoden 2022 gradukilpailun voittaja on Antto Piirainen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Piiraisen työ Secondary and tertiary buyout performance and value creation oli yhdistyksen tutkimustyöryhmästä koostuvan raadin mukaan erittäin laadukas ja osoitti pääomasijoitusalan laajaa ymmärrystä.

Lopputyön tarkoituksena on valottaa pääomasijoittajan omistuksesta toiseen ensimmäistä kertaa siirtyvien kohdeyhtiöiden suoriutumista ja arvonluontia sekä tutkia poikkeavatko tulokset kolmannen pääomasijoittajan omistukseen siirtyvien kohdeyritysten suoriutumisesta ja arvonluonnista.

Piiraisen työ sai raadilta kiitosta kattavasta globaalista datasta. Yhteensä 243 yrityskaupasta koostuvan aineiston avulla saadut tulokset osoittavat, että toista ja kolmatta kertaa pääomasijoittajan omistukseen siirtyvien yritysten käyttökatemarginaalin kehitys on heikompaa kuin ensimmäistä kertaa pääomasijoittajan omistukseen siirtyvillä yrityksillä. Toista kertaa pääomasijoittajan omistukseen siirtyvien yritysten omistajat luovat arvoa tyypillisesti kasvattamalla yrityksen arvostuskerrointa, kun taas kolmatta kertaa pääomasijoittajan omistukseen siirtyvien yritysten omistajat luovat arvoa kasvattamalla yrityksen liikevaihtoa. Molemmissa tapauksissa kohdeyritykset saavuttavat vastaavaa arvon kasvua kuin ensimmäistä kertaa pääomasijoittajan omistukseen siirtyvät yritykset. Tuomaristo piti näitä tuloksia alan kannalta kiinnostavina.

Piiraisen erinomainen lopputyö on aiheeltaan ajankohtainen. Pääomasijoitusrahastoissa on niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti paljon pääomia tulevia sijoituksia varten. Kun samaan aikaan pörssilistautumiset ovat hiljenneet, niin pääomasijoittajien välisiä yrityskauppoja tullaan varmasti näkemään enenevissä määrin”, kommentoi Pääomasijoittajat ry:n operatiivinen päällikkö ja tutkimuksesta vastaava Jonne Kuittinen.

Piirainen kirjoitti työstään myös blogipostauksen, jonka pääset lukemaan tästä.

Perinteiseen tapaan gradukilpailussa myönnettiin myös kaksi kunniamainintaa erityisen ansioituneille töille. Vuonna 2022 toinen maininnoista meni Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoille Risto Hollménille ja Kristo Siikalalle. Heidän lopputyönsä Estimating the true performance and risk of Private Equity oli tuomariston mukaan tehty uniikin datan pohjalta ja riskitasoanalyysi toi lisäväriä tutkimukseen. Toisen maininnan puolestaan saivat Renáta Gabriella Sándor ja Gauti Thormar Stockholm Business Schoolista työllään Evolution of Management Control System in Early-Stage Enterprises – A Multiple Case Study in European SMEs. Sándorin ja Thormarin työn osalta raati oli erityisen vaikuttunut käytetystä metodologiasta.

Pääomasijoittajien gradukilpailu tälle vuodelle on jälleen avattu ja lopputöitä otetaan vastaan aina 15.10.2023 saakka. Tutustu kilpailuun täällä.

Gradukilpailun avulla Pääomasijoittajat ry pyrkii herättämään opiskelijoiden kiinnostusta pääomasijoitusalaa kohtaan tulevaisuuden työpaikkana. Parhaimmillaan kilpailu voi toimia ponnahduslautana omalle uralle. Gradukilpailun lisäksi esimerkiksi toimialan mentoriohjelman ja harjoittelujaksojen avulla halutaan tasoittaa erilaisista taustoista tulevien osaajien tietä pääomasijoitusalalle”, Kuittinen jatkaa.

Aiempina vuosina kilpailun ovat voittaneet Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen Henry Lencioni (2021) työllään Assessing Venture Capital Investor Performance Drivers With Machine Learning, Hankenin Christa Anttila (2020) työllään The venture capital gender gap from female founder perspective ja Helsingin yliopiston Isabella Kartila (2019) työllään New Tax Law Welcomes Foreign Investments in Finnish Private Equity and Venture Capital Funds.

Lue seuraavaksi

Blogit

Pääomasijoittaja voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden säilymiseen

World Economic Forumin mukaan kolme tämän vuosikymmenen suurinta ongelmaa ovat äärimmäiset sääilmiöt, ilmastotoimissa epäonnistuminen sekä luontokato, eli luonnon monimuotoisuuden, biodiversiteetin,…
Lue artikkeli