Pääomasijoittajien irtautumiset vilkastuivat vuonna 2025 – sijoitukset ennätykselliset 4,6 miljardia euroa

Tiedotteet

Vuonna 2025 suomalaiset buyout- ja growth-sijoittajat irtautuivat 29 yrityksestä, mikä on yli puolet enemmän kuin vuotta aiemmin, selviää Pääomasijoittajat ry:n tilastoista. Suurin osa irtautumisista painottui vuoden jälkipuoliskolle, joka oli aktiivisin vuosipuolisko sitten vuoden 2016. Suomalaisiin kasvuyrityksiin sijoitettiin ennätykselliset 4,6 miljardia euroa, mitä vauhdittivat merkittävästi muutamat suuret yksittäiset sijoitukset.

Vuonna 2025 suomalaiset buyout- ja growth-sijoittajat irtautuivat 29 yrityksestä, mikä on yli puolet enemmän kuin vuotta aiemmin, selviää Pääomasijoittajat ry:n tilastoista. Suurin osa irtautumisista painottui vuoden jälkipuoliskolle, joka oli aktiivisin vuosipuolisko sitten vuoden 2016.

“Irtautumisten piristyminen on tärkeä signaali markkinan toimivuudesta hiljaisemman jakson jälkeen. Onnistuneet irtautumiset ovat keskeinen osa pääomasijoittamisen kiertokulkua, sillä ne vapauttavat pääomia uusiin sijoituksiin ja mahdollistavat kasvuyritysten rahoituksen aktiivisen omistajuuden kautta”, sanoo Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen.

Omistusaikana pääomasijoittajat vauhdittavat yritysten kasvua esimerkiksi kansainvälistymisellä, yritysostoilla ja operatiivisen toiminnan kehittämisellä, mikä näkyy verrokkiyrityksiä nopeampana kasvuna liikevaihdossa ja henkilöstömäärässä[1]. Toteutettuaan kasvusuunnitelmansa, pääomasijoittaja myy omistusosuutensa eli irtautuu yrityksestä ja yrityksen kasvu jatkuu seuraavan omistajan omistuksessa.

Suomalaisiin kasvuyrityksiin 4,6 miljardia euroa

Koti- ja ulkomaiset buyout- ja growth-sijoittajat sijoittivat vuonna 2025 suomalaisiin kasvuyrityksiin ennätyssumman, 4,6 miljardia euroa. Summa oli yli kaksi kertaa korkeampi kuin edellinen ennätys vuodelta 2023. Lukuun vaikuttivat merkittävästi muutamat yksittäiset isot sijoitukset. Liikevaihdolla mitattuna suurimpia sijoituskohteita viime vuonna olivat esimerkiksi PHM Group ja Mehiläinen.

“Sijoitusvaiheessa yritykselle yhdessä luotu kasvusuunnitelma toteutetaan systemaattisen arvonluonnin ja aktiivisen omistajuuden avulla. Pääomasijoittajan irtautuessa yritys on huomattavasti vahvempi ja valmis siirtymään seuraavaan kasvuvaiheeseen”, kertoo Pääomasijoittajat ry:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Saari Partnersin toimitusjohtaja Mia Sirkiä.

Buyout- ja growth-sijoittajat sijoittavat tyypillisesti jo vakiintuneisiin kasvuyrityksiin, joiden liikevaihto vaihtelee muutamista miljoonista jopa satoihin miljooniin euroihin.

Suomalaisten buyout- ja growth-sijoittajien varainkeruu pysyi lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa. Vuonna 2025 rahastoihin kerättiin 535 miljoonaa euroa, josta valtaosa, 521 miljoonaa euroa, kerättiin DevCon jatkorahastoon.

Vaaka Partners vauhditti Lyytin kasvua vaikeassa markkinassa

Aktiivisen omistajuuden vaikutukset näkyvät usein yritysten vahvassa kasvussa ja lopulta onnistuneissa irtautumisissa. Yksi esimerkki tästä on Vaaka Partnersin irtautuminen tapahtumahallinnan ohjelmistoja kehittävästä Lyytistä vuonna 2025.

Lyyti oli sijoitushetkellä vuonna 2019 Suomessa jo alan markkinajohtaja, mutta vahvan kasvun myötä myös johtamisen vaatimukset kasvoivat. Omistusaikanaan Vaaka Partners tuki aktiivisesti organisaation rakentamista, rekrytointeja ja kansainvälistymisstrategiaa. Yhtiöön rekrytoitiin senioritason osaajia, ja hallitusta vahvistettiin kansainvälisen kasvun ja ohjelmistoyhtiöiden skaalaamisen asiantuntijoilla.

Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta Lyytin liikevaihto kaksinkertaistui, ja noin kolmannes liiketoiminnasta painottui Suomen ulkopuolelle. Nykyisin Lyytin alustaa käyttää vuosittain noin 40 miljoonaa tapahtumaosallistujaa yli 140 maasta.

Lyytin kasvutarina on osa Pääomasijoittajat ry:n buyout- ja growth-menestystarinoita, joissa avaamme aktiivisen omistajuuden vaikutusta yritysten kasvuun ja kehitykseen.

Lue tilastot kokonaisuudessaan täältä (pdf).

Viitteet: [1] Pääomasijoittajat ry ja PwC vaikuttavuustutkimus 2025, Pääomasijoittajien vaikutus suomalaisten yritysten kasvuun ja talouteen (pdf).

***
Lisätiedot:

Anne Horttanainen
Pääomasijoittajat ry, toimitusjohtaja
anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fi
+358 40 510 4907

Mia Sirkiä
Pääomasijoittajat ry, hallituksen varapuheenjohtaja & Saari Partners, toimitusjohtaja
mia.sirkia@saaripartners.fi

Lue seuraavaksi

Tiedotteet

Kehysriihen päätökset vahvistavat kasvun edellytyksiä – myös viime kevään kasvutoimet on vietävä maaliin

Pääomasijoittajat ry pitää hallituksen kehysriihessä tekemiä kasvua tukevia päätöksiä tervetulleina. Erityisen merkittäviä ovat työsuhdeoptioiden verotuksen uudistus, pankkirahoituksen ylimääräisen taakan purkaminen,…
Lue artikkeli