Kvanttiloikalla kohti kasvua – IQM Quantum Computers kehittää teknologiaa, joka voi muuttaa maailmaa

Kasvutarinat

IQM Quantum Computers on muutamassa vuodessa vakiinnuttanut asemansa Euroopan johtavana kvanttiteknologiayrityksenä, jonka kehittämillä kvanttitietokoneilla on tulevaisuudessa mahdollisuus mullistaa maailmaa lukemattomin eri tavoin. IQM:n matkaa on jo ensimetreiltä ollut vauhdittamassa pääomasijoitusyhtiö Maki.vc, johon yrityksen perustajien osaaminen ja asenne jätti lähtemättömän vaikutuksen.

Vuonna 2018 Aalto yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n spin offina syntynyt IQM on verrattain tuore yritys, mutta kysyttäessä yrityksen perustajajäseneltä Juha Vartiaiselta sen historiasta, palataan aina vuoteen 2001. Tällöin Vartiainen osallistui japanilaisen vierailevan professorin kvanttilaskennan luennolle silloisessa Teknillisessä korkeakoulussa yhdessä IQM:n toisen perustajan, Mikko Möttösen kanssa. Kaksikko kiinnostui kvanttitieteestä niin, että Vartiainen päätyi kirjoittamaan aiheesta väitöskirjan ja Möttönen jäi akateemiselle uralle tutkimaan lisää.

Pikakelataan vuoteen 2018. Ajatus yrityksen perustamisesta alkoi muotoutua, kun Möttösen tutkimuslaboratoriossa vieraillut Risto Siilasmaa povasi Möttösen kehittelemällä teknologialla olevan kaupallista potentiaalia. Ajatuksesta innostuttiin kuitenkin toden teolla vasta muutaman kuukauden päästä, kun laboratoriolla vieraillut brittiläisen Cambridge Quantum Computingin perustaja Ilyas Khan ei pelkästään kompannut Siilasmaan kommenttia, vaan lisäsi, että maailmalla vastaavat hankkeet ovat keränneet jopa 50 miljoonan rahoituskierroksia tuekseen. Ajatus ehti hautua viikon, kunnes Möttönen ja Vartiainen tapasivat lastensa yhteisessä sählypelissä, ja pian myös Vartiainen lupautui lähtemään mukaan.

IQM:n tavoite on kehittää kaupallisesti hyödynnettävä kvanttitietokone, jonka toiminta perustuu kvanttimekaniikassa tunnettujen superpositioiden hyödyntämiseen. Käytännössä kvanttitietokoneiden ylivoimaisella laskentanopeudella pystytään tulevaisuudessa ratkaisemaan nykytietokoneelle mahdottomia ongelmia, ja näin ollen hyödyntämään niitä esimerkiksi lääkekehityksessä, osakesalkkujen optimoinnissa ja jopa osana ilmastokriisin ratkaisemista. ­­­­­­­

Ensimmäisellä rahoituskierroksella jättipotti

Kun yrityksen perustamisesta oli päätetty, ensimmäinen askel oli lähteä keräämään rahoitusta ja tapaamaan sijoittajia, joiden joukosta löytyi pääomasijoitusyhtiön Maki.vc:n perustaja Ilkka Kivimäki. IQM:n vakuuttava tekeminen jätti jo tuolloin Kivimäkeen lähtemättömän vaikutuksen, mutta alkuvaiheen startupeihin sijoittavalle Maki.vc:lle yrityksen hakema rahoitusmäärä oli liian suuri, jotta he olisivat voineet lähteä kierrokselle ankkurisijoittajaksi.

Vuoden vääntämisen jälkeen Vartiainen ja Möttönen onnistuivat kuitenkin löytämään rahoituskierrokselle pääsijoittajan, ja Makin tiimiin oltiin yhteydessä uudestaan.

Yleisodotus siihen aikaan oli, etteivät kvanttitietokoneet toimi. Kun sain puhelun, että rahoituskierrokselle on löytynyt johtava sijoittaja ja Makille olisi kierroksella tilaa, mietimme kyllä toimistolla, miten tähän uskaltaa lähteä mukaan. Meidän ideamme kuitenkin on, ettei yritetä hakea sitä helppoa ja varmaa sijoituskohdetta. Meitä kiinnostaa ne erikoisemmat jutut, joihin kaikilla ei ole rahkeita lähteä mukaan”, Kivimäki sanoo.

Ensimmäisellä IQM:n keräämällä rahoituskierroksella mukana olivat Matadero QED, Maki.vc, MIG Funds, OpenOcean, Tesi ja Vito Ventures, ja kierroksen lopullinen koko oli 11,5 miljoonaa euroa. Vartiaisen ja Möttösen mielissä kummitteli edelleen Khanin mainitsema 50 miljoonaa, mutta he totesivat kerätyn summan olevan kuitenkin tyhjää parempi — kunnes kaksikolle valkeni, että kyseessä oli Suomen historian suurin siemenvaiheen sijoituspotti.

All in ja täysillä eteenpäin

Hyvän tiimin kasaaminen oli alusta alkaen IQM:lle kaikki kaikessa, joten yritys päätti panostaa rekrytointiin ja saamaan alan nuoria tutkijoita ja tohtoreita mukaan.

”Me lähdettiin ikään kuin all in, eli saatiin hyvä potti rahaa ja sijoitettiin kaikki siihen, että saadaan hyvä tiimi ja hyvät laitteet”, Vartiainen muistelee.

Kuinka IQM onnistui saamaan alan huippuosaajat tiimiinsä, kun tekeminen oli vielä alkumetreillä? Vartiaisen mukaan yrityksen käyntikorttina toimi sen vakuuttava tarina.

”Alussa me olimme vain ”nobodyja” ja saatiin tarinan myötä jengiä mukaan. Lopulta tiimikin alkoi muuttua houkuttelevaksi ja nuoret tutkijat näkivät, että IQM:llä voisi meritoitua”.

Vartiainen huomauttaa yrityksensä alkutaipaleen poikkeavan monista muista spin off -yrityksistä siinä, etteivät he jääneet vain pieneksi yliopiston tutkijaryhmäksi, vaan tuotekehityksen ohella lähdettiin määrätietoisesti rakentamaan isoa ja kunnianhimoista yritystä.

”Menestystekijänä on varmasti toiminut etunojassa menevä asenne, eli ei olla lähdetty varmistelemaan, vaan menty täysillä eteenpäin”, Vartiainen summaa.

Pääomasijoittajan tuki avainasemassa

Maki.vc on ollut mukana IQM:n tarinassa heti ensimmäisestä rahoituskierroksesta lähtien, ja etenkin alkumetreillä pääomasijoittajan rooli on ollut tärkeä: Maki on ollut mukana auttamassa muun muassa alkuvaiheen avainrekrytoinneissa sekä IQM:n brändin rakentamisessa.

Tutkijalähtöisessä startupissa sijoittajan rooliin on kuulunut myös ajoittainen varmistelu, että myyntityötä ei tule unohtaa.

”On hyvä, että tässä kaikessa teknologian kehittämisen innossa joku muistuttelee, että on tärkeää laittaa paukkuja myös myyntityöhön. Näin on menty yhdessä oikeaan suuntaan myös yritystoiminnan kehittämisessä”, Vartiainen sanoo. ”Tämän lisäksi myös ovien avaaminen ja sijoittajien verkostot ovat olleet meille äärimmäisen arvokkaita”, hän jatkaa.

Makin verkostojen avulla onkin saatu vietyä viestiä esimerkiksi ministereille, jotta päättäjiä on saatu IQM:n laitokselle näkemään yrityksen potentiaali omin silmin. Teknologian kehitykseen liittyvät asiat on kuitenkin jätetty suosiolla IQM:n tiimin vastuulle.

”Tämä on meille siitä harvinainen case, että oikein mitään mielipiteitä ei ole ollut esittää teknologiapuolen osalta – sen verran next level -asioista on kyse”, Kivimäki naurahtaa.

IQM on muutoinkin poikennut muista Makin kohdeyhtiöistä monimutkaisuudellaan, joka yllätti Kivimäen vielä sijoituspäätöksen jälkeenkin.

IQM:ssä saa 15 startupia yhdellä iskulla. Tällaisessa yrityksessä vaaditaan käsittämätön määrä todella syvällistä osaamista, jonka kaiken on toimittava saumattomasti yhteen. Kompleksiteetti on tässä yrityksessä aivan hurja, eikä sitä voi edes täysin ymmärtää, ennen kun käy itse katsomassa” Kivimäki kertoo.

Kohti kvanttihyödyn rajaa ja sen yli

Vielä kvanttitietokoneilla ei pystytä kaupallisesti merkittäviin käytännön sovelluksiin, mutta Vartiainen valottaa yrityksen kaupallisen tavoitteen olevan tällä hetkellä asiakkuuksien hankkiminen ja kvanttitietokoneiden idean myyminen esimerkiksi eri maiden hallituksille.

”Tällä hetkellä puhutaan mielenkiinnosta teknologiaa kohtaan. Muutaman vuoden päästä, kun saavutetaan kvanttihyödyn raja – eli päästään siihen pisteeseen, kun kvanttitietokone ohittaa ylivoimaisesti aiemmat järjestelmät ja sitä voidaan hyödyntää liiketoiminnallisesti arvokkaiden ongelmien ratkaisuun – tuotteesta tulee kaupallisesti kiinnostava ja tulemme näkemään huikeita kasvulukuja”, Vartiainen toteaa.

IQM:n kasvutarina on merkityksellinen myös koko Suomen mittakaavassa.

”Tällaista uutta kokonaista teollisuuden alaa, jota mekin olemme rakentamassa, ei etenkään Suomeen kauhean usein synny. Tavoitteenamme on, että Espoon tuotantolaitoksestamme tulee, jos ei maailman, niin ainakin Euroopan parasta laatua”, Vartiainen kertoo.

IQM on kerännyt tähän mennessä jo yli 200 miljoonan euron edestä pääomasijoituksia ja viimeisimmän, 128 miljoonan euron rahoituskierroksensa yritys keräsi vuonna 2022. Kivimäen luotto yritykseen on ollut kova heti ensiaskeleista alkaen.

”IQM:n kanssa on lähdetty ratkomaan aikanaan asioita, joiden onnistumisesta ei ollut kenelläkään takeita. Tässä on ollut todella vahva luottamus siihen, että ollaan tekemisissä alan parhaiden tekijöiden kanssa ja yhtälöä on lähdetty ratkomaan yhdessä”, Kivimäki toteaa ja jatkaa:

”Uskomattoman lyhyessä ajassa on pystytty taikomaan toimiva tuote tällaisella alueella, missä kompleksiteetti on aivan maksimissaan. Se on huikea suoritus ja näyte siitä, että IQM:n tiimi on todella määrätietoista joukkoa. Onhan tämä ollut jo melkoinen tarina tähän mennessä, ja tästä voidaan mennä vaikka mihin suuntaan – edessä on hurjat näkymät.” 

***

Artikkeli on osa Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n Kasvunrakentaja 2023 -kilpailun blogisarjaa, jossa esittelemme kilpailun finalistien kasvutarinat. Kilpailun sivut löydät täältä! Vuoden Kasvunrakentaja palkitaan Pääomasijoittajat ry:n vuoden päätapahtumassa Syysseminaarissa 28.9.

Lue seuraavaksi

Kasvutarinat

ICEYE: Uuden sukupolven satelliittiteknologian avulla maanhavainnoinnin tulevaisuuden uranuurtajaksi

ICEYE on kansainvälisesti toimiva avaruusteknologiayritys, joka kehittää synteettisen apertuurin tutkateknologialla (SAR) varustettuja mikrosatelliitteja, jotka tarjoavat lähes reaaliaikaista tutkakuvaa maapallosta vuorokaudenajasta…
Lue artikkeli