Virta on vuoden 2023 Kasvunrakentaja-kilpailun voittaja

Tiedotteet

Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n järjestämän Kasvunrakentaja-kilpailun voiton vei tänä vuonna Euroopan nopeimmin kasvava sähköautojen latausalusta Virta. Tuomariston vakuutti etenkin Virran uniikki konsepti, jolla on lähdetty rakentamaan järjestelmällisesti kansainvälistä kasvua heti yrityksen alkumetreiltä saakka.

Kilpailun voittajan valitsi kolmihenkinen, ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva tuomaristo. Finaalin tuomariston muodostivat tänä vuonna Kauppalehden toimituspäällikkö Janne Pöysti, muun muassa Alkon, Solidiumin ja Unikien hallituksissa vaikuttava hallitusammattilainen Laura Raitio sekä pitkän linjan toimitusjohtaja, yrittäjä ja hallitusammattilainen Mika Sutinen, joka Mustin ja Mirrin toimitusjohtajana siivitti yrityksen ensimmäisen Kasvunrakentaja-kilpailun voittoon vuonna 2014.

Tuomaristo kehui Virran rakentamaa konseptia ainutlaatuiseksi: Virran sähköautojen latausalusta ja -verkosto tuo sähköautojen lataamiseen liittyvät vaiheet ja toimijat osaksi yhtä ekosysteemiä ja tarjoaa palveluita aina asiakkaiden maksutapahtumien automatisoinnista energian alkulähteille saakka.

”Kaikkien finalistien kasvutarinat olivat vakuuttavia, ja niitä yhdistivät intohimo ja rohkeus. On kuitenkin ainutlaatuista, miten Virta on onnistunut määrätietoisesti ponnistamaan pieneltä kotimarkkinalta kansainväliseen kasvuun todella kilpaillulla alalla”, tuomariston jäsenet kommentoivat päätöstään.

Virta sai tuomaristolta kiitosta myös yrityksen toiminnan vaikuttavuudesta: ”Sähköautoilu tarjoaa yhden ratkaisun välttämättömiin päästövähennyksiin, ja on hienoa, että suomalainen yritys on ottamassa maailmanlaajuisesti suurta roolia tällä alalla.”

Virran lisäksi tiensä kilpailun finaaliin selvittivät kvanttiteknologiayritys IQM Quantum Computers, huoltoyhtiö MV-Jäähdytys ja äänenkäsittelyyn liittyvien ohjelmistojen ja laitteiden valmistaja Neural DSP.

Suuret onnittelut voittajalle! Kilpailun taso oli jälleen todella kova, ja oli mahtava päästä tutustumaan kaikkiin finalistiyrityksiin. Tänä vuonna saimme erityisesti todistaa, kuinka uraauurtavalla teknologialla on mahdollista mullistaa perinteisiä aloja ja luoda täysin uusia”, sanoo Jussi Lehtinen, PwC:n partneri.

Kasvunrakentaja-kilpailussa Pääomasijoittajat ry ja PwC etsivät pääomasijoittajien kohdeyritysten joukosta vuoden kiinnostavinta ja innostavinta kasvutarinaa, johon liittyy tärkeänä osana kasvun rakentaminen yhteistyössä pääomasijoittajan kanssa. Perinteikäs kilpailu täytti tänä vuonna pyöreitä, kun se järjestettiin jo kymmenettä kertaa.

Olemme saaneet nauttia huikeista kasvutarinoista Kasvunrakentaja-kilpailun merkeissä jo kymmenenä vuotena. Juhlavuoden sato ei myöskään pettänyt; näimme kilpailussa joukon erinomaisia yrityksiä, jotka ovat päättäväisesti tarttuneet kasvun haasteisiin ja joissa rohkeaa kasvua rakennetaan yhdessä pääomasijoittajan kanssa. Sydämelliset onnittelut voittajalle sekä jokaiselle finaaliin yltäneelle”, kommentoi Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen.

Lue lisää Virran kasvutarinasta täältä.

Lisätiedot:

Anne Horttanainen
Pääomasijoittajat ry, toimitusjohtaja
anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fi
+358 40 510 4907

Jussi Lehtinen
PwC/Strategy&, partneri
jussi.lehtinen@pwc.com
+358 20 787 8756

Pääomasijoittajat ry (FVCA) on pääomasijoitusalan yhteinen ääni Suomessa. Edustamme monipuolista sijoittajajoukkoa, joka rakentaa kestävää kasvua ja jonka kohdeyritykset työllistävät yli 70 000 työntekijää.
Pääomasijoittajat – Kasvun rakentajat.

Twitter | LinkedIn | Mediapankki | Tilaa uutiskirje

PwC:n tarkoitus on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista merkittäviä ongelmia. Yhtiöllä on Suomessa 1 300 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluihin kuuluvat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta, tilintarkastus ja muut varmennuspalvelut. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 152 maassa lähes 328 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

Lue seuraavaksi

Tiedotteet

ICEYE valittiin vuoden 2024 Kasvunrakentaja-kilpailun voittajaksi

Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n järjestämän Kasvunrakentaja-kilpailun voittajaksi ja yleisön suosikiksi nousi tänä vuonna avaruusteknologiayritys ICEYE. Kasvunrakentaja-kilpailussa etsitään pääomasijoittajien kohdeyritysten joukosta…
Lue artikkeli