Vuoden 2021 Kasvunrakentaja-kilpailun voittajaksi valittiin Kotkamills

Muovia sisältäville kahvikupeille vaihtoehtoa rakentanut kymenlaaksolainen Kotkamills on valittu kahdeksatta kertaa järjestetyn Kasvunrakentaja-kilpailun voittoon. Rohkealla riskinotolla ja hurjalla sinnikkyydellä tuomariston valloittanut kasvuyritys on ratkaisemassa aikamme suuria, globaaleja haasteita.

Kotkamills sai tuomaristolta kiitosta siitä, että varsinkin tässä maailmantilanteessa tarvitaan yrittäjiä, jotka kehittävät uusia ratkaisuja ja luovat uutta.

Tuomaristossa olivat mukana kasvun rakentamisen asiantuntijat – F-Securen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, Talouselämän entinen päätoimittaja ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Emilia Kullas ja Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.

”On ilahduttavaa nähdä, miten hyvin perinteisen toimialan sisällä luodaan jotain täysin uutta. Missä muualla tällaista olisi voitu tehdä, mehän olemme vihreä kullan maa”, kommentoi Emilia Kullas, tuomariston puheenjohtaja.

”Tässä tarinassa näkyy myös riskinotto, jota ovat jakaneet yrittäjä, työntekijät ja pääomasijoittaja yhdessä. Yhteistyöllä on ollut valtava vaikutus”, jatkaa Henrik Husman.

Kotkamills vakuutti tuomariston myös sillä, miten maailman suuria ongelmia on lähdetty ratkaisemaan. Uusia ratkaisuja etsiviä yrityksiä ja rohkeita yrittäjiä tarvitaan enemmän kuin koskaan.

”Lämpimät onnittelut voittajalle. Vastuullisuus on merkittävä asia myös tulevaisuuden parhaiden yritystarinoiden rakentumisessa, ja Kotkamills on hieno esimerkki siitä, miten perinteiden päälle tehdään uutta”, kommentoi Hannu Suonio, PwC:n partneri.

Kahdeksatta kertaa järjestetyssä Kasvunrakentaja-kilpailussa Pääomasijoittajat ry ja PwC etsivät pääomasijoittajien kohdeyrityksistä kyseisen vuoden mielenkiintoisinta ja innostavinta tarinaa, johon liittyy tärkeänä osana kasvun rakentaminen yhdessä pääomasijoittajan kanssa. Tänä vuonna kilpailun voitosta kisasi kova kolmikko: kiinteistönhuoltoon pohjoismaissa erikoistunut PHM Group, työkaluja markkinointidatan käsittelyyn tarjoava Supermetrics ja muoville vaihtoehtoja muovaava Kotkamills.

”Juuri tällaisten tarinoiden avulla haluamme rohkaista kaikkia suomalaisia yrityksiä kasvupolulle. Tämän päivän kolme finalistia ovat keskenään aivan eri toimialoilta, mutta niitä yhdistää rohkeus kasvaa ja kurkottaa korkeammalle – ja tietenkin myös tiivis yhteistyö pääomasijoittajien kanssa. Juuri näin rakennetaan kestävää kasvua, yhdessä”, iloitsee Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta.

 

Lisätietoja:

 

Pääomasijoittajat ry
Pia Santavirta 040 546 7749
pia.santavirta@paaomasijoittajat.fi

PwC
Hannu Suonio 040 511 9324
hannu.suonio@pwc.com

Pääomasijoittajat ry (FVCA) tekee pääomasijoitusalan edunvalvontaa. Edustamme monipuolista sijoittajajoukkoa, joka rakentaa kestävää kasvua ja jonka kohdeyritykset työllistävät yli 70 000 työntekijää.

Pääomasijoittajat – Kasvun rakentajat

Twitter | Facebook | Linkedin |InstagramMediapankki | Tilaa uutiskirje

PwC:n tarkoitus on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista merkittäviä ongelmia. Autamme yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 200 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta, tilintarkastus ja muut varmennuspalvelut. Lisää tietoa: http://www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.