Sitowise kävi läpi integraation myllerryksen ja selvisi ulos voittajana – tavoite pörssilistautumisesta toteutui viime vuonna ja nyt yrityksellä on latu auki

Kasvutarinat

Rakennetun ympäristön asiantuntija Sitowise syntyi monien mutkien kautta tilanteesta, missä kaksi yritystä päätti yhdistyä ja lopputulos oli jotakin täysin uutta. Pääomasijoittajan tukemana yhtiö on osoittanut selviävänsä haasteista ja pystyvänsä huikeaan kasvuun. 2021 Sitowise saavutti suuren merkkipaalun, kun yhtiö listattiin pörssiin. Nyt suomalainen suunnittelu- ja konsultointiyritys haastaa kansainväliset jätit ketteryydellä, erityisosaamisella ja vastuullisuudella.

Alussa oli kaksi samanveroista yritystä: infrastruktuuriin ja digitaalisiin palveluihin erikoistunut Sito ja talonrakennusalan asiantuntija Wise Group.

Sitowisen liiketoimintajohtaja Jannis Mikkola työskenteli Sitolla, eli Suomalaisessa insinööritoimistossa, joka oli perustettu jo 70-luvulla öljykriisin jälkimainingeissa. Lamasta itsenäisenä selviytynyt Sito oli 2010-luvulle tultaessa sellaisessa tilanteessa, että infrastruktuurin ja digitaalisten palveluiden ohelle kaivattiin jotakin uutta, jotta laajentuminen voisi jatkua. Mielessä oli laajentuminen talopuolelle. Samaan aikaan toinen suomalainen yritys halusi päinvastaisesti laajentua infrastruktuurin puolelle.

Sitowisen Talo liiketoiminta-alueen johtajan Timo Palonkosken mukaan Wise Group perustettiin aikanaan, koska talonrakennusmarkkinalla oli tarve Suomalaiselle keskisuurelle, ketterälle toimijalle. Wise Group lähti vuonna 1984 perustetusta Ylimäki & Tinkanen Oy:stä, kun yhtiön perustajilla alkoi olla ikää, heräsi kysymys siitä, kuinka projektien ja osaamisen jatkuvuus taattaisiin. Vuonna 2010 uuden suuremman toimijan kasvattamista lähti tukemaan pääomasijoitusyhtiö Helmet Capital. Wise Group teki lukuisia onnistuneita yritysostoja alansa sisällä ja kasvoi niin epäorgaanisesti kuin orgaanisestikin. 2016 Helmet Capital irtautui omistuksesta ja yritys siirtyi toisen suomalaisen pääomasijoitusyhtiön Intera Partnersin portfolioon.

Meillä Interalla oli kokonaisvaltainen kuva markkinoista ja ymmärsimme, että suuret, monialaiset pelurit pärjäävät tällä alalla parhaiten. Havaitsimme myös nopeasti, että Sito ja Wise Group halusivat samaa asiaa ja, että yritykset olisivat yhteensopivia, joten loimme kipinän yhteistyökeskustelujen aloittamiseksi”, kertoo Tomi Terho, Intera Partnersin sijoitusammattilainen.

Integraatioprosessista ei kuitenkaan selvitty ilman kasvukipuja.

Helpompaa on, jos toinen taho ostaa toisen, mutta me olimme kaksi tasavertaista yritystä, eikä kumpikaan halunnut, että toisen työkulttuuri tulisi yhteiseksi, joten täytyi rakentaa uusi yhteinen tapa toimia. Kyllä siinä sai hikoilla, mutta lopputuloksesta voi olla ylpeä”, sanoo Mikkola.

Ihmisillä oli kuitenkin halu tehdä asioita yhdessä ja yhteistyö projektien parissa lähti välittömästi pyörimään. Haasteet liittyivät ennemminkin hallintoon, organisaatiorakenteeseen ja toimintajärjestelmiin, mutta kyllä nekin lopulta tulivat perässä”, Kommentoi puolestaan Palonkoski.

Yhdessä vahvempia ja vastuullisempia

Sitowisen yhdistymisen takana oli tahto luoda suuri, ketterä peluri, joka pärjää markkinoilla, missä regulaatiopaineet ovat lisääntyneet. Lisäksi taustalla oli myös halu vastata asiakkaiden tarpeisiin kokonaisvaltaisemmin. Vuonna 2018 Sitowise osti Dimenteq Oy:n, joka vahvisti merkittävästi Sitowisen digitaalisia palveluita. Dimenteqin kaupan myötä muodostui Sitowisen kolmas liiketoiminta-alue nimeltään Digitaaliset ratkaisut, jota johtaa Dimenteqin entinen toimitusjohtaja Teemu Virtanen.

Moneen hankkeeseen tarvitaan usean toimialan osaamista, ja pahimmillaan asiakkaalla voi olla 30 eri sopimussuhdetta yhdessä hankkeessa. Nykyään me pystymme tarjoamaan kaiken projektiin tarvittavan ja lisäksi innovoimaan uusia, älykkäämpiä palveluita asiakkaille”, Palonkoski kuvailee.

Montako taloa on olemassa ilman pihaa tai pihatietä? Harvoin myöskään on infrastruktuurihankkeita, joihin ei liity lainkaan rakennuksia. Esimerkiksi Raide-Jokeri on meidän infra-hankkeemme, mutta sen yhteyteen rakennetaan myös muun muassa varikko”, täydentää Mikkola.

Tänä päivänä infrastruktuurin ja talonrakennuksen yhdistämisellä voi edistää myös vastuullisuutta. Sitowise tahtoo olla alansa ykkönen ympäristön huomioimisessa. Vuonna 2018 Sitowise oli suunnannäyttäjä, kun yhtiö lanseerasi strategian, jonka keskiössä luki ”rakennetun ympäristön vastuullisin kumppani”.

Silloin harva vielä nosti vastuullisuutta lainkaan esiin”, Palonkoski muistelee.

Infrastruktuurin suunnittelussa vastuullisuus on Mikkolan mukaan sisäänrakennettua. Siksi haaste oli asian sanoittamisessa, jotta kaikki osasivat mieltää pitkään tehdyt toimintamallit vastuullisiksi, joka oli uusi sana usealle. Talonrakennuksen puolella vastuullisuustyön käytänteet eivät olleet yhtä tuttuja, ja vaati enemmän työtä saada ajattelu osaksi käytännön tekemistä. Nyt Palonkoski kertoo vastuullisuustyökalujen käytön pompanneen viime vuoden 34 %:sta 70 %:iin.

Hiilijalanjälki pienenee, kun meillä on mahdollisuus nähdä kokonaisvaltainen kuva projektista. Janniksen tiimi huolehtii maankäytön ja liikenteen fiksusta yhdistämisestä sekä esimerkiksi siitä, mistä energia kannattaa ympäristöystävällisesti ja tehokkaasti hankkia. Me talonrakentamisen puolella hoidamme vielä viimeisen vaiheen, eli kuinka yksittäisen talon hiilijalanjälki saadaan koko rakennuksen elinkaaren aikana mahdollisimman pieneksi. Tämä on ihan konkreettinen hyöty, mitä kahden yrityksen yhdistymisestä on seurannut”, jatkaa Palonkoski.

Vastuullisuus ympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa ei rajoitu ainoastaan ympäristövaikutuksiin. Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen vastuu korostuvat, kun pohditaan kuinka tietyt ihmisryhmät liikkuvat ja pääsevät esteettömästi liikkumaan.

Ihmiset myös valitsevat tulla meille töihin, koska tämä arvo on meille aidosti tärkeä ja mukana tekemisessä. Näin meille ohjautuu osaajia, jotka erikoistuvat elinkaarisuunnitteluun ja energiatehokkuuteen, joiden osuus liikevaihdostamme kasvaa jatkuvasti”, Mikkola kertoo.

”Emme olisi tässä ilman pääomasijoittajaa”

Pääomasijoittajan ottaminen mukaan osaksi arkea vaati aluksi Palonkosken mukaan totuttelua: ”Siinä piti useammankin kääntää pää ja tajuta että pääomasijoittaja tuo, kun minulla ainakin oli ensiajatus, että se vie.

Ja paljon pääomasijoittaja lopulta toikin ja yllätti Mikkolan mukaan positiivisesti rennolla lähestymisellä. Integraatiovaiheessa molemmilla yrityksillä oli noin 400 työntekijää ja nykyään henkilöstöä on noin 2000.

Intera Partnersin tuella on uskallettu tehdä strategisesti rohkeita vetoja yhdistymisen jälkeenkin. Pääomasijoittaja on auttanut näkemään pitkän linjan megatrendejä mikä on äärettömän arvokasta”, ylistää Palonkoski.

Minä olen pitänyt parhaana asiana yhteistyössämme suoruutta, että asiat pystytään puolin ja toisin puhumaan juuri kuten ne ovat. Emme missään nimessä olisi tässä tilanteessa ilman pääomasijoittajaa”, Mikkola yhtyy kehuihin.

Jo yhdistymisvaiheessa Sitowisella oli tavoite olla pörssivalmiudessa vuonna 2020. Intera Partners toi yritykseen esimerkiksi raportointiin liittyvät käytännöt, joten pohja oli kunnossa, kun pörssilistautuminen viime vuonna tapahtui.

Monilla oli ajatuksia ja jopa pelkoja listautumiseen liittyen, mutta varsinaisesti listautuminen ei vaikuttanut mitenkään, muuten kuin johdon tasolla. Pohjatyö oli laitettu kuntoon jo ennen listautumista ja nyt sen jälkeen pystymme toteuttamaan strategisia liikkeitä itsenäisenä toimijana. Yhtiö on vain toisenlaisessa vaiheessa, ikään kuin silloin olisimme olleet lapsia ja nyt aikuisia”, Mikkola kuvailee.

Sanoisin että suurin muutos on liittynyt tunnettavuuteen, koska 2018 Sitowise ei ollut valtakunnallisesti mitenkään tunnettu. Listautuminen on tuonut huomattavasti tunnettavuutta ja uskottavuutta, mikä tukee markkinointia ja kansainvälistymistä”, Palonkoski täsmentää.

Intera Partersin edustajan Terhon mukaan on tärkeää, että pörssilistautumisen toteuduttua yhtiössä pystytään ylläpitämään kunnianhimoa ja kasvua, vaikka selkeitä pääomasijoittajan omistuskauden tavoitteita ei enää ole.

Nyt kun Sitowise on pörssiyhtiö, sillä on mahdollisuus katsoa todella pitkälle. Se voi toki ajoittain olla myös olla haasteellista, mutta me olemme edelleen mukana tukemassa yrityksen arkea”, hän sanoo.

Hidastaminen ei kuulu suunnitelmiin

Nyt kun Sitowisen markkinaosuus Suomessa on hyvällä tasolla, on yhtiössä laitettu paukut Ruotsiin. Ensikontaktit ruotsalaiseen Byggnadstekniska Byrån (BTB) syntyivät Terhon kautta ja yhteistyö lähti nopeasti sujumaan, kun kielimuuri saatiin kaadettua. 2019 Sitowise osti BTB:n ja sittemmin yhtiö on tehnyt muita pienempiä yritysostoja naapurimaasta. Nykyään Sitowisen 2000 työntekijästä noin 400 työskentelee ulkomailla, ja heistä suurin osa Ruotsissa.

Yritämme ylläpitää ketterän ja ihmisläheisen haastajan identiteettiä ja lähestymistapoja, vaikka kasvamme. Sitowisella on tärkeää, että päätöksenteko tapahtuu siellä missä toimintakin, ja että voimme reagoida tilanteisiin nopeasti. Uskon tämän tekevän meistä houkuttelevia Ruotsissakin”, pohtii Palonkoski.

Sitowise on aina ollut hyvin suomalainen firma ja nyt olemme pikkuhiljaa ottaneet askelia pohjoismaalaisen identiteetin rakentamiseksi. Ruotsissa on kuitenkin mahdollisuus kasvaa suuremmaksi kuin Suomessa”, Terho sanoo.

Kansainvälistymisen lisäksi Sitowisen visio on olla tulevaisuudessa sitä, mitä se on tähänkin asti pyrkinyt olemaan: Rakennetun- ja oikeastaan koko elinympäristön vastuullisin kumppani.

”Meillä on suuria tavoitteita myös digitalisaation suhteen. Rakennusala on maatalouden jälkeen toiseksi huonoin digitalisaation kehityksessä ja meillä on mahdollisuudet vaikuttaa tähän innovaatioilla. Olemmekin jo useita kilpailijoita edellä tässä, sillä olemme Sitowisessä kehittäneet digitaalisia ratkaisuja suoraan asiakkaiden tarpeesta”, Palonkoski kertoo.

Olemme tähän saakka onnistuneet kasvamaan suunnilleen vuoden edellä siitä tahdista mitä on suunniteltu ja tahdomme pitää kiinni kovasta kasvusta”, hän päättää.

Postaus on osa Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n Kasvunrakentaja 2022 -kilpailun blogisarjaa, jossa esittelemme kilpailun finalistien kasvutarinat. Kilpailun sivut löydät täältä!

Lue seuraavaksi

Kasvutarinat

Kivenkovaa tekemistä pääomasijoittajan tuella - Kamrockin kehittämä kalliosora tuo helpotusta biodiversiteettikatoon ja kuljetuspäästöihin

Suomalaisen pääomasijoittajan Juuri Partnersin kohdeyritys Kamrock murskaa kalliosta luonnonhiekan kaltaista betonikiviainesta säästäen samalla luontoa ja ympäristöä. Yrityksen huiman kasvun keskellä…
Lue artikkeli